Äiti joka ei pidä lapsista
En halunnut lapsia, koska en liiemmin pidä lapsista. En tykkää vauvoista, ne haisee ja rääkyy, ovat sormistaan tahmeita ja ei niitä ymmärrä. Isommat lapset on ärsyttäviä. Kyselevät hölmöjä, pomppivat ja kiljuvat. Eivät syö ruokaansa, vaikka toistuvasti käsketään. Sitten sain oman lapsen. Se on parasta mitä minulle on käynyt. Mutta en edelleenkään pidä muiden lapsista.
Tai no, pidän kyllä tutuista lapsista, siedän niitä. Voin pitää sylissä ja jutella. Mutta en tottavie pidä lapsista niin paljon, että yhtäkkiä kaikki maailman lapset olisi minusta ihania ja haluaisin niitä seuraani. Sama koskee äitejä. En aiemminkaan halunnut keskustella vauvan kakasta tai kuunnella miten ”meidän ellinoora sanoi eilen ihan melkein kuin äiti… oikeestaan se sanoi ääää diu… eikse varmaan yrittänyt sanoa äiti” -juttuja. Enkä halua nytkään. Toki ystäviäni jaksan kuunnella kakka-asioissakin, mutta en taatusti halua keskustella tällaisia asioita vieraiden kanssa, vain koska olemme äitejä.
Ihan kuin äideillä ei muuta puhuttavaa olisi. Ihan kuin se elämä pyörisi vain niiden lapsien ja äitiyden ympärillä. No toki niin se käytännössä varsinkin vauva-aikana tekee, mutta eikö juuri siksi ja sen takia pitäisi yrittää aikuisten kesken keksiä muita puheenaiheita? Eikö olisi kiva laajentaa ajatuksiaan hetkeksi muuallekin kuin vaippoihin ja päiväuniaikatauluihin? Puhutaan vaikka säästä, vaatteista (huom: ei lasten!), ruoasta (huom: ei lasten!), telkkaohjelmista (huom: ei lasten!) tai politiikasta. Edes hetken verran! Jos et itse ole ehtinyt seuraamaan ajankohtaisia asioita, niin ehkä se keskustelukumppanisi on ja osaa vaikka siinä sivumennen sinuakin sivistää. Tai toisinpäin.
Yksi syy miksi kartan kaiken maailman perhekerhoja on juuri tämä. Menet sisälle aikuista juttuseuraa saadaksesi, ja sitten kaikki vaan kysyvät ”kuinka usein teillä kakataan” tai ”miten hyvin teillä nukutaan”. Asioita, jotka voisin kyllä kertoa, mutta kun en viitsisi itse kuulla niitä uudestaan ja uudestaan. Ja lopulta olen se äiti, joka ei pidä lapsista, kun en jaksa innostua lissun piirroksesta tai lässyttää taavivauvalle vaan yritän keskustella vaikkapa maamme kehnosta taloustilanteesta.