Alkaa tuo äitiysloman/ vanhempainvapaan mikä lie loppu häämöttämään, ja pitäisi miettiä elämää eteenpäin. Mulla ei tällä hetkellä ole siis töitä, määräaikainen sopimukseni loppui äitiysloman aikana. Oon nyt muutamaan paikkaan hakenut, mutta haastattelussakin sanonut etten ole ihan varma, olenko valmis töihin. Enkä sitten ole saanut paikkoja.

Mutta miksi en olisi valmis? Siksi, että pienokaiseni on siinä kohtaa vasta 9kk vanha. Tiedän mitä elämä päiväkodeissa on, enkä halua laittaa noin pientä lasta sinne. Lasta, joka ei vielä osaa tehdä itse mitään, joka ei vielä osaa puhua, jotta voisi ilmaista itseään ymmärettävästi hoitajille. Lasta, joka ei hoitopäivästä osaa kotona kertoa mitään ymmärrettävää. Lasta, joka ei tässä vaiheessa vielä ole ollut äidistä erossa viittä tuntia pidempään. Ja kahden viikon päästä pitäisi mukamas jo olla äidin töissä, jos niitä töitä olisi. Ei.

Mutta ei ole helpoksi tehty tällaista päätöstä. Samaan aikaan toitotetaan joka puolella, että lapselle paras paikka on kotona, mutta vanhempainvapaan jälkeen sitä varten osoitettu tuki on aivan järjettömän pieni. Vajaa 300 euroa kodinhoidontukea miinus verot. Miten sillä pärjäisi? Toki mies tienaa, mutta eihän hän yksin voi maksaa talolainaa, minun autolainaa jne. 

Onni onnettomuudessa on se, että kuulun liittoon ja saan ansiosidonnaista. En koskaan ole ajatellut sellaista hyötyä käyttäväni, mutta nyt se tuntuu järkevältä, ellei jopa viisaalta. Saan olla kotona lapseni kanssa vuoden ainakin, ja pärjään taloudellisesti. Sen suhteen ei olisi aiempaan duuniini edes rahallisesti järkevää palata, koska pitää miettiä kuluksi se kuukausittainen päivähoitomaksu. Ansiosidonnaisella tienaan siis enemmän kuin töissä. Jos vain rahallisesti ajatellaan. Toki se lapsen kanssa olemisen rikkaus on jotain mittaamatonta. Kuitenkin huolettaa työelämän jatko. Jäänkö pitkällä poissaololla ns. jälkeen? Osaanko vuoden päästä enää mitään? Ottaako kukaan töihin tällaista kotiäitiä, jonka aivot on pehmenneet…

Aikaisemmin kirjoitin jo siitä, miten pää meinaa hajota täällä kotona olemiseen, kun on niin tylsää. Se tunne ei varmaan hetkessä katoakaan, mutta samalla mietin, miksei kukaan järjestä perus perhekerhojen sijaan jotain ns. koulutuksellisia äitikerhoja? Siis perhekerhoja, joissa äitinä olemisen vertaistuen sijaan käytäisiin läpi jotain työelämäasioita tai opeteltaisiin jotain ihan uutta. Jotain mikä ylläpitäisi osaamista, tietoa, älykkyyttä. Itse ainakin voisin tällaiseen kokoontumiseen osallistua. Tuollaiset peruskerhot kun ei oikein ole innostaneet. En jaksa puhua lapsista, kotona olemisesta, päivän uutislööpeistä tms. Haluan puhua markkinoinnista, politiikasta, kaupasta, pörssistä, viennistä, uusista sovelluksista, ihan mistä vaan työelämästä tutusta asiasta. Aivot kaipaa pähkäiltävää, ettei ne ihan kulu tyhjäkäynnillä. Ja veikkaan, että samankaltaisia tarpeita on monella. Tässä helposti tulee ratkaistua monenlaisia pulmia. Vitsinä heitin miehellekin, että varmaan voisin ratkoa poliisin selvittämättä jääneitä rikoksiakin. Ajatelkaapa jos meillä olisi kokonainen ryhmä, ties mitä innovaatioita vielä pukkaisi päähämme.