Kummiuden kummuuksia
Kummien valinta lienee yksiä suurimpia asioita lapsiperheessä. Kummithan on ne, jotka vastaavat lapsesta mikäli tämän vanhemmille jotain sattuisi. Ainakin teoriassa, ehkä käytännössä meilläkin isovanhemmat olisi kuitenkin luonnollisempi lasten kasvattajavaihtoehto. Lisäksi tietysti kristinuskoon kastetin lapsen kummithan ovat kirkon mukaan vastuussa kristillisestä kasvatuksesta. Itse olen kummina epäonnistunut täysin.
Ensimmäisen kummilapsen sain jo heti 15-vuotiaana. Välimatkan vuoksi näimme todella harvoin ja tuossa iässä lopulta kaikki muu kiinnostuksen kohde vei voiton. Niinpä etäännyimme eikä oikeastaan edes sosiaalisen median aikakausi ole välejämme lähentänyt. Toki rippijuhlissa olin ja toivottelen synttärit, mutta ei tuntuisi luonnolliselta kutsua kummilasta meille vaikka viikonlopun viettoon. Ensi vuonna se täyttää jo 18. Toisen kummilapsen kanssa kävi vähän samoin. Kummilapsen saatuani muutin ulkomaille, sieltä palattuani opiskelin ja välimatka kasvoi meilläkin pitkäksi. Kummilapsen vanhemmat erosi ja sitten olikin pitkään aika kun ei oikein tiennyt kenen luona kummilapsi asustaa jne. Sitten sille iski vaikea teini-ikä eikä kummi oikein kiinnostele. Kolmannen kummilapsen kanssa olen ollut enemmän tekemisissä, mutta hänen äitinsä kanssa olemme kyllä aivan eri mieltä siitä mitä kummius on. Olen ollut useasti lapsenvahtina, silkasta ystävyydestä ja avunannosta. En siksi, että olen kummi. Tuhannesti on kyllä yritetty babysitteriksi ihan vain kummi-nimikkeen vuoksi.
Me emme ainakaan koskaan tule lapsemme kummeja velvoittamaan lapsenhoitoon, tai syyllistämään siitä, jos eivät koskaan ole lapsenlikkoina olleet. Ei se ole kummien tehtävä. Olemme valinneet kummeiksi sellaiset ystävämme, joiden toivomme olevan osa lapsemme elämää. Roolimalleina. Auttajina. Opastajina. Ennen kaikkea aikuisina ystävinä. Olkapäinä, joihin lapsi voi turvautua silloin kun avautuminen vanhemmille tuntuu vaikealta.
Näin joulun alla kummitkin kyselevät lahjatoiveita. Toivon, ettei velvollisuuden tunteesta vaan aidosta halusta ilahduttaa lasta. Itse olemme toivoneet, että olisivat läsnä. Kyläilisivät ja leikittäisivät. Lukisivat kirjaa. Makaisivat lattialla lamppuja katsellen. Ei lahjan tarvitse olla materiaa. Ei tuon ikäinen vielä ymmärräkään lahjojen päälle. Emmekä halua koskaan sellaista joulua, että lahjoja kertyy lapsen eteen kokonainen vuori, ja lapsi saa kaiken mitä ikinä on uskaltanutkaan toivoa. Muutama lahja riittää. Ei se joulun tarkoitus ole kerätä krääsää nurkkiin. Leluja joita käytetään viikko ja hylätään. Mutta tällainen oli kolmannen kummilapseni äidin näkökulma.
Lahjalista oli metrin mittainen. Kaikki piti saada. Lahjatoiveet jaettiin kaikille tutuille. Minä en muuten koskaan kysellyt liiemmin toieita, vaan ostin sellaista, mistä itse ajattelin kummilapseni hyötyvän ja pitävän. Ja aina osuin nappiin, lahjani oli lapsen suosikki. Oli se sitten prinsessakäsilaukku koruineen tai askartelusetti, leipomisvälineitä tms. Ai niin no kerran mieheni osti toiveiden mukaiset ”korkokengät”. Niitä ei käytetty kertaakaan. Nyt tuokin kummilapsi on jo koululainen, ja ajattelin, että ne metrimittaiset lahjatoiveet olisi kääntyneet siihen lahja per taktiikkaan. Kyllähän koululainen jo ymmärtää, että joulu on muutakin kuin lahjat, ja että kaikkea mahdollista ei voi saada. Mutta ei. Kummilapsen äiti soitto juuri yhtenä päivänä kaipasta, että löysi nyt kummilapselle jumpsuitin (on pitkään sellaista toivonut), että ostatko sinä tämän, maksaa vain 60€. Siis 60€!!! Ekaluokkalaisen jumpsuitista! En todellakaan osta, jumpsuiteja saa halvemmallakin, kun ei osta jostain merkkiliikkeestä. Harvoin muistelen markka-aikoja, mutta ettäkö laittaisin vajaa 400mk kummilapsen epäkäytännölliseen vaatteeseen, josta se a) kasvaa ulos puolessa vuodessa ja b) ei edes halua käyttää sitä niin pitkään. Ja tällä hetkellä minulla ei todellakaan ole edes rahallisesti varaa tuhlailla 60€ yhteen lahjaan, ja kyseinen henkilö sen taatusti tietää. Tuntuu jotenkin ihan hölmöltä tuollainen. ”Ostatko sinä tämän…”. Vai olenko vaan jotenkin ihan eri maailmassa nyt ajatuksineni?