Ostoksia Louis Vuittonilta

001_0.jpg002_0.jpgTänä vuonna olen ollut reipas ja hankkinut isänpäivälahjat hyvissä ajoin. Hyvä näin, koska pian saa jo alkaa miettimään myös joululahjojen hankintaa.

Olen ostanut isänpäivälahjat miehelleni Louis Vuittonilta. Toisessa laatikossa on vyö ja toisessa laukku.  Itselleni en hankkinut tällä kertaa mitään.

Seuraavaksi olisi tarkoitus ostaa itselleni neverfull PM monogram laukku. Olen ihan hulluna näihin monogram laukkuihin ja niitä alkaa olemaan jo aika iso kokoelma. Mutta tykkään niin paljon yhtenäisestä laukkukokoelmasta, koska reissaamme paljon hotelleissa, sukulaisten luona ym. joten on ihanaa pakata aina kaikki monogram laukut mukaan. En oikeastaan kelpuuta Vuittonilta muita kuin monogram ja damier azur laukkuja. Damier azur laukkuja minulta löytyy tällä hetkellä kolme kappaletta. Damier ebeneä en jostain syystä voi sietää, koska minusta se sopii paremmin miehille, ja kaikki yksiväriset laukut ostan yleensä mieluummin muualta kuin Vuittonilta.

Rakastan eniten speedyjä ja neverfulleja, koska ne ovat niin tilavia, kestäviä ja käytännöllisiä juuri minun tarpeisiini. Esimerkiksi neverfull GM on loistava, koska sinne uppoaa niin läppärit, paperit, kansiot, meikit kuin kaikki muukin tarpeellinen.  Mutta nyt siis haluan myös monogram PM koon, koska se on niin näppärä ostoslaukku. Minulta löytyy tuo koko damier azurina ja olen todennut sen itselläni tosi käyttökelpoiseksi.  Saapa nähdä milloin hankin uuden laukun!

Muoti Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.