Ladataan...
On my way to happiness

Heii! Täällä ollaan taas. Viimeiset 10 kuukautta blogi on jäänyt kiireen ja inspiraation puutteen jalkoihin. Nyt kuitenkin päätin herätellä tämän taas henkiin. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen on vielä joku! 

Viime kerralla ajatukset oli aika sekaisin. Takana oli haastava kesä eikä olemassa ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä elämältä haluan. Onko kaikki nyt hengähdystauon jälkeen muuttunut? Toisaalta on ja  toisaalta ei.

Opiskelut ovat jo voiton puolella ja usko siihen, että myös mun valmistumispäivä koittaa joskus, on olemassa. Stressi valmistumisen suhteen on siis poissa. Sen sijaan olen kehittänyt itselleni ajatuksen siitä, että ehkä alavalinta on edelleen vähän väärä. Omat kiinnostuksen kohteet sekä arvot ovat kehittyneet ja sen vuoksi ajatus kovasta bisnesmaailmasta ei tunnu aivan täysin enää siltä mun jutulta. En kuitenkaan lähde enää alaa vaihtamaan ennen kuin on varmaa, mikä uusi juttu olisi. Nyt vaihtoehtoja on vielä liikaa. Toisaalta myös urahaaveet ja tämän alan unelmatyöpaikat ovat hahmottuneet mielessä, joten tuskin ala on vaihtumassa ennen kuin näen mitä nykyisellä koulutuksellani on tarjota. Työrintamalla kaikki siis erittäin hyvin tällä hetkellä ja vaikka jatko on aina määräaikaisuuksissa epävarmaa, olen toiveikas tulevaisuuden suhteen. 

 

 

Liikkuminen on saanut vielä merkityksellisemmän aseman elämässäni ja olen löytänyt siitä yhden tärkeän hyvinvoinnin avaimen. Elokuussa sairaalaan vienyt sairastuminen opetti arvostamaan terveyttä, sillä toipuminen on kestänyt paljon pidempään kuin osasin varoitteluista huolimatta ikinä kuvitella. Olen hakannut päätä seinään treenitehojeni kanssa ja suurimpana haasteena on edelleen saada mieli ja kroppa toimimaan yhteistyössä. Mieli ei vaan käsitä, ettei kroppa pysty näinkään pitkän ajan jälkeen samaan kuin ennen sairastumista. Nyt tavoitteena olisi siis löytää hyvä tasapaino treenin ja levon välille ja siinä riittääkin haastetta, koska se vaatii kärsivällisyyttä ja sitähän mulla ei treenailun suhteen toistaiseksi oo erityisemmin ollut.. Nyt siis on aika harjoitella :)

Postauksen kuvat liittyvät yhteen kevään aikana toteutettuun unelmaan, josta en vielä elokuussa edes tiennyt haaveilevani. Siitä luvassa lisää myöhemmin, toivottavasti tällä kertaa vähän pikaisemmalla aikataululla ;)

Quote: WeHeartIt

P.S. Hyvän mielen juttuja ja uusia blogipäivityksiä voi nyt seurata myös instagramista @onmywaytohappinessblog, käykää seuraamassa :)

Ladataan...
On my way to happiness

Täällä ollaan. Viime postauksesta on vierähtänyt aikaa ihan reilusti sillä jatkuvasta vesisateesta huolimatta kesä on kiitänyt ohi taas pikavauhtia. Tässä kohti voisin keksiä tekosyitä toistensa perään. Totuus kuitenkin on, että kynnys palata tänne viimeisen postauksen jälkeen on ollut suuri. Tähän asti liian suuri. En tiedä johtuuko se tästä jatkuvasta sateesta vai mistä, mutta fiilis ei ole kaikin ajoin ollut niin hyvä tämän kesän aikana. 

 

 

Yritin palata monesti ja luonnoksista löytyy useita keskeneräisiä kirjoituksia. Ajattelin, että huonon fiiliksen myöntäminen osoittaa heikkoutta. Lisäksi sain kokea jälleen sen kuinka häikäilemättömästi läheisetkin ihmiset voivat kääntää myöntämäsi ongelmat itseäsi vastaan ja se sai minut vaurilleen. Joka kerta mieleeni kuitenkin nousi erään ystäväni kommentti siitä, kuinka pitää tästä blogista juuri sen rehellisyyden vuoksi. Ja juuri sitä vartenhan tämä blogi on olemassa. Lupasin olla rehellinen. Ja lisäksi tämä on olemassa eniten itseäni varten.

Olen siis kerännyt riittävästi rohkeutta myöntää, ettei positiivisuusprojektille ole nyt ollut juurikaan tilaa tai mielenkiintoa. Kesän aikana olen ottanut aikaa itselleni ja pohtinut asioita. Elämääni. Huomannut kuinka hukassa todellisuudessa olenkaan. Jos joku kysyisi elämäni suuntaa, en osaisi vastata tällä hetkellä mitään. Ainoa tavoite ja unelma on oppia elämään elämää täysiä ja hyvillä mielin. Asuinpaikalta, työltä, opiskeluilta, ihmissuhteilta tai muulta en osaa vaatia mitään. Koska en pysty erottamaan mitä haluan oikeasti.

Olen antanut itselleni vapauden olla välillä tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu. En halua myöskään stressiä hyvästä fiiliksestä. Se tulee kun on tullakseen. Siihen asti yritän parhaani ja pärjään näin :)

 

 

Kuva: WeHeartIt

 

Ladataan...

Ladataan...
On my way to happiness

Tätä mun "elämänlaadun parannus"-projektia on takana ihan vasta hetki, mutta tulokset tuntuu jo! Jännä huomata miten nopeasti pienet asiat muuttuu kun asennoituu niihin erilailla. Olin päättänyt, että kotimatkan aikana junassa askartelen postauksen siitä meidän risteilystä. Noh, tein sitä pari tuntia, sit tapahtu jotain ja se hävis kokonaan. Aiemmin olisin varmaan poistanut suutuksissani koko blogin ja ajatellut, että ei tuu mitään. Nyt se ei oo niin vakavaa. Teen sen joskus.

Havahduin yks ilta siihen, että mullahan on oikeesti hyvä olla yksin. Tajusin, että en kaipaa enää epätoivosesti ketään jakamaan tätä kaikkea vaan nyt voin nauttia tästä ajasta yksin. Siitä kun voin tehdä spontaaneja asioita just niin kun haluan. En usko, että mun elämä on tällasta loppuun asti, joten miksi en nauttis tästä nyt :) 

Ehkä lopullinen vahvistus tälle asialle tuli kun kuulin hiljattain hyvän ystävän kihlauksesta. Menin sekasin. En kateudesta vaan puhtaasta ilosta. Oon tosi onnellinen mun ystävän puolesta. Siitä, että niin täydellinen pari on löytänyt toisensa. Parisuhdeaikoina olisin ilahtunut varmasti yhtä paljon, mutta samalla tuntenut kateuden piston siitä, että miksi mulle ei käy noin. Niin se vain menee, että toiset ostaa asuntoja tai perustaa perheitä, mutta musta tuntuu etten kaipaa sitä tällä hetkellä. Muut jutut tulee sit kun on niiden aika. Tää on parasta just nyt.

Oon miettiny aika paljon myös sitä, että missä kohti oon kadottanu itseni. Mun kaveri sano mulle joku aika sitten, että "et sää tarvi isoa kaveriporukkaa ympärille ku oot tollain itsenäinen". Hauskaa, että musta ei tuntunut sillon yhtään siltä. Olin kaikkea muuta kuin itsenäinen. Nyt oon tajunnut mitä rakas A sillä tarkoitti. Oon pienestä asti ollut sellanen yksin viihtyjä ja välillä oli pakko päästä omaan rauhaan. Jossain vaiheessa se kuitenkin muuttui ja mun onni tuli riippuvaiseksi toisesta ihmisestä. Pikkuhiljaa tuntuu kuitenkin, että alan löytää sen entisen, itsenäisen itseni jostain tuolta sisimmästä. Ärsyttävää myöntää, mutta ehkä isä on taas ollut oikeassa sanoessaan, että "mitäs oli niin kiire leikkimään aikuista". Ehkä tosiaan yritin olla liian aikasin jotain mitä en kuitenkaan ollut. Ehkä. En tiiä. Mut sen tiiän, että tällä hetkellä on hyvä :)

 

p.s. Ja rakas N, en ymmärrä mistä tuollasia miehiä tulee joten pakkohan tässä on olla vähän kateellinen kuitenkin ;) Onnea S&N <3

Pages