Joskus on pakko päästä kotoa pois

Ja koska tuolla Nälkälän reuna-alueilla sijaitsee vallan mainio kuntoilukeskus, jossa voi trendikkäästi kalistella puntteja, zumbata, spinnata, hiittailla, bailata, jenkata ja tehdä varmaan aikapitkälle mitä vaan itse mielii, noin kuntoilun saralla, käyn siellä hoitamassa päätä ja kroppaa. Mutta ehkä ennenkaikkea sitä päätä. (tuloksia odotellessa) Jos haluaa muuten kohdata Nälkäläläisiä, kannattaa suunnata joko Prismaan tai sit tänne. Täällä me hengataan (ja jumpataan), aina tulee kylänmiehiä- ja naisia vastaan sankoin joukoin. Siksi kannattaa pysyä naapureiden kanssa hyvissä väleissä, ettei mee reeni pilalle ja tarvi vaihtaa salia ja kauppaa. Huhhuh.

Tässä kuvassa on mun saliselfie, eli mun jalka bosun päällä, ehkä joskus vielä kuvaan itseäni kunnolla, sitten kun saan mun uudet trikoot! Ehkä.

Itse oon valinnu mun omaksi lajikseni kuntosalin johtuen muutamasta seikasta, jota ei vain muista jumpista saa. 

1. Olen krooninen myöhästelijä, joten mikään aikataulutettu juttu ei oikein sovi mulle. On kätevää kun salille voi mennä melkein kun itse sinne haluaa

2. Voi itse valita omat musat. Siis oikeasti, en osais varmaan olla salilla ilman mun musiikkia. Voin palata mun reenimusaan sit joskus myöhemmin, kyllä niistä oman postauksen saa aikaiseksi. Aikaisemmin mulla oli sellainen käsitelinejuttu, jossa oli kännykkä sisällä ja sit johto ja korvanapit. Mutta koska olen äärimmäisen sählä (nopea) henkilö, ne johdot jäi kaikkiin niihin kuntosalihärpättimiin kiinni ja uskottekos, että on nolon näköistä, kun coolisti kävelet Kikan soidessa, se johto jää kiinni johonkin rintapenkkiin ja sun pää ja koko kroppa nytkähtää sillee kovin epäkatu-uskottavasti alaspäin ja päädyt konttaileen siellä salin lattialla niitä kamoja takasin korvaan. Vähemmästäkin menee flow pilalle. Joten mun mies osti mulle bluetooth kuulokkeet, jotka on kuin suuret korvaläpät ja varsin kätevät. 

3. Saan olla yksin ja mokata ihan omia juttuja ja kukaan ei tuomitse mua kun en osaa jonkun jumpan askelia oikein (joo ei ne oikeesti kukaan tuomitse, paitsi kun törmään niihin)

4. Se on vaihtelevaa ja tuloksiakin saa, kun jaksaa vähän paneutua. (mulla on ikuinen offkausi ilmeisesti menossa)

Kuvassa vesipullo, Haisuli (koska se ei tuomitse) ja tuo Palkkarinkuvatus

Mun treeneissä kestää about parisen tuntia, joista ekan kolistelen puntteja naama irvessä ja toisen tunnin istun pukkarissa ja yritän juoda mun palkkaria. Joka on ihan hirvittävän pahaa keinomakeutettua muka suklaanmakuista mössöä. Veikkaan, että se, joka väittää tuota suklaanmakuiseksi on viettänyt diettiä liian kauan ja on yksinkertaisesti unohtanut suklaanmaun, vähän niinkuin varhaislapsuuden. Onneksi mulla ei oo ku viis kiloa tuota jauhetta jäljellä. Jesjes. 

Lopuksi voi sitten pitää vaikka pientä arvausleikkiä, että mihinkäs kaappiin minä ne tavarani tunginkaan? Siitä tietää et on ollu hyvä treeni ku ainakin kerran menee väärälle kaapille! 😉
Treeniterkkuja!