20.2.2014 nuunu

Faster, higher, stronger

Faster, higher, stronger on mm. olympialaisten mottona tunnettu lausahdus.

Viime aikoina minua on liikuttanut erityisesti henkilö, joka on ollut mediassa laajalti esillä. Kyseessä on turkulainen Pekka Hyysalo. Nuori mies loukkaantui taannoin lasketteluonnettomuudessa saaden pahoja vammoja. Alunperin lääkärit uskoivat, ettei Pekkaan olisi enää koskaan mahdollista saada merkityksellistä yhteyttä. Kun tämä käsitys oli saatu romutettua, oli ennusteena se, että kävelemään opettelu vie ainakin kaksi vuotta. Pekka käytti siihen puoli vuotta ja tähtää nykyään maratonille. Pekan tarina on esimerkki ilmöstä, joka mielestäni on laajemminkin vallalla suomalaisessa yhteiskunnassa – nuoret aikuiset uskaltavat uskoa tulevaisuuteen, olla positiivisia ja puhua unelmistaan ääneen! Onko suomalaisen pessimismin, nöyristelyn ja kyräilyn aika jäämässä taakse?

Olen seurannut tarkasti Sotschin (miten lie kirjoitetaan?) olympialaisia. Parempi ihminen minussa ajattelee, että kisoja pitäisi boikotoida Venäjän ihmisoikeustilanteen vuoksi. Onhan se naurettavaa, että paikalliset ajetaan kodeistaan ja luontoa tuhoten isolla rahalla rakennetaan kisat, jotka ovat kuin näyttämö venäläisen yhteiskunnan ylivertaisuudelle. Pah. Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia, enkä pysty purematta nielemään sitä, että naapurimaassamme homot julistetaan lainsuojattomiksi. Kuitenkin, olen seurannut kisoja todella tiiviisti ja tunnen siitä hieman huonoa omatuntoakin. Maastohiihto on yksi lempilajeistani ja rakastan katsoa sitä televisiosta. Joten kyllä, moraalini rajoilla tässä eletään näiden kisojen kanssa.

Ilahduttava suomalaisilmiö Sotschissa on sisarukset Niskanen, eli hiihtäjät Kerttu ja Iivo. Muutama päivä takaperin Iivo hiihti elämänsä hiihdon ja hävisi pronssin ruotsalaisraketille vain kahdella sekunnin kymmenesosalla. 22-vuotias suomalainen antoi Richardssonille uskomattoman tiukan vastuksen. Minä istuin sohvalla kyyneleet silmissä ja kiljuin. Olen aina ollut siitä erikoinen nainen, että mikään muu ei itketä niin paljon kuin se, kun joku urheilija onnistuu. Että joku antaa kaikkensa ja ylittää itsensä, tehtyään ensin vuosikausia sinnikästä työtä unelmansa eteen. Sellaista en pysty kuivin silmin seuraamaan. Kun tuli viestihiihtojen aika, olivat Iivo ja Richardsson hiihtämässä samaa osuutta. Mitali ei ollut siitä osuudesta kiinni, mutta Niskanen hiihti loppukirin ja painoi ruotsalaisesta ohi maalisuoralla. Kuulemma oli ollut kuitattavaa edellisestä kisasta. Siinä sitä suomalaista nuorta itseluottamusta! Samaa rataa Niskanen jatkoi seuraavassakin kisassa hiihtäen olympiakultaa, eli saavuttaen suurimman voiton jota urheilija voi tavoitella. Huikea suoritus kerta kaikkiaan.

Pekka Hyysalo sanoo, että uskoo onnettomuuden olleen estettävissä. Koska hän ei sitä tehnyt, on hänen tehtävä nyt se mitä pitää: to fight back. Kunpa me muutkin muistaisimme, että aina on taisteltava ja noustava. Oli kyse sitten hiihtokisasta, aivovammasta tai jostain pienestä arkisesta asiasta. Toivon, että olisin itse ollut nuorena naisena yhtä positiivinen ja voimakas kuin mitä nykyajan nuoret (!) ovat. Onneksi Pekasta voimme oppia myös sen, että merkitystä on nimenomaan sillä mitä teemme tänään. Ja joka päivä tästä eteenpäin. Askel kerrallaan.

Avainsanat: fight back, itseluottamus, olympialaiset, optimismi, Pekka Hyysalo

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys