Neljän äiti esittäytyy
Olen siis neljän lapsen äiti. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi kolme vilkasta poikaa ja yksi tyttö.
Eläimet
Meillä asuu myös koiravanhus Nita ja kissat Vili, Alpo ja Lilja. Ja tietysti Pepo!, Pepo on poikien hamsteri. Tämä kaveri tässä kuvassa on Nita.

Asumme pikkukaupungissa vuokra asunnossa. Toivottavasti jossain vaiheessa myös saamme oman talon.
Työ
Olen kauneusalan yrittäjä. Aloitin toiminimiyrittämisen täällä vuonna 2018. Tein ensin vain ripsipidennyksiä mutta kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme, aloin tehdä myös rakennekynsiä. Siitä sitten pikkuhiljaa kouluttauduin myös muihin juttuihin, kuten kulmien värjääminen ja laminointi sekä ripsien taivutus.
Olin vuokrahuoneessa kampaamossa kun aloin odottaa Mathildaa, eli nuorinta lastani. Siihen aikaan minulla kävi ihana tyyppi ripsissä, jota olin rohkaissut myös koulutukseen, sillä haaveili ripsiteknikon työstä. Ei mennyt kauaakaan kun olimme päätyneet avaamaan oman liikkeen. Tarkoituksena että hän ottaa asiakkaani kun olen äitiyslomalla.
Näin tapahtui ja Mathilda syntyi elokuussa. Tässä kohtaa olimme huomanneet että kesällä työskentely oli mahdotonta tilassa, ja talvella sähkölaskut olivat korkeat.
Salonki
Päädyimme irtisanomaan liiketilan. Minulla oli tässä kohtaa jo toinen yritys tulilla.
Perustimme lapsuudenystäväni kanssa toisen salongin, verkkokaupan, sekä samaan kivijalkaliikkeen mistä myös voi ostaa tavaraa.
Seuraavana tiedossa uusi koulutus mistä kerron sitten myöhemmin. Aloin myös vlogata nimellä neljän äiti. Siitä pidän todella paljon.
Tein siis itselleni uudenvuodenlupauksen: Teen tänä vuonna rohkeasti kaikkea mitä olen aina halunnut. Toivottavasti tästä tulee mahtava vuosi!