Ja niin minusta tuli natsimutsi

Musta ei pitänyt tulla sellaista ”muut ei osaa hoitaa mun lastani oikein” -tyyppistä äitiä. Ei musta pitänyt alunperin edes tulla äitiä. Niin vaan kävi näin vanhemmiten (oon jo yli 30, voin siis sanoa vanhemmiten). Ja niin vaan kävi alle kolmessa kuukaudessa, että menetin lapsen isovanhempien kanssa hermot ja oli pakko alkaa ohjeistamaan. Siis ohjeistamaan tyylillä ”tee näin tai et tee ollenkaan”. Tätä harmitellessani totesin ystävälleni, että nyt minusta sitten tuli natsimutsi. Ja siitä viimein nimi jo raskauden alusta asti mielessä olleelle blogille. 

Miten tässä sitten kävi näin. Aiemmin olin sitä mieltä, etten imetä. Tai no, imetän ehkä 3kk. Tai jos sittenkin sen 6kk kun olen paremmin asioihin perehtynyt. Ja sitten osittaisena siitäkin eteenpäin. Lapsen ei myöskään pitänyt nukkua sängyssämme. Niinkin vaan kävi, koska se helpottaa mun elämää, mun yöunia ja mun ja vauvan välistä kommunikointia. Uskallanpa jopa väittää, että se helpottaa myös miehen ja koirankin yöunia, kun ei vauva ehdi nälkäänsä huutamaan kun on jo tissi suussa. Tämäkös se on sitten kauheaa. Vauvahan voi jäädä alle tai sitten se vieroittaminen tissistä ja vieressä nukkumisesta on hankalaa ja nukkuu siinä teiniksi asti. No tuskinpa vain. Ensinnäkään vauva ei nuku meidän välissä, ja äidit ei viisaampien mukaan pyöri unissaan lastensa päälle, ja hän on vasta alle 3-kuinen. Tuskinpa tässä vielä tarvitsee pinttyneestä tavasta puhua. Tai että enää ei omaan petiin nukuttaminen tule onnistumaan.   Sama virsi kantoliinan kanssa. Koska itse tykkään tehdä omiakin juttuja, esim. siivota, pestä pyykkiä, käydä koiran kanssa ulkona jne, on kiva saada kädet vapaiksi vähän pidemmäksi aikaa päivälläkin. Siis pidemmäksi kuin puoli tuntia tai tunti, jonka vauva ehkä yksin sängyssä nukkuu. Tai vaunussa (ellei se ole koko ajan liikkeessä). Kantoliinassa tuota vapautta on tarjolla kolmesta tunnista jopa viiteen tuntiin. Yleensä itse herättelen vauvan imuhommii 3-4 tunnin päästä. Ilman kantoliinaa menisi tuohon nukahtamiseen ainakin yksi tunti, ja sitten hän nukkuisi sen hetken. Ehkä uuden hyssyttelyn jälkeen toisenkin hetken ja sitten onkin se kolme tuntia mennyt ja imuri odottaa edelleen nurkassa koskemattomana (joo mieskin vois töidensä jälkeen homman hoitaa, mutta tykkään tehdä itse). Mutta tämäkin kuulemma on asia, joka jää tavaksi. Miten sitten jaksan kantaa kun painoa tulee lisää iän kanssa. Ja se oma sänky, siihenhän ei enää koskaan liinan jälkeen tule lapsi suostumaan. Hirveän montaa kantoliinassa vanhempia taaperoita en kyllä ole nähnyt, eli onko se sitten kaikista maailman kantoliinalapsista mulla ainut, joka ei ikinä tule enää sänkyyn suostumaan kun ihan kolmikuisenakin yhdet pitkät päikkärit liinassa ottaa?! Taidamme päästä johonkin historian kirjaan sitten.  Ja sitten se pahin. Tutti. Eli isovanhempien kielellä piippu. On se kumma kun itse en tuttia juuri käytä. Ehkä joskus minuutin parin ajan kun vauva rauhoittuu kantoliinaan jos on sinne itkuisena laitettu. Sitten sylkee sen itse pois ja nukahtaa. No mutta. Isovanhemmat haluaa tuttia koko ajan suuhun. Jos vauva itkee, laitetaan tutti. Jos vauva sylkee tutin pois, pidetään sitä väkisin suussa. Ja kun tuttia pidettiin väkisin suussa ja vauva vaan itki, napsahti mulla se natsimutsivaihde päälle. Ei se tutti väsymystä, nälkää tai vaippa-asioita vie pois. Ennemminkin varmaan ärsyttää lisää. Miettikää nyt itsekin. Olis sitten vaikka vessahätä tai huutava nälkä ja joku tyrkyttäis siihen ratkaisuksi vaikkapa nokkahuilun soittamista niin eikö harmittais vaan entisestään? Ja kun tuolle vauvalle se tutti ei onneksi tunnu paljon kelpaavan. On ilmeisesti sen verran fiksu, ettei huoli feikkitissiä. Onhan tutti kuitenkin vain tissin korvike, eikö vaan? Ja kun kerran niistä pinttyneistä tavoista on ollut puhe, niin eiköhän lapsi ole helpompi vierottaa ravintoa ja turvaa tuovasta tissistä kuin turhasta tutista. Ravintoa kuitenkin saa muutenkin ja ehkäpä se lapsikin kasvaessaan tajuaa, että turvaa saa sylissä ilman imujakin. Tutista sen sijaan voikin olla vaikeaa päästä eroon.  Näin minusta siis tuli natsimutsi. Tutit on jatkossa piilossa. Ja sänkyyn tai vaunuun saavat toki itse nukuttaa jos haluavat suoda mulle kolmetuntisen vapauden, mutta älköön tulko mulle sanomaan mitä pitää tehdä ja miten. Nyt kun oon tälle linjalle lähtenyt niin toivon, etten ala hankalaksi kaikessa mikä mua muiden hoitotavoissa tai lapsen käsittelyssä ärsyttää.   PS. Oikeastaan tuo natsimutsi-nimi sopi muhun varmaan jo raskausaikana, ainakin neuvolatädin mielestä. En vaan sitä sillon hiffannut. Ehkä siitä lisää myöhemmin.