MIKÄ ON KOTI?

Mitä tarkoittaa koti?

Mitä koti tarkoittaa sinulle?

Minulle koti on tunne, ei paikka. Olen kotona, kun tunnen rakkautta. Olen kotona, kun olen rakkaiden kanssa, missä tahansa. Koti on minulle tunne sydämessäni, mielentila. Voin tuntea olevani kotona eli kodin tunteessa myös yksin, silloin kun olen seesteinen ja tunnen rauhaa sekä iloa, rakkautta. Koti ei ole minulle yksittäinen paikka, se voi olla monessa paikassa, missä tahansa, missä tunnen oloni seesteiseksi yksin tai rakkaiden kanssa.

Koti voi olla myös eri paikoissa eri ajanjaksoina. Joskus henkilö, kenen kanssa tunsit olevasi kotona, olitpa missä tahansa, voi muuttua, eikä se enää tunnu kodilta, on aika muuttaa.

Minulta on usein kysytty, mistä olen kotoisin? On ollut vaikeaa pohtia vastausta, kerronko etten ole oikein mistään kotoisin, koska olemme muuttaneet perheeni kanssa niin monta kertaa, enkä ole tuntenut kuuluvani oikein minnekään, vai kerronko, missä olen syntynyt tai mistä sukuni juuret ovat kotoisin? Vai kertoisinko, missä olen tuntenut itseni onnellisimmaksi ja minne kaipaan?

Elän hetkiä, kun tunnen olevani kotona, mutta myös hetkiä, kun kaipaan ihmisten luokse, joiden kanssa tiedän olevani kotona. Minulle koti tulee todennäköisesti olemaan aina muuttuva asia ja tunne, mutta samaan aikaan myöskin kaipaan turvaa ja pysyvyyttä, jos rakkaus menee rikki, se voi rikkoa kodin, kunnes taas tuntee seesteisyyden, ilon ja ystävyyden ja on jälleen ehjä, silloin voin olla taas kotona, yksin tai yhdessä, onnen tilassa, monessa paikassa, tai ei missään. Koti on tunne sydämessä.

Nuorempana etsin kotia, halusin löytää sen, missä tuntisin olevani kotona ja kenen kanssa tuntuisi kodilta. Etsin henkilöitä ja sijainteja, tunnustelin. Saatoin jopa ahdistua, koska en löytänyt etsimääni vuosien jälkeenkään. Kunnes vihdoin oivalsin sen, ymmärsin että minulle koti on asia, jonka voin rakentaa sydämeeni ja määritellä sen itselleni juuri sopivaksi, se ei tarvitse seiniä eikä kattoa, parhaimmillaan se olisi teleportti tai aikakone, joka veisi minut eri lokaatioihin eri aikakausina, muistoihin, hetkiin ja mielentilaan, rakkauteen, jota tuntiessani olen kotona kaikkialla.

Kun minulta kysytään mistä olen kotoisin, kerron mistä juureni ovat, mistä tunnen olevani kotoisin, en mistään ja kaikkialta. Kotini on koko maailma sekä universumi. Kotini on sydämessäni ja mielessäni, tunne. Jos luon kodin sydämeeni, olen aina kotona, missä tahansa olenkaan tällä planeetalla.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Syvällistä