Voiko Myllypuroon oikeasti muuttaa? Myönnän, että se oli ensimmäinen kysymys, joka tuli mieleen, kun päätimme laajentaa asuntohakua Roihuvuoresta itään. Heti perään tuli ajatus: eihän näin saa ajatella. Minähän inhoan ajatusta eri-arvoisista asuinalueista ja niitä edelleen pönkittävistä valinnoista, joita tekevät ne, joilla on siihen varaa.

Tuntuuhan se nyt aivan hoopolta miettiä, voiko Itä-Helsinkiin muuttaa. Maailman mittakaavassa se on lintukoto, jossa voisi edelleen jättää luudat ovelle sen merkiksi, ettei olla kotona. Sitäpaitsi, siellä asuu jo tuhansia ihan tavallisia helsinkiläisiä.

Hyvistä aikeistani huolimatta huomasin selaavani vauva.fi:n sekä suomi24:n sivuilta keskusteluja, joissa puitiin asunnon ostamista Myllypurosta. Ne taatusti parhaimmat tietolähteet siis. Mutta muuta ei löytynyt. Myllypuron verkkopresenssi oli jäänyt 90-luvulle. Se oli osasyy sille, miksi halusin aloittaa tämän blogin. Että jos joku pohtii sinne muuttamista, niin löytää ainakin tänne.

Keskusteluissa kehuttiin Myllypuro maasta taivaaseen, seuraavassa haukuttiin se täysin lyttyyn. Jammu Siltavuori ja Myllypuron ylä-asteen maine nousivat esiin yksittäisinä negatiivisina seikkoina. Suurin osa kehui Myllikän puistoja, rauhallisuutta sekä uutta ostoskeskusta. Internet kertoi myös, että Myllypuroon rakennetaan uusi Metropolian kampus 6000 opiskelijalle. Viikin, Herttoniemen ja Myllypuron väliin tulee uusi asuinalue, Karhunkaataja.

Miten päädyimme Myllypuroon?

Olimme etsiskelleet asuntoa jo tovin. Olimme valmiit maksamaan siitä maksimissaan 200 000 euroa, ja neliöitä pitäisi olla liki 70. Ei aivan helppo nakki Helsingissä. Olimme saaneet muutamat pakit Roihuvuoresta. Asunnot tuntuivat menevän siellä suoraan näytöissä ja niistä maksettiin enemmän kuin pyydettiin. En halunnut ostaa asuntoa sillä tavalla, joten ainoa vaihtoehto (jos meinaisi pysyä budjetin raameissa) oli siirtyä syvemmälle itään.

”No, mennään nyt katsomaan”, pohdimme. Vielä siinä kohtaa ajatus Myllypuroon muuttamisesta tuntui yhtä kaukaiselta kuin Jäämeri Kehä ykköseltä.

Hyppäsin töiden jälkeen metroon. Tajusin onneksi jo lähtöasemalla, että nyt en voi ottaa mitä tahansa metroa: Pitää ottaa se, joka menee Mellunkylään (tarkistin reittikartasta). (EDIT: puhuin vahingossa Mellunkylästä, oikea nimi on tietysti Mellunkylä.) Vaikka olen asunut tukevasti stadissa 33 vuotta, en ollut koskaan aiemmin mennyt Itäkeskusta pidemmälle Mellunkylän metrolla. Olen kotoisin Pukinmäen aseman kupeesta, ja nuoruuteni kulkupeli oli lähijuna. Metroa aloin käyttää toden teolla vasta aikuisiällä.

Itiksestä alkoi matka tuntemattomaan. Yksi pysäkinväli siis. Hyppäsin pois Myllypuron metroasemalla (en ollut koskaan käynyt sielläkään) ja kuljin uuden ostoskeskuksen läpi (en koskaan -pisteet kotiin!). Ja yhtäkkiä oli mielettömän kauniin, autottoman puistoalueen keskellä. Korkeat männyt kurottivat yli 60-luvun valkoisten kerrostalojen.

Kun pääsimme sisälle asuntoon, olin myyty. Yläkerroksen asuntoon paistoi avoimesta parvekkeen ovesta auringonvalo. Ensimmäinen ajatukseni: ”tämä voisi olla SE”.

Ja niinhän siinä sitten kävi. Kävimme näön vuoksi katsomassa vielä muutamaa asuntoa, mutta turhaan. Ostimme Myllypuron asunnon. Se on vuokratontilla, kuten tosi monet Herttoniemen, Roihuvuoren ja Myllypuron muut talot. Sijoituksena ei paras mahdollinen, mutta jos niillä seuduilla haluaa asua, se on nieltävä. Se ei myöskään ollut niin sanotusti ”muuttovalmis”, joka oli yksi toive listallamme. Oikeampi ilmaisu lienee täysi pommi.

En edellenkään tiedä, oliko asunnon ostaminen Itä-Helsingistä fiksu sijoitus. Minulla on edelleen ennakkoluuloja, jotka hävettävät. Kun olen käynyt Myllypurossa nyt pari kertaa asuntokauppojen tiimoilta, Itäkeskuksen kohdalla aina mietityttää, että mihin sitä tuli oikein lähdettyä. 14 vuotta Kalliossa on pitkä aika, ja Myllypuro on sieltä tosi kaukana.

Siinä se joka tapauksessa on. Remontti alkaa lokakuun lopussa. Jouluksi kotiin!