Taas vuotta vanhempana (ja viisaampana..?)

Vietän tänään syntymäpäivääni.
33-vuotta tuli mittariin…
Olen taas vuoden vanhempi ja monta kokemusta rikkaampi.
Jotkin kuluneen vuoden kokemuksista olisi voinut jättää kokematta.
Olen elänyt jonkin sortin 3-kympin kriisiä hieman jälkijunassa ja se on aiheuttanut ongelmia esim. parisuhteeseen.
Olen tuntenut todella kahtiajakoisia tunteita. Toisaalta olen halunnut olla hyvä äiti ja vaimo, toisaalta taas olisin halunnut olla taas vapaa tekemään mitä haluan.
Läheltä piti etten sekopäisyyksissäni heittänyt kaikkea minulle erittäin tärkeää ja rakasta pois vain hetken huuman takia!
En voi paljastaa asiasta enempää, mutta sen vaan sanon että onneksi mieheni on sinnikäs eikä luovuta (eikä myöskään antanut minun luovuttaa) helpolla.
Asialla on onneksi myös positiivinen puoli ja tuon kriisin myötä on seurannut myös hyviä asioita; nyt viimeistään olemme tajunneet ettei toista voi ottaa itsestäänselvyytenä. Parisuhteen eteen on tehtävä töitä ja pienten lasten vanhempina vielä erityisen paljon!
Itse taidan vaan kuulua siihen ihmistyyppiin joka oppii kaiken kantapään kautta.

On vuoteen toki kuulunut ihaniakin asioita.
Ihania hetkiä rakkaiden kanssa, juhlia ja iloa.

33-vuotiaana olen uudenlaisen elämän edessä, kerron uutisia sitten kun kaikki on varmaa 😉
Tästä seuraavasta vuodesta on varmasti tulossa mielenkiintoinen!

synttarikukat.jpg

Hyvää syntymäpäivää siis minulle! 😉
 

suhteet oma-elama