Herkkueväillä kiekkokultaa!

JEEE-eeeeeeeee!!! Voitto!!!!
kuklta.jpg
Mulla oli täällä kotona vähän yksinäinen, yhden naisen katsomo normikaverini elikäs poikaystävän ollessa tienaamassa voita leivän päälle. Jaksoin silti yksinkin fiilistellä loppuottelupeliä ja varsinkin sen kauan himoitun kultaisimman sijan alkaessa häämöttää kolmannen erän alussa. Olin kyllä jo uskonut kultamahdollisuuksiin aikaisemminkin tän kevään matseissa.

Tää peli oli toki muutenkin varsinainen namipala vastustajan ollessa Ruotsi, mutta mä tein itselleni iltaherkuksi vielä tosi maukkaan salaatin:
salad.jpg
Tykkään kovasti Arlan Apetit valmiista fetakuutiosta, jotka killuu aurinkotomaattimausteliemessä. Ja lurautin paria muutakin öljyä vähän sekaan sekä pilkoin yhden valkosipulinkynnen. NaMM! 

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Lasit näkymättömiin

Tällä viikolla on meidän kotona pesty ikkunat, ja lopputulos on luonnollisesti herkullinen. Taas näkee läpi! Kevätmedia on toki pursunnut ikkunanpesuohjeita tänäkin vuonna, mutta valitsin silti äidiltä opitun simppelin tekniikan. Mulla oli muutama tehokas apulainen kanssani siivoamassa ja laitettiin kämppää kuntoon muuteninkin kun vain ikkunat. Apulaiset olivat perheenjäseniäni, kun avopuolisoni puolestaan ”pakoili” siivoustoimintaa töidensä jälkeen vielä kylässä kiekkomatsia katsomassa. Ilman apujoukkoja tuskin olisin vielä saanut ikkunaputsia tehdyksi, joten suuri kiitos heille! Perhe on paras. 🙂

eva.jpg

Kauneus DIY