Lontoon koti

Ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että tämä blogi on eräänlaista terapiaa minulle tällä hetkellä, kun totuttelen tähän uuteen expat elämäämme täällä Tanskassa.

Eilen tuli itku, kun katselin kuvia vanhasta kodistamme Lontoossa. Se ajatus, etta tähän kotiin ei enää palata on jotenkin todella surullinen, mutta onneksi se ei tule mieleen kuin kuvia katsellessa, onhan meillä ihana uusi koti täällä Kööpenhaminassakin.

Lontoon kodista varmaan tuli niin rakas, koska siellä olen asunut kauimmiten koskaan elämässäni (lapsuuden kodit mukaan luettuna)…

…ja koska siellä asuessa kaikkea isoa ihanaa ja surullista tapahtui elämassä…

…ja koska sitä laitettiin ja rempattiin omin käsin lattiasta kattoon. Talo oli alunperin mieheni, ja kun minä muutin sinne olin aikalailla kauhuissani perus brittityylistä (kokolattiamatot, verenpunainen keittiö, pvc-ikkunat) ja rupesin repimään mattoja irti muistaakseni ensimmäisenä päivänä…

Mieheni mielestä mitään ei olisi tarvinnut muuttaa. Mutta niinpä vaan vuosien saatossa joka ikinen pinta muutettiin… lattioihin tuli oikeat puulattiat, seinistä lähti tapetit ja saivat valkoisen maalipinnan….

 …vintille rakennettiin ”master bedroom” kylpparillä varustettuna ja keittiö tehtiin varmuuden vuoksi kahteen kertaan uusiksi.

Makuuhuoneisiin tuli ns. ”inbuilt wardrobes” vanhan talon tyylin mukaisesti ja kylppärit tehtiin uusiksi.

Se oli mielenkiintoinen oppitunti brittiläiseen rakennustyyliin ja laatuun; ikkunoita uusiessa kävi ilmi, että vanhojen ikkunoiden ymparillä ei ollut mitään eristeitä (!) ja uuni oltiin saatu oikealle tasolle lattian kanssa pinoamalla sen alle neljä pahvilaatikkoa.

Talon vuokraus meni lopulta helposti hollantilaiselle pariskunnalle, kun kerroin, että talo on rempattu lattiasta kattoon Skandityylillä ja kaikki varmasti toimii. Mitä nyt joskus oikein kovalla rajuilmalla saattaa vähän sataa sisään.