Elämän kiemurat

Täällä ollaan. Viime postauksesta on vierähtänyt aikaa ihan reilusti sillä jatkuvasta vesisateesta huolimatta kesä on kiitänyt ohi taas pikavauhtia. Tässä kohti voisin keksiä tekosyitä toistensa perään. Totuus kuitenkin on, että kynnys palata tänne viimeisen postauksen jälkeen on ollut suuri. Tähän asti liian suuri. En tiedä johtuuko se tästä jatkuvasta sateesta vai mistä, mutta fiilis ei ole kaikin ajoin ollut niin hyvä tämän kesän aikana. 

 

 

Yritin palata monesti ja luonnoksista löytyy useita keskeneräisiä kirjoituksia. Ajattelin, että huonon fiiliksen myöntäminen osoittaa heikkoutta. Lisäksi sain kokea jälleen sen kuinka häikäilemättömästi läheisetkin ihmiset voivat kääntää myöntämäsi ongelmat itseäsi vastaan ja se sai minut vaurilleen. Joka kerta mieleeni kuitenkin nousi erään ystäväni kommentti siitä, kuinka pitää tästä blogista juuri sen rehellisyyden vuoksi. Ja juuri sitä vartenhan tämä blogi on olemassa. Lupasin olla rehellinen. Ja lisäksi tämä on olemassa eniten itseäni varten.

Olen siis kerännyt riittävästi rohkeutta myöntää, ettei positiivisuusprojektille ole nyt ollut juurikaan tilaa tai mielenkiintoa. Kesän aikana olen ottanut aikaa itselleni ja pohtinut asioita. Elämääni. Huomannut kuinka hukassa todellisuudessa olenkaan. Jos joku kysyisi elämäni suuntaa, en osaisi vastata tällä hetkellä mitään. Ainoa tavoite ja unelma on oppia elämään elämää täysiä ja hyvillä mielin. Asuinpaikalta, työltä, opiskeluilta, ihmissuhteilta tai muulta en osaa vaatia mitään. Koska en pysty erottamaan mitä haluan oikeasti.

Olen antanut itselleni vapauden olla välillä tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu. En halua myöskään stressiä hyvästä fiiliksestä. Se tulee kun on tullakseen. Siihen asti yritän parhaani ja pärjään näin :)

 

 

Kuva: WeHeartIt