Joku tekee, useimmiten minä

Työni puolesta oon seurannut paljon lapsiperheiden elämää. Samoissa tiloissa on säännöllisesti äitejä lapsineen. Ihmettelen suuresti tätä nykyajan touhua, että sotketaan ns. yhteiskäyttötiloissa eikä siivota jälkiä. Siis ei viitsitä kerätä leluja lattioilta, laittaa tiskejä koneeseen tai lakaista lattialle kaadettuja muruja. Siivota toisin sanoen omia käytön jälkiä. Ja annetaan lasten piirtää tusseilla sohviin ja seiniin ja availla ”ei yhteiskäytössä” olevia kaappeja. Minä en ikinä antaisi lapseni availla vieraassa paikassa kaappeja, saati sitten piirtää toisten huonekaluihin. Olkoonkin huonekalut ns. julkisessa tilassa, jonkun nekin on maksettava ja siivottava. Tai mitä mieltä olette, jos tuollaisessa yhteiskäyttötilassa rikkoo vaikka kahvipannun, syystä että oma lapsi juoksee vaikka kiellettyä ja tönäisee, niin onko silloin fiksua olla vaan, että ”ups, näitä sattuu…” ja kohauttaa olkiaan siinä uskossa, että se rikkonainen kahvipannu vaihdetaan seuraavaksi vierailukerraksi ihan tuosta noin vaan, vai rehdisti kantaa vastuunsa siitä, että katsoo lapsensa toimien perään ja sopii joko maksavansa uuden pannun tai hankkivansa sen itse seuraavaksi kerraksi? En tiedä olenko ehkä ainut ihminen maailmassa, jota tällainen toiminta ärsyttää. Samat ihmiset on niitä, jotka valittaa joka käänteessä kun tuollaisia ilmaisia käyttötiloja ei ole tarpeeksi. No ei varmasti, kun ne ei toimi niinkuin pitäisi. Siis niin, että käyttäjät itse siivoavat ja pitävät kunnossa. Ei ilmainenkaan tila ole ilmainen, jos tarvitaan joku ulkopuolinen henkilö siivoamaan käyttäjien jälkiä ja kaitsemaan aikuisia ihmisiä. Aina oletetaan vaan, että joku hoitaa. Työpaikallani se sitten useimmiten olin minä, vaikkei se minun työtäni ollutkaan.

 Jotenkin aiemmin lapsettomana ihmisenä huomasi, että aikuisen ihmisen älykkyysosamäärä tuntuu romahtavan lapsen tulon jälkeen. Ei toki kaikilla, mutta ainakin useilla naisilla. Vai onko tämä jo sitä uusavuttomien ikäpolvea sitten, eivät osaa mitään. Toivon todella, ettei musta tule samanlaista itsekästä, uusavutonta ja omat aivonsa menettänyttä äitiä. Tai ehkä oon jo kun uskaltaudun laukomaan mielipiteeni ääneen. Mielensäpahoittajien kansa varmuudella rokottaa takaisin.   Toisaalta olen vaan ehkä enemmän tekevää tyyppiä. Kun menen kylään jollekin, pyrin auttamaan kaikessa mahdollisessa, etten olisi vaivaksi ja jotta emäntä ja isäntäkin saisi hostaamisen sijaan vähän vapaata aikaa seurustelulle. Se kai kyläilyssäkin on ideana, vieraiden kanssa seurustelu. Täysylläpitoa varten on sitten maksulliset paikat. Varsinkin jonkun ystävän mökille mennessä kysyn usein ennakkoon mitä voisimme tuoda mukana ja mitä voisimme siellä tehdä, jotta olemme avuksi. Arvostan kutsua mökkeilemään, sitä että saan tavata ystäviä ihanassa paikassa. En sentään tuppaudu paikalle olettaen saavani palvelua, kutsujat ovat ystäviäni, ei kyläilypaikan työntekijöitä. Otan myös lakanat ja pyyhkeet (ellen unohda) koska tiedän, että vaikka kyläpaikassa olisi sellaiset lainattavana, on mökin omistajan ne sitten roudattava kaupunkiin pesua varten. Itse ajattelin jossain vaiheessa heittää mökiltä kaikki vieraspyyhkeet ja lakanat pois, koska vievät turhaa tilaa kun yleensä pyydän ottamaan omat vehkeet mukaan. Mutta sitten ne jotka eivät vaan ota, syystä tai toisesta, nukkuisivat pelkällä tyynyllä ja täkillä. Yök.   Vähän karkasi aihe toisaalle, mutta kaikenkaikkiaan ärsyttää ne tilanteet, joissa aikuisille ihmisille pitäisi olla sanomassa, että huolehdi itse omien jälkiesi siivoamisesta tai osallistuthan itsekin tämän yhteisen hyvän tekemiseen, on se sitten ilmainen yhteiskäyttötila tai yhteinen mökkiruokailu.