Vuosi 2015 vaihtui haikeissa, mutta erittäin odottavissa tunnelmissa. Olin varma, että tästä on tulossa elämäni vuosi. Onnen vuosi jopa.

Hyvästä lähdöstä huolimatta alkuvuoteen on mahtunut väsymystä, talvimasennusta, niin omia kuin ystävienkin huolia ja murheita, sydänsuruja, stressiä, yksinäisyyttä, läheisen sairastumista ja mitä näitä nyt on. Ehkä tämä ei sittenkään ole SE vuosi.

Mutta. Jäin erään hiljattain ystäväni kanssa käydyn keskustelun pohjalta miettimään, että mikä oikein sitten on se paras vuosi elämässä ja mitä siltä odotetaan? Mikä tekisi onnelliseksi?

Eikö yhden parhaan vuoden sijaan voisi olla kokonainen paras elämä?

Alkuvuoden tapahtumat ja erityisesti eräs henkilö on saanut minut todella miettimään omaa suhtautumistani elämään ja onnellisuuteen. Miksi suhtautua kaikkeen niin pessimistisesti ja epäilevästi kun asioiden voi antaa tapahtua omalla painollaan ja vain nauttia siitä, että jotain tapahtuu? Oma onni pitäisi osata rakentaa itse pienistä asioista ja erityisesti sen taidon haluaisin taas oppia.

Kiitos kuuluu siis henkilölle, joka vaikutti hetkessä elämääni paljon enemmän kuin edes tietää ja loi minussa tarpeen olla parempi itselleni.

Siinä perimmäinen syy tälle blogille.

Asioita laidasta laitaan, suurella sydämellä ja rehellisesti.