Rehellisyys on avaimemme aitoihin ihmissuhteisiin.

Viime perjantaina vietettiin ystävänpäivää ja ajattelin sen siivittämänä kirjoittaa ystävyydestä.
Ystävyys on rinnakain kasvamista.
Minusta on ihanaa muistella vuosien ystävyyden jälkeen kaikkia niitä yhdessä jaettuja hetkiä. On hienoa nähdä kuinka ollaan kasvettu ajan kuluessa. Joidenkin kanssa myös eri suuntiin.

Muutos voi pelottaa, vaikka se olisikin välttämätöntä, jotta voisimme kasvaa.
Heräsin itse pohtimaan omia ihmissuhteitani vuonna 2017. Olin kokenut silloin monenlaisia elämänmuutoksia. Olin muuttanut toiselle paikkakunnalle. Olin ollut ensimmäistä kertaa vakavassa parisuhteessa ja eronnut. Minusta oli tullut myös äiti. Olin tutustunut erilaisiin ihmisiin. Olin oppinut uusia näkökulmia katsoa maailmaa ja itseäni, jonka myötä kävin läpi melkoista tunteiden vuoristorataa. Olin alkanut nähdä surun, pettymyksen ja vihan itsessäni. Olin tukahduttanut tunteitani ihmissuhteissa, koska en uskaltanut olla rehellinen siitä kuka olin. Olin useissa ihmissuhteissani vain tyytynyt, valinnut alistua huonoon kohteluun. Halusin vihdoin olla rehellinen siitä kuka olen. Muissa se herätti hämmennystä, vihaa ja pelkoa. Olin muuttunut,en enää vain hyväksynyt sitä jos toinen kohteli minua sopimattomasti. Opettelin sanomaan ystävilleni ei, silläkin uhalla että jäisin yksin. Niin myös tuli tapahtumaan. Vuosia kestäneitä ihmissuhteita päättyi. Olen ollut kiitollinen siitä että uskalsin tehdä muutoksen elämässäni ja olla rehellinen heille. Otin vastuun itsestäni myös ihmissuhteissani.

Ilman luottamusta ei ole mitään.
Kun aloin tutkia ihmissuhteita elämässäni. Ymmärsin kuinka olin satuttanut itseni niissä. Minulla on ollut paljon haasteita luottaa ihmisiin. Oli sitten kyse miehestäni, ystävistäni tai anopistani. Epäilen heitä milloin mistäkin. Pelkään satuttavani itseni taas. Olen huomannut että tämänkin asian suhteen on niin paljon helpompaa kun sanon sen ääneen. Teen peloistani näkyviä, hyväksyn ne ja päästän irti. Tärkeää on ollut ymmärtää että minun tunteeni ovat minun. Jos jokin herättää minussa tunteita, ne kertovat aina jotain minusta itsestäni. Vaikka egoni vallassa syyttäisin muita omista haavoistani ja peloistani.

Vedät puoleesi sitä mitä olet.
Opettelen olemaan rehellinen itselleni ja muille, siitä kuka olen. Tämän myötä elämä on antanut matkalleni myös niitä ihmisiä jotka haluavat pyrkiä samaan. Olen saanut elämääni useita eheyttäviä ihmissuhteita. Olen myös huomannut että tämä on sellainen asia jota haluan ruokkia näissä suhteissa. Olemalla rehellinen itsestäni, rohkaisen myös muita olemaan sellaisia kuin ovat. Tämä on avaimemme aitoihin ihmissuhteisiin. Hyväksymällä itseni, voin hyväksyn myös muut sellaisina kuin he ovat. Ei haittaa vaikka et osaisi aina olla rehellinen, riittää että haluat ja yrität olla. Olet rehellinen myös siitä ettet aina osaa olla tai uskalla olla. Siten muutat haasteet voimaksesi. Silloin olet jo muutoksen tiellä.
Ole itsesi parasystävä.
Alku vuodesta 2017 koin olevani hyvin yksinäinen. Tämän kautta tuli enemmän tilaa sille että näkisin minut. En saanut muita ihmisiä täyttämään tyhjyyttä minussa. Piti alkaa hyväksymään vajavaisuuteni. Ne pienet virheet ja puutteet joiden kautta olin määritellyt itseni. Opettelen vielä rakastamaan itseäni. Opettelen kuulemaan ja antamaan itselleni sen mitä tarvitsen. Olemalla rehellinen siitä mitä tarvitsen, saavat myös läheiseni mahdollisuuden antaa sitä vapaasta tahdostaan, ilman lastillista odotuksiani heidän harteillaan.
Kuvat ottanut Juho Tauriainen.