Nyt tuli sellainen olo, että on PAKKO saada avata jollekkin se salaisimpien ajatusten salkku..

Tilanne on siis tämä, että mieheni oli juomassa kaverinsa kanssa tiistaina ja minä olin kuskina. Baarista hänen luokse päästyämme, hän pyysi mua katsomaan netistä jotain hänen google hakuaan, jossa oli kuulemma ollut hieno tatuointi.. Hän ohjeisti mua katsomaan sitä sivuhistorian kautta, mutta koko viimeisimmän kuukauden sivuhistoria oli tätä google-hakua lukuunottamatta pelkkiä pornosivuja..
Jokapäivälle ja todella monia, eli hän on viimeisen kuukauden ajan viettänyt vähintään sen puolituntia päivästä pornoa katsoen..
Asiasta keskusteltuamme hän myönsikin, että hänellä on jonkinlainen ongelma pornon katsomisessa.. ”Sitä on pakko katsoa joka päivä..” – näin hän avasi asiaa mulle.. Olen todella pettynyt ja mulle tuli tästä tosi paska fiilis.. Tuhat kysymystä taas päässä auki.. Miksi näin? Mitä sellaista pornosta saa, mitä mä en pysty tarjoamaan? Mitä siinä on sellaista, mitä mussa ei ole? Millainen mun pitäis olla että riittäisin? Miksi en riitä?

Onko tuolla miehellä jonkinlainen pornoaddikti.. ja asiaa ei auta, vaikka me harrastaisimme seksiä päivittäin..
Eilen sanoin hänelle, että joko teet asialle jotain tai sitten meidän on parempi heittää pois.. Tätä ennen viimeisimmän tohelluksensa jälkeen hän vannoi, ettei mun tarvitse pelätä että hän enää satuttais.. Mutta tää sattuu ja syvälle 🙁 Tuon sanomiseni jälkeen hän tuli siihen tulokseen, että mä uhkailen ja kiristän.. Miten ihmeessä saan tuon ihmisen ymmärtämään, että en aijo jatkaa tätä meidän suhdetta jos asiat ei muutu.. En pysty muuttamaan yhteen, oletuksena se, että hän istuu illat koneella tai puhelin kourassa, katsoo pornoa ja vetää käteen..

Hänellä on jäänyt myös ns. oikeita asioita hoitamatta, kun ei ole pornon katselemiseltaan ehtinyt.. Hän opiskelee ja tuntuu, että tuo vaikuttaa siihenkin kun työharjoittelupaikan hoito ym. jää pornon taakse.

Jaksanko mäkään olla aina se joka jää toiseksi pornolle..

Eilen juteltiin vielä asiasta ja ehdotin hänelle, että jos mentäis pariterapiaan juttelemaan asioista.. Eihän sitä voi tietää, vaikka se parantaisikin asioita..
Mutta miehen asenne oli juuri se mitä odotinkin ”ei siihen sellaiset auta” ja ”en lähde sinne nolaamaan itseäni”..  aikansa ’kiukuteltuaan’ hän kuitenkin lupasi yrittää, jos ”sä kerran haluat”..

Soitinkin tänään ajanvaraukseen ja sain meille ajan enskuun puolen välin tietämille.. Saa nähdä, onko siitä mitään apua.. mutta mä ainakin odotan siltä paljon ja toivon, että se muuttaisi myös miehen asennetta edes hieman…

Joulukin on jo ovella, mutta joulufiilis kateissa.. Saa nähdä tuleeko se tänä vuonna ollenkaan tämän kaiken pahan mielen ja harmaiden ajatusten keskellä…

Hyvää Joulua teille kaikille kuitenkin! <3