Keväisen viikon kuulumisia
Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. Ollaan lasten kanssa touhuiltu vaikka ja mitä. Viime sunnuntaina kävimme retkellä. Sää oli silloin kylmä, mutta aurinko paistoi. Haimme kaupasta eväät mukaan ennen kun lähdimme. Meidän mummeli, Nita koira, nautti pitkästä aikaa metsälenkistä.
Viimeksi kun kävimme kyseisellä paikalla, oli tyttäreni, joka nyt 7kk, vielä vatsassa. Selkä on vihotellut niin paljon viimeisen vuoden, ettei pitkille lenkeille uskaltanut lähteä. Nyt se ei tunnu enää vaivaavan.
Maanantai alkoi sillä että 10 vuotias poikani oli tullut kipeäksi. Tuolloin hänellä vain kurkkukipua sekä päänsärkyä. Hän jäi kotiin lepäämään, Tein muutaman korona kotitestin, jotka näyttivät negatiivista. Seuraavana päivänä tauti oli pahempi ja jätin myös eskarilaisen kotiin, sillä olin aivan varma että lapsi on saanut koronatartunnan. Ei ollut, joten keskiviikkona pieni lähti taas eskariin. Loppuviikko sujui hyvin rauhallisesti.

Perjantaina päätin että tarvitsen jotain muutosta. Aina keväällä ja syksyllä minulla on mahdoton tarve tehdä jonkinlaisia muutoksia elämään.
Tälläkin kertaa aloin taas suunnitella, miten saisin itseäni vähän raikkaamman näköiseksi. Kaupan hiusväri osastolla päätin, että joku saa auttaa minua värin valitsemisessa. Ystäväni lupasi tuoda jonkun värin tullessaan meillepäin. Olin innoissani, sillä olen aina valinnut neutraaleja sävyjä ja ystävät usein kehottavat kokeilemaan jotain muuta. Niinpä jo tiesin ettei väri ole kahta astetta tummempi tai muuta lällyä. Hän valitsikin sitten räikeän lilan! Innoissani sitten laitoin sen päähän. Voin sanoa että kirkkaat värit eivät sovi kalpean ihoni kanssa, mutta tällä mennään. Onneksi väri kuluu pois jossain vaiheessa. Seuraavaksi voikin sitten taas tyytyä siihen turvalliseen neutraaliin sävyyn.
Parturini saattaa kyllä kirota nämä minun päähänpistoni, onhan hän kärsivällisesti kerta kerralta värjännyt tukkaani omien hiusteni sävyyn. Minulla oli siis suosittu koronatyyli eli luonnollinen.

Perjantai on meillä karkkipäivä. Lapset tulevat aina innoissaan koulusta kotiin ja lähdemme valitsemaan irtokarkit. Perjantaihin kuuluu myös rauhallinen telkkarin töllöttäminen herkkujen lisäksi. Meillä on lasten kanssa muutama sarja, mitä katsomme aina perjantaisin. Tälläkertaa olin hakenut herkut jo aamusta. Viikonloppu meni ihanan rennosti.
Olemme nauttineet kevätauringosta ja oli aika vaihtaa ikkunoihin kesäverhot. Vielä en viitsinyt pestä ikkunoita, odotetaan että vähän lämpenee. Tänään vuorossa parvekkeen siivous kevätkuntoon sekä kukkien ja kasvisten istuttaminen ruukkuihin. Ihanaa kesää odotellessa.
Olen siis neljän lapsen äiti. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi kolme vilkasta poikaa ja yksi tyttö.
