Pumpkin Patch -perinne eli kurpitsojen kerääminen on aloitettu vuoden 1920 tienoilla, mutta suositummaksi se tuli toisen maailman sodan jälkeen. Parhaimmillaan se on hauskaa ulkoilua perheen ja ystävien kesken, mutta myös oppimiskokemus lapsille. Oman kurpitsan valitseminen ja poimiminen ovat erityinen kokemus etenkin perheen pienimmille, ja tämä kaikki liittyykin olennaisesti jo itse Halloweenin viettoon.

Jennin perheen vieraillessa kurpitsafarmilla, halusi heidän tyttärensä esimerkiksi ratsastaa isojen kurpitsojen päällä valitellen suitsien puuttumista. Hän myös valitsi erikokoisia ja -näköisiä kurpitsoja oikein innolla, sekä oppi miltä homehtunut kurpitsa näyttää ja että siihen ei tule koskea.

Pumpkin Patch löytyi tänä vuonna Mabeyn Farmilta

Tänä vuonna Jennin perhe vieraili Mabeyn Farmin Pumpkin Patchilla, joka sijaitsee Salt Laken piirikunnassa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Jennin kotoa. Tila on auki kurpitsojen keräilyyn syyskuun lopusta aina Halloweeniin saakka.

Farmari kertoi tilan kuuluneen heille jo neljän sukupolven ajan. He käytännössä asuvat farmilla, tehden autotallista ja sen edustasta asiakaspalvelupisteen. Tontin reuna ja tienvarret toimivat parkkipaikkoina. Pihan betonisen pysäköintialustan reunaan oli kasattu kymmeniä vedettäviä kärryjä, joita keräilijät saivat käyttää poimiessaan kurpitsoja yli kuuden hehtaarin alueelta. Kurpitsat oli hinnoiteltu niin, että keskikokoinen maksoi $2 ja suuri (V-A-L-T-A-V-A) kurpitsa maksoi $5.

Eurot ja dollarit voi nopeasti ja pyöristäen laskea 1:1. Jos aivan tarkkoja halutaan olla, on $1 noin 0,85€. Hintaero suomalaisten ja amerikkalaisten kurpitsojen välillä on melkoinen, sillä Halloweenin kynnyksellä kurpitsojen hinnat olivat Suomessa 2,5€ — per kilo!

Ilmaiset kurpitsat

Tähän väliin voimme paljastaa, että Jennin perhe sattui saamaan kurpitsat ilmaiseksi. Kyllä, yhteisöllisyys ja antamisen lahja ovat isoja, näkyviä asioita niin Utahissa kuin Amerikassa muuallakin. Yksi syy lienee myös se, että perhe saapui farmille viimetipassa – viimeinen päivä ja viimeiset pari tuntia vuodesta, kun farmi oli auki kyseiseen tarkoitukseen. Tiukoille veti! Positiivisen kautta: “We made it, we made it, we made it!”, kuten myös Jennin kaksivuotias tykkää laulaa.

Toinen syy on se, että eräs mies tuli juttelemaan perheelle, antoi käyntikorttinsa ja ilmoitti maksavansa heille yhden — “tai no, ottakaa muutama” — kurpitsa. Lähdettäessä Jennin tuli antaa tuo kortti rahastajille, jotta he osaisivat laskuttaa miestä myöhemmin.

Kun tuli aika maksaa kurpitsat oli paikalla myös itse farmarin. Siinä vaiheessa ilta oli jo pimenemässä ja tila menossa kiinni aina seuraavaan syksyyn saakka. Jenni ojensi farmarille aiemmin tuntemattomalta mieheltä saamansa käyntikortin, mutta tilan omistaja epäröi aavistuksen. Hän kertoi, että mies oli antanut aiemmille ihmisille konkreettisen lipukkeen, jolloin Jenni totesi heidän maksavan kurpitsat enemmän kuin mielellään itse.

Farmari ei kuitenkaan suostunut tähän. Tässä vaiheessa Jenni pyysi miestään, että hän skannaisi ainakin Venmon QR-koodin (vastaavanlainen mobiilimaksusovellus kuin Suomessa MobilePay) ja siirtäisi tilan omistajalle tipin. Silloin farmari tuli väliin ja sanoi että: “Ei, kaikki on hyvin. Nauttikaa. Teillä on kaunis perhe.”

Tämä kaikki sai Maikkelin (Jennin miehen) herkistymään. Farmari oli tuonut hänen mieleensä hänen oman, edesmenneen isoisänsä, joka oli miehen yksi läheisimmistä ihmisistä koko hänen elämänsä aikana.

Juttelua jatkui vielä hetki tilan omistajan kanssa siitä, mitä jäljelle jääville kurpitsoille tehdään, kuin myös farmarin terveydentilasta. Noin 60-vuotias viljelijä kertoi olevansa muuten terve, mutta polvet kuulemma kipeytyivät aina toisinaan. Mitä taas kurpitsoihin tulee, ne kuulemma haudataan maahan traktorin avulla.

Uutena tietona tuli se, että kasvatusvaiheessa he niittävät ja kitkevät käsin koko hehtaarien laajuisen pellon viikottain, kahdeksan viikon ajan. Se on kyllä hatunnoston arvoinen teko — kovaa hommaa! Vau!

Pumpkin Patchilta kurpitsoja kaivertamaan

Pumpkin Patch oli nähty, ja kotiin palattua oli jo iltapuuhien aika. Kurpitsalyhtyjen kaiverrus jäi seuraavaan päivään — itse Halloweeniin, siis. Kurpitsalyhdyt (Jack-o’Lantern) ovat iso osa Halloween-perinnettä. Alunperin Euroopasta Amerikkaan kantautunut traditio on jo vakiinnuttanut paikkansa yhtenä isoimmista rituaaleista Halloweeniin liittyen.

Joskus kurpitsoja myös maalataan, etenkin kun kyseessä ovat pienet lapset. Osa taas jättää kurpitsat ulos rappusille tai verannalle koristeeksi, ilman minkäänlaista erityiskäsittelyä.

Tänä vuonna sekä Jennin että Astan perheessä kaiverrettiin kurpitsalyhtyjä. Molemmat käyttivät myös kurpitsan perkeet. Jennin kaivaessa suurimman osan kurpitsanjämistä kompostiksi, keitti Asta puolestaan hedelmälihan pyreeksi. Kurpitsansiemenet meistä kumpikin paahtoi uunissa, ripauksella suolaa tietenkin.

P.S. Aika mielenkiintoista, että Halloweenia juhlitaan isosti — etenkin Utahissa, missä uskonto on niin suuressa roolissa ja värittää selkeästi jokapäiväistä elämääkin. Halloween kun on alunperin mielletty ennen kaikkea pakanallisten juhlaksi. Kaipa tässä ovat pipoa löysänneet muutkin kuin vain Jenni ja Asta, heh!

Irlantilaisten mukana Yhdysvaltoihin rantautunut Halloween on Amerikassa suuri juhla, aivan erityisesti lapsille. Juhlaa voisi hieman verrata meidän pääsiäisen juhlintaan virpomisen merkeissä. Halloweenin juhlinta ajoittuu lokakuun viimeiseen päivään, jolloin lapset pukeutuvat aina prinsessoista pelottavampiinkin hahmoihin, esimerkiksi dinosauruksiksi, aaveiksi ja ihmissusiksi.

Lapset kiertävät ovelta ovelle, kantaen ämpäreitä mukanaan. Aina uuden oven takana sanotaan: “Trick or Treat!” (karkki vai kepponen), toiveena tietysti saada illan aikana oma ämpäri täytettyä mitä erilaisemmilla karkeilla ja herkuilla. Toisin kuin suomalaislapset virpoessaan, Amerikassa lapset eivät ojenna karkkinsa pitimiksi vastalahjaa.

Pitäisiköhän tässä alkaa suunnitella sopivia kepposia siltä varalta, että joku ei annakaan karkkia? (Haha!)

Halloween aloittaa loppuvuoden juhlakauden

Halloweenin juhlinta ei todellakaan ajoitu ainoastaan lokakuun 31. päivään. Meillä sitä on odotettu jo syyskuusta lähtien! Etenkin pienemmät lapset ovat innoissaan ja puhuvat Halloweenista päivittäin. Amerikassa on myös tapana koristella taloja ja niiden edustoja, sekä kaivertaa kurpitsoja. Sen jälkeen taideteokset asetellaan verannoille juhlan kunniaksi, ohikulkijoita ilahduttamaan.

Vaikka me emme vielä ehkä olekaan löytäneet itsestämme niitä kaikkein intohimoisimpia juhlijasieluja, nautimme valtavasti naapuruston Halloweenkoristeista ja siitä, kuinka toiset ovat aivan erityisesti laittaneet koristelussa kaiken peliin. Illan hämärtyessä on hauskaa liikkua naapurustossa katselemassa toinen toistaan hurjempia Halloweenasetelmia, ja jopa Halloweennäytöksiä. Jo siinä itsessään riittää tapahtumaa kerrakseen, etenkin tylsempinä päivinä.

Vaikka koristeissa onkin katsomista myös aikuisille, ovat ne aivan erityisen kiinnostavia lasten silmin. Mitä erilaisemmilla tavoilla kaiverretut kurpitsat ja pihoja somistavat koristeet varastavat lasten huomion aina Halloweenin aikana ulkona liikkuessa. Aika suloista!

Äitiys löysäsi pipoa ja höllensi asenneruuvia

Ennen lapsia Halloween tuntui näin suomalaisesta näkökulmasta katsoen aivan liian kaupalliselta ja muoviselta juhlalta, joka oli liiankin helppo tuomita. Vaikka pipoja onkin sittemmin löysätty, on yksi asia kuitenkin kiistattoman tosi. Kaupallisuus on läsnä aivan liikaa, ja koemme sen lähinnä vastuuttomaksi. Itse Halloweenilla kun on joka tapauksessa ollut alun alkaen kovin kaunis historia ja tarkoitusperät!

Aiemmin tuntui siltä, että zombiet, luurangot ja muut pelottavuudet eivät tehneet oikeutta juhlan alkuperäiselle luonteelle. Äitiys on kuitenkin opettanut ottamaan asiat rennommin. On helppo keskittyä enemmän lasten naamiaisasuihin ja vuoden loppupuoliskon juhlakauden aloitukseen sen sijasta, että muistelisimme Halloweenin syvintä luonnetta. Ja kun asiaa ajattelee näin, on se oikeastaan aika surullistakin.

Lapset kuitenkin tuntuvat nauttivan, ja se lienee pääasia — ainakin meille äideille. Ja kun me aikuisina vain muistamme asettaa sopivat rajat liialliselle pelottavuudelle, voimme taputtaa itseämme selkään.

Silloin olemme onnistuneet.

Psst — joko luit blogimme ensimmäisen postauksen?