asuntoasiaa
Heipparallallaa, ja joo, vaikka just edellisessä postauksessa taisin lupailla turhia kun sanosin, että alan aktiivisemmin kirjottelee. No, en lupaa enää mitään, mut en siltikään oo hylkäämässä tätä juttuu. Antakaa mulle anteeks, mä tässä muutenkin yritän opetella elämään ”normaalia” ja tavallista elämää.
Mä halusin tulla kertoo teille ihan kivoja asioita ja muistella kivoja sekä ei-niin-kivoja juttuja, liittyen mun asuntoihin. Mä laskin, että mä oon muuttanu 9 kertaa sen jälkeen siis ku muutin omilleni asumaan. Muutin omilleni 16-vuotiaana Naantalista Saloon, ja asuin pari vuotta siellä kunnes muutin Turkuun, jonku vuoden verran asusin tuolla linja-autoaseman lähellä, sit mä löysin mun unelmien asunnon jokirannasta johon muutin ja jossa asuin yli 6 vuotta. Ja se jokirannan asunto oli oikeasti mun koti, mä rakastin sitä asuntoa ja kaikkea siihen liittyvää! Mä itkin monesti sen asunnon takia, meinasin monta kertaa menettää sen. Lopulta mä menetin mun elämäni hallinnan kokonaan ja myös kotini. Mä en vissiin tuu ikinä pääsee yli sen paikan menettämisestä, koska se on ollu ainoo asunto mun elämässäni joka on oikeasti tuntunu kodilta. Ei mulla oo oikeen mitään sellasta lapsuudenkotia ees, me muutettiin pari kertaa ku olin ihan pikkunen ja sit rakennettiin omaa taloa ja asuttiin väliaikaisesti 5 hengen perhe jossain pienessä kaksiossa kunnes se oma talo alko olee asuinkelpoinen. Ni mä en koskaan saanu oikeen mistään noista paikoista itselleni sellasta tunnetta että olis ollu koti mulle. Oon siis aina puhunu vaa vanhempien kodista. Mä koin ensimmäisen kotini vasta 19-vuotiaana kun muutin jokirantaan.
Syy, miksi sain häädön jokirannasta, tai siis syyt: mun koti oli muuttunu sellaseks biletysmestaksi, että siellä oli joka päivä sellasta touhua ettei kukaan jaksanu sitä. Mulla ei oo enää ees muistikuvia parista viimeisestä vuodesta ku asuin siellä, koska oli lähteny nii paljon lapasesta päihteiden käyttö. Naapurit kuulemma pelkäsi mua ja mun kavereita (kaikki siis tietty sellasia tatuoituja rikollisia) ni uskon kyllä sen. Se asuminen lopulta alko käymään hiukan ahdistavaks siellä koska mua kytättiin ja paljon, taloyhtiö asensi valvontakameroita kuvaamaan käytäviä ja pyörävarastoa yms. Lopulta mä itse jossain psykoosissa yritin murtautua mun omaan kotiin ku olin hävittäny avaimet, eli siis paskoin sen oven kokonaan. Taloyhtiön puheenjohtaja tuli seuraavana aamuna koputtelee mun rikkinäistä ovee ja se oikeen riemusta piukeena ilmoitti mulle, että nyt mä en tästä enää selvii. Ja sain häädön. Kämppä oli kuulemma muutenkin ihan tuhotussa kunnossa, siellä ei oikeen ollut enää mitään ehjää. Varmasti itse olin vastuussa monesta tuhosta, mutta myös se jengi, mitä sielä hengas.
Sen jälkeen sain kämpän ihan Turun ydinkeskustasta,johon muutin mun sillosen poikaystävän kanssa. Ja meiän piti tosiaan rauhottua, siis piti… me ehdittiin siinä asuu alle 2kk, ku saatiin häätö. Sen jälkeen me oltiinki kodittomia melkeen vuosi. Mä yritin saada asuntoa ihan jokapaikasta ja jokapalvelusta mutta alko tuntuu toivottamalta, kaks työtöntä nistiä, molemmilla luotot menny ja no onneks mulla ei olliu vuokrarästejä mut mun sillosella äijällä oli, joten yritin siis hankkia asuntoa vaan itselleni koska mulla ei ollu merkintää että olis jääny vuokria maksamatta.
Kodittomana oli ihan hirveetä olla. Meillä oli onneks sillon auto, ja kesällä me nukuttiin autossa. Sillon ku oltiin kodittomia ni tuntu että kaikki kaverit ja tutut katos, koska kenenkään luoksekaan ei voinu mennä. Sukulaisten luo ei voinu mennä ja mä soittelin joka päivä asuntojen perään eikä tuntunu mikään onnistuvan. No lopulta saatiin kolmio Turun Jyrkkälästä, ja Jyrkkälä on sellanen asuinhood, että mä olin aina vannonu etten koskaan muuta Jyrkkälään, koska se on maailman ahdistavin seutu koko maailmassa. Olin kuitenki helpottunu että vihdoin oli paikka mihin mennä, mutta samalla menetin vielä lisää mielenkiintoani kaikkea kohtaan eli siis supermasennuin koska se paikka oli oikeasti kamala. Mun isäki sano, että häntä ei oo ikinä ahdistanu paitsi sillon Jyrkkälässä kun välillä kävi siinä moikkaamassa. Jyrkkälä asuinalue oltiin vissiin just valittu jokski koko Suomen kamalimmaks ghettoalueeks, joten tää mun Jyrkkäläinhoni ei oo vaan mitään mun omaa kermaperseilyä yhtään.
Olin oikeesti onnellinen ku me lopulta saatiin häätö Jyrkkälästäkin, ja sillon me mentiin katkolle Saloon. Katkolla ollessa mä sain järkättyä meille asunnon Salon Ollikkalasta (joka on myös semmonen kunnon nistihood), saatiin asunto 3 kuukauden koeajalla, ja me tietysti onnistuttiin kusemaan se koeaika ja vuokrasopimusta ei siis jatkettu. Sillon oltiin kans niin pohjalla, et vedin vaan päivästä toiseen unohtaakseni ton asian ja välttääkseni sen kaiken stressin, että nyt joudutaan taas kadulle. No parissa päivässä mä taas hommasin uuden asunnon, joka oli yhden venäläispariskunnan omistama paritalo, joka tuhoutu tulipalossa alle 2 vuotta sitten. Voin kertoo näistä jostain jutuista joskus lisää, jos haluutte kuulla. No tulipalossa mä menetin kaiken, koska mitään ei jääny jäljelle, koko irtaimisto tuhoutu ja koko talo paloi maantasalle. Sit asuin jossain sossun tilapäismajoitusasunnossa hetken ja oli pari viikkoa aikaa etsiä asunto. Onneks löysin Salon keskustasta yksiön ja asuin siinä vuoden. Ennen tulipaloa oltiin erottu sen äijän kanssa jonka kansssa koko ajan saatiin noita häätöjä. Ja asuin yksin siis hetken aikaa ennen tulipaloa ja sen jälkeen ei olla oltu edes väleissä sen eksän kanssa.
Olin siis viime vuonna vankilassa ja kun vapauduin menin mun vanhempien luo. En mennyt ollenkaan Saloon kämpilleni koska vankilassa alko mun päihteetön elämä. En usko, että olisin pysyny kuivilla jos sillon oisin menny itekseni. No kuitenkin, mä irtisanosin sen Salon kämpän viime joulukuussa ja sain asunnon Turusta, ja muutin helmikuussa tähän.
Eilen illalla mä tulin tänne ja viime yö oli mun ensimmäinen yö täällä. Ensimmäinen yö mun uudessa kodissa. Oon ihan superilonen ja onnellinen siitä, että vihdoin mulla taitaa olla taas koti! Tää asunto on tositosi pieni, mut mä halusin pienen asunnon. En tiedä miks, mut halusin ehdottomasti pienen kämpän. Ja kaipuu Turkuun oli ihan hullu, ja nyt mä asun taas Turun keskustassa. Oon aika riemuissani tästä! Ja huom!! Mulla on koti taas! Tässä postauksessa on muutama kuva vilautuskuva täältä. Mulla on aika omalaatunen sisustusmaku ehkä, mut kaikki asiat on täällä kauniita. Mä oon lähes kaiken hankkinu second handina ja kirpputoreilta.
Muutamia juttuja täällä on semmosia ku ollaan mun iskän kansssa maalattu ja tuunattu, mä voin esitellä ne myöhemmin teille.
Vielä täällä ei siltikään oo ihan täysin valmista, ni siks saatte tyytyy näihin kurkistuskuviin. 🙂 Mutta kertokaa miltä näyttää näiden kuvien perusteella? Millasia ajatuksia teissä herätti toi mun historia asuntojen kanssa? Nykysin kun olen toipuva addikti, niin en usko, enkä halua enää joutua elämässäni vastaaviin tilanteisiin. Ja muistutan vielä, että mistään mitä kerroin ja mitä tulen kertomaan, en ole missään nimessä ylpeä, enkä myöskään hae huomiota/sääliä, en haluu sääliä! Haluun vaan olla rehellinen.
