Huono äiti

Epävarmuus. Siinäpä sana, joka on vauvan myötä saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Pelko ja huono äiti ovat sille synonyymejä. Olin ensimmäisen kerran näissä tunnelmissa heti positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen. Soitin neuvolaan, enkä todellakaan osannut kysyttäessä kertoa milloin minulla oli ollut edelliset kuukautiset. Epäsäännöllisyyden takia. Puhelun aikana sain kyllä kuulla, että tällainen asia vähän niin kuin kuuluisi tietää. No en tiennyt ja olin huono tuleva äiti. Terveydenhoitaja jopa epäili, että olisinkohan kuitenkaan edes raskaana. Varattiin aika varhaisultraan, jossa onneksi selvisi, että olin kyllä hyvin raskaana. Raskaus oli jo viikolla 6, ja tässä kohtaa koin seuraavan huono äiti-hetken. Miten ihmeessä olin päässyt noin pitkälle tajuamatta, että en ollut enää yksin. No joo, raskauteen viittaavat oireet olivat olleet todella vähäisiä, mutta kuitenkin. Olin käsityksessä, että jokainen äiti huomaa raskauden jo ennen kuin se on kunnolla edes ehtinyt alkaa. Joten olisihan minunkin pitänyt huomata, varsinkin kun yritystä oli takana jo pitempi tovi.

Pääsin onneksi pian yli tästä inhottavasta tunteesta, ja osasin nauttia raskaudesta. Kunnes tuli synnytys. Tiesin kyllä, että se sattuu ja on tiukka paikka kovimmallekin mimmille. Olen luonteeltani aika sinnikäs, olen selvinnyt monesta tukalasta tilanteesta ja minulla on korkea kipukynnys. Ja olinhan tekemässä jotain, josta olin haaveillut jo niin kovin pitkään. Koin synnytyksen etukäteen hyvin luonnollisena tapahtumana, enkä juurikaan osannut pelätä. Voisi ehkä sanoa, että jopa haastoin itseni tietämättä mitä on edessä; omaa lasta synnyttäessä ei sitten nössöillä. No, tämä huono äiti ei kestänytkään synnytyskipuja niin kuin oli ajatellut. Ne yllättivät ja lamaannuttivat aivan täysin. Ponnistusvaiheessa olin ihan avuton, en tiennyt mitä tehdä ja synnyttämisen vaatima voima ja rajuus säikäyttivät. Ajattelin, että enhän minä edes osaa synnyttää kunnolla.

Synnytyksen jälkeen itkin pettymyksestä. Rinnallani oli maailman täydellisin, minun tekemä tyttövauva, ja silti tunsin oloni täydelliseksi luuseriksi. Onnekseni synnytyksessä mukana ollut kätilö oli aivan ihana; sain keskustella ja käydä koko synnytyksen läpi hänen kanssaan heti siltä istumalta. Hän sai minut vakuuttuneeksi siitä, että synnytys oli edennyt hyvin mallikkaasti ja että olin tehnyt kaiken juuri niin kuin pitääkin. Erityisesti hän kehui ponnistamista kauniiksi, lopulta vain 8 minuuttia kestäneeksi rutistukseksi. Pienesti huokaisin helpotuksesta, mutta en silti ollut ihan vakuuttunut. Minun olisi pitänyt pystyä parempaan. Koska olen äiti.

Vauvan tultua maailmaan olin tietysti onneni huipulla. Pieni tuhisija oli ihana ja rakas. Olin niin ylpeä lapsestani ja oli ihanaa esitellä hänet kaikille tärkeille ihmisille. Mutta joka kerta, kun puhe kääntyi synnytykseen, en voinut olla itkemättä. En vain päässyt yli siitä tunteesta, että olin epäonnistunut äitinä heti vauvani ensimetreiltä asti. Onneksi minulla oli käytettävissä monen tutun äidin olkapäät, joita vasten itkeä ja kertoa tuntemuksistani. Myös mieheni oli hyvänä tukena, ja hän muistutti aina siitä, että minä olin ihan itse saattanut meille pienen tytön tähän maailmaan. Vauvan ensimmäisten kuukausien ajan tunsin kuitenkin valtavaa epävarmuutta kaikesta mitä tein. Olin ihmeissäni siitäkin; hoidan työkseni lapsia, miksi en osaa hoitaa omaa vauvaani.

Vähitellen vauvan kasvaessa aloimme tulla toisillemme tutummiksi. Ymmärsin, että vauvani nauttii minusta yhtä paljon kuin minäkin hänestä. Aloin pikkuhiljaa rentoutua ja muistin asian, jota olen työni puolesta niin monta kertaa vakuuttanut monelle muulle vanhemmalle; sinä tunnet oman lapsesi paremmin kuin kukaan muu ja osaat hoitaa häntä kaikista parhaiten tässä maailmassa. Rutiinit ja hyväntuulinen vauva kasvattivat itsevarmuuttani ja aloin tuntea itseni hyväksi äidiksi. Hyväksi äidiksi omalle lapselleni. Hyväksyin sen, että kaikki mitä olen siihen asti tehnyt ja mitä tulen tekemään, teen juuri niin hyvin kuin vain osaan. Ja se varmasti riittää sekä minulle että vauvalleni. Minun ei tarvitse todistella itselleni tai muille mitään. Tietysti epävarmuuskin nostaa aika ajoin päätään, mutta en tunne enää olevani huono äiti. Olen tällainen onnellinen äiti, joka hoitaa ja rakastaa lastaan. Kokeilee, kokee, oppii ja oivaltaa. Ehkä jopa vielä synnyttääkin jonain päivänä uudestaan.