Mitä meille kuuluu?

Olemme tähän mennessä keskittyneet blogissamme pitkälti siihen, millaisista elementeistä arkemme koostuu ja millaista elämä suomalais-amerikkalaisessa perheessä on; asui perhe sitten Yhdysvalloissa tai Suomessa. Nyt halusimme kuitenkin kääntää valokeilan hetkeksi meihin kahteen, Jenniin ja Astaan.

Eletään sitten Suomessa tai Utahissa, let’s face it — arki on silti arkea. Tämän pidemmittä puheitta, hypätään siis heti arkisten juttujen pariin!

Jennillä pitää kiirettä ja sairastelu on vaivannut

Salt Lakessa on ollut, noh, kiireistä ja niin vaihtelevaa kuin tällainen epäsäännöllinen yrittäjän elämä voi olla. Samalla kuitenkin arki rullaa perusrutiineiden pohjalta. Mielenkiintoinen ristiriita – miten voi sanoa että elämä tuntuu epäsäännölliseltä vaikka päivässä kuitenkin on rytmiä? Sehän se on kun ei koskaan tiedä mistä ja miten paljon sitä rahaa tulee seuraavaksi tai onko viikonloppuna töitä vai ei. Asuntomarkkinat ovat niin kuumentuneet että täällä ei odotella seuraaviin päiviin josko sitä taloa kävisi katsomassa vai ei. Ei todellakaan!

Olen toiminut vuodesta 2018 lähtien kiinteistönvälittäjänä. Minulla on oma yhden naisen osakeyhtiö, mutta lain mukaan minun tulee pitää välittäjän lisenssini brokerin eli isomman toimiston alla. Aina kun kauppaa tulee, lähetetään myynnistä tullut komissioshekki tai -pankkisiirto ensin brokerilleni, joka sitten siirtää rahasta minun osuuteni minun firmaani. Yritykseni hoitaa verotusasiat yms yrityksen pyörittämiseen liittyvät jutut, kuten markkinoinnin kulut. Loppuvuosi on ollut myynnillisesti erittäin hyvää, joten kiirettä on pitänyt.

 

Alkusyksystä tavoitteeni pikaluistelussa oli treenata ja kilpailla aktiivisemmin. Lokakuun alussa alkoi sairastelukierre, joka on vielä pienesti päällä. Sen sijaan että pääsisin kilpailemaan, keräilenkin nyt kunnon rippeitä kasaan päivä kerrallaan. Poskiontelot ovat olleet minun vaivani jo vuosia! Nyt ne ovat kroonistuneet. Söin juuri kaksi kierrosta antibiootteja. Ensimmäisellä kerralla jopa kaksi samalla kertaa, koska myös korvani tulehtui sen jälkeen kun poskionteloiden aiheuttama paine oli ensin puhkaissut tärykalvoni. Itsenäisyyspäivänä eli viime maanantaina pidin videopalaverin lääkärini kanssa, joka näytti päästäni otettuja kuvia ja löysi onteloista leikkausta vaativan syyn, joka todennäköisesti on ollut kaikken näiden vuosien aikana kärvistelemieni tulehdusten takana. VIHDOINKIN! Olen kiitollinen että syy ja hoitoratkaisu vihdoin löytyivät.

Sitten vielä semmoinen iloinen uutinen että rohkaistuin, myöskin Suomen itsenäisyyspäivänä, aloittamaan jo pitkään miettimäni uuden yrityksen, jota voisi myös kutsua intohimoprojektiksi. Olen työni kautta huomannut kuinka erilaisissa taloudellisissa tilanteissa ihmiset ovat. Eivät pelkästään yhteiskunnassa, mutta joskus jopa perheen sisällä. Kotiäiti-kulttuuri on täällä yleistä ja ihan ymmärrettävistä syistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että naisen ei kuuluisi olla mukana talouteen liittyvissä päätöksissä ja keskusteluissa. Perhe on yksikkö, jossa kaikilla on roolinsa ja resurssit ovat yhteisiä. Taloudellisen eriarvoisuuden lisäksi olen huomannut että ihmiset eivät oikeasti tiedä paljoakaan raha-asioista eivätkä osaa ottaa niistä selvää kun eivät tiedä mitä ja mistä etsiä. Tämän kaiken innoittamana syntyi Mom’s Money Talk (IG: @momsmoneytalkofficial), jonka tavoitteena on lisätä rahakoulutusta ja edistää, etenkin meidän naisten, mutta myös koko perheen varallisuutta.

 

 

Asta pääsee vihdoin intohimonsa pariin eli lentämään

Mitä kuuluu Miehikkälään? Hyvää kuuluu, näin lyhykäisyydessään!

Marraskuu ja joulukuu ovat olleet kiireisiä. Mistäköhän tässä oikein edes osaisi aloittaa? Sain lokakuussa kutsun koulutukseen, joten toivo paluusta omiin töihin alkoi vähitellen kasvaa. Viikkoa myöhemmin seurasi myös ilmoitus toistaiseksi voimassa olevan lomautuksen päättymisestä ja kutsu palata töihin, äidin 60-vuotissyntymäpäivänä. Olo oli rehellisesti sanoen kuin puulla päähän lyöty!

Kuvittelin kai, että tulisin olemaan vielä paljon pidempään siivet maassa.Tuntui hassulta alkaa järjestellä asioita siten, että kohta olisikin jo aika palata takaisin lentotyön pariin! Olin odottanut hurjan paljon esimiestyön koulutusta lomautuksen aikaisessa työpaikassani, ja nyt tulikin ihan yht’äkkiä aika asennoitua ihan erilaiseen loppuvuoteen. Marraskuussa olikin sitten jo aika irtautua kahvilatyön parista kouluttautumaan, ja viimeisen vuoroni kahvilassa tein itsenäisyyspäivän aattona.

Muistan sen, miten maaliskuun 2020 lopussa kävelin ulos koneesta työvuoron jälkeen. Otin vielä viimeisillä mahdollisilla hetkillä kuvia auringonlaskusta Venäjän yllä ja yritin painaa mieleen kaikki yksityiskohdat niistä hetkistä. Silloin mietin, milloinkohan sitä taas olisi uniformu päällä ja töissä, ja minneköhän sitä sillä kertaa olisi matkalla. No, tämän päivän Asta voisi kertoa vastauksen — 11.12. lauantaina, 628 päivää Phuketista laskeutunutta lentoa myöhemmin saan vihdoin laittaa uniformun jälleen päälle. Tällä kertaa suunnataan kuitenkin vähän lähemmäs näin ensialkuun, Malagaan!

Niin, tänne siis toden totta kuuluu hyvää. Itkin maaliskuussa 2020 koneesta ulos kävellessä, ja kuukausi sitten itkin, kun pääsin ensimmäistä kertaa koneeseen sitten pienen ikuisuuden. Uskaltaisin veikata, että jatkan samalla, itselleni uskollisella linjalla myös lauantaina, heh!

Lupaan päivittää tunnelmia ja hetkiä paluusta töihin perjantain ja aivan erityisesti lauantain aikana! Käy siis ihmeessä nappaamassa meidän Instagramimme @meillaamerikassa seurantaan!