Tätä mun ”elämänlaadun parannus”-projektia on takana ihan vasta hetki, mutta tulokset tuntuu jo! Jännä huomata miten nopeasti pienet asiat muuttuu kun asennoituu niihin erilailla. Olin päättänyt, että kotimatkan aikana junassa askartelen postauksen siitä meidän risteilystä. Noh, tein sitä pari tuntia, sit tapahtu jotain ja se hävis kokonaan. Aiemmin olisin varmaan poistanut suutuksissani koko blogin ja ajatellut, että ei tuu mitään. Nyt se ei oo niin vakavaa. Teen sen joskus.

Havahduin yks ilta siihen, että mullahan on oikeesti hyvä olla yksin. Tajusin, että en kaipaa enää epätoivosesti ketään jakamaan tätä kaikkea vaan nyt voin nauttia tästä ajasta yksin. Siitä kun voin tehdä spontaaneja asioita just niin kun haluan. En usko, että mun elämä on tällasta loppuun asti, joten miksi en nauttis tästä nyt 🙂 

Ehkä lopullinen vahvistus tälle asialle tuli kun kuulin hiljattain hyvän ystävän kihlauksesta. Menin sekasin. En kateudesta vaan puhtaasta ilosta. Oon tosi onnellinen mun ystävän puolesta. Siitä, että niin täydellinen pari on löytänyt toisensa. Parisuhdeaikoina olisin ilahtunut varmasti yhtä paljon, mutta samalla tuntenut kateuden piston siitä, että miksi mulle ei käy noin. Niin se vain menee, että toiset ostaa asuntoja tai perustaa perheitä, mutta musta tuntuu etten kaipaa sitä tällä hetkellä. Muut jutut tulee sit kun on niiden aika. Tää on parasta just nyt.

Oon miettiny aika paljon myös sitä, että missä kohti oon kadottanu itseni. Mun kaveri sano mulle joku aika sitten, että ”et sää tarvi isoa kaveriporukkaa ympärille ku oot tollain itsenäinen”. Hauskaa, että musta ei tuntunut sillon yhtään siltä. Olin kaikkea muuta kuin itsenäinen. Nyt oon tajunnut mitä rakas A sillä tarkoitti. Oon pienestä asti ollut sellanen yksin viihtyjä ja välillä oli pakko päästä omaan rauhaan. Jossain vaiheessa se kuitenkin muuttui ja mun onni tuli riippuvaiseksi toisesta ihmisestä. Pikkuhiljaa tuntuu kuitenkin, että alan löytää sen entisen, itsenäisen itseni jostain tuolta sisimmästä. Ärsyttävää myöntää, mutta ehkä isä on taas ollut oikeassa sanoessaan, että ”mitäs oli niin kiire leikkimään aikuista”. Ehkä tosiaan yritin olla liian aikasin jotain mitä en kuitenkaan ollut. Ehkä. En tiiä. Mut sen tiiän, että tällä hetkellä on hyvä 🙂

p.s. Ja rakas N, en ymmärrä mistä tuollasia miehiä tulee joten pakkohan tässä on olla vähän kateellinen kuitenkin 😉 Onnea S&N <3