Mitä jäi käteen?

Vuosi 2015 on just takana. Huh, mikä vuosi. Musta tuntuu, etten oo tehny mitään, vaikka oon tehny kaiken.

Mä tein pari vuotta sitten uuden vuoden päätöksen olla rohkea. No olin. Tulin raskaaksi vaikka sitä pitkään kainostelin. En halunnut. Elämähän siihen loppuu kun tulee lapsi. Halusin olla vapaa menemään. Sit mietin, et mihin mä haluun mennä. En mihinkään. Olla tässä. No, vuosi 2015 on oltu. Nimenomaan tässä. Aika jumissa pikkuisen kanssa. Mutta mulle se on vaan yksi vuosi muiden joukossa. Pikkuiselle se on ollut koko sen elämä. 

Mutta onhan tää ollut toisaalta valaisevaa. Jos Apulannan Toni laulaa valoista pimeyksien reunoilla, niin sitähän tuo lapsi on. Mutta siinä oon Tonin kanssa eri mieltä, että ihmistä pitkin kyllä voi matkustaa itseensä. Ainakin jos se ihminen on oma lapsi. Oon nimittäin kuluneena vuonna oppinut itsestäni paljon enemmän kuin koskaan ennen. Mutta on muuten hyvä biisi se. Kuuntele ihmeessä. 

Vuosi 2016 toivottavasti tuo tullessaan mulle vähän pidempää pinnaa. Kärsivällisyyttä. Sellaista äitimäistä asennetta, että ”sehän on vain pikku sotku, sen voi putsata”. Tällaisena järjestelmällisenä ihmisenä kun tuntuu takaraivossa pahalta ajatella, että lapsen itsenäinen syöminen aiheuttaa sotkua, jonka voisin välttää syöttämällä sitä itse. Tai että lattialla oleva lelu ei ole siinä ikuisuuksia, vaikkei sitä ihan silmänräpäyksessä korjaakaan leikin jälkeen pois. 

Ehkä myös se kärsivällisyys siihen omaan vapauteen. Kyllä minäkin pääsen kavereiden kanssa illanistujaisiin tai lomareissulle. En ehkä just nyt. Mutta vaikkapa kesällä. Edelleen, mulla on monet istujaiset takana ja toivottavasti monet vielä edessä. Lapseni tarvitsee minua nyt. Ja tämä on sen koko elämä. 

Nyt kun olen kirjoittanut tämän uuden vuoden toiveen tai enemmänkin tavoitteen ylös, toivon, että se jotenkin paremmin iskostuu mieleen. Niin kävi aikanaan stressaamisen kanssa. Kun kirjoitin päättäväni turhan stressaamisen, koska asioilla on tapana mennä miten on mennäkseen, ilman, että stressaaminen siihen vaikuttaa, oli se lopulta aika helppoa myös laittaa toteen. Kirjoittamisen voima on ihmeellinen. Jos et siis itse muuta lupaa, niin lupaa edes kirjoittaa ajatuksiasi ylös. Jos ei julkisesti niin pöytälaatikkoon. Ainakin tuskat ja murheet tuntuu niiden paperille laittamisen jälkeen puolet pienemmiltä. Ilot puolet suuremmilta. Hyvää uutta vuotta!