Teksti ihoon

Kylläpä sitä tuntee itsensä jotenkin eristetyksi kun netti on poikki vähän aikaa.
Jostain syystä kännykällä netin käyttö ei ole ihan samanlaista kuin koneella.
No täällä taas ollaan 🙂

Täytyyköhän minun nyt myöntää, että ”kärsin” jonkinasteisesta 3-kympin kriisistä..? 

Nimittäin olen viimeaikoina haaveillut tatuoinnista! Olen aiemmin ajattelut, että tatuointi ei sopisi ollenkaan tyyliini. Mutta, mutta, nyt sellainen alkoi yllättäen kovasti houkuttelemaan.

Kokeilinkin viikonloppuna sellaista siirtotatuointia joka lähtee parin päivän kuluessa pois ja tatuoinnin paikkakin löytyi. Aihe on vielä auki, mutta ehkä haluaisin jotakin tyttöihini liittyvää… Nimet tai jotain…

Tässä pari inspiraatiokuvaa:

tatskakuva.jpgKaikki kuvat: Tattoologist

Haluan tekstin siis tuonne kainalon alle rinnan viereen.
Olen vain kuullut, että tuo paikka on todella herkkä ja tatuoinnin tekeminen sattuu ja paljon.
Noh, on tässä tullut tuota omaa kipukynnystä testattua jo kahdesti ja luulen, että kestän 😉

Taidan varata ajan pikaisesti ennen kesää!

Muoti Oma elämä Päivän tyyli

Sisko

Minulla on aivan ihana pikkusisko!
Meillä on ikäeroa 3,5 vuotta, mutta pikkusiskoni on meistä se kypsempi ja fiksumpi.
Hän on aina huolehtinut ja huolestunut minusta.
Asumme nykyään kaukana toisistamme, mutta ihanan uskollisesti sisko lentää luokseni säännöllisin aikavälein.

Pari viikonloppua sitten oli kuitenkin minun vuoroni matkustaa siskon luokse.
Pääsin matkaan jopa ilman lapsia 😉
Vietimme aivan mahtavaa siskojen laatuaikaa syöden, shoppaillen ja bilettäen.
Oli älyttömän kivaa!

Tässä asu ensimmäiseltä illalta:

asukuva.jpg

Jakku: Philosophy Blues Original, Toppi: Katri Niskanen, Housut: H&M, Kengät: Acne. (Kuvassa näkyy myös uusi kampaus josta kerroin vähän aikaa sitten)

Siskon seurassa on aina helppo olla.
Kun toisen tuntee niin hyvin ja yhdessä on koettu tosi paljon, on ihan turha yrittää esittää muuta kuin oikeasti on.
Välttämättä ei tarvitse puhua mitään jos ei jaksa ja silti hiljaisuus ei ole painostava.

Olen todella kiitollinen siskolleni monesta asiasta ja toivottavasti sisko lukee tämän postauksen!

Siis: kiitos ihana pikkusiskoni, I love you!

Tämän kun muistaisi hieman useammin kertoa niin hyvä olisi.

Pitäkää huolta siskoistanne ja mukavaa viikkoa 🙂

Muoti Oma elämä Hiukset Päivän tyyli