Joulunajan kehopositiivinen selviytymisopas

Vuoden vaihtuminen ja joulu – ah, tuota ylensyönnin ja laihdutuspakon kulta-aikaa! Aikaa jolloin ihmsten oletetaan ja halutaan olevan tyytymättömiä painoon ja ulkonäköön. Lehdet kannustavat rajoittamaan syömistä ja laihduttamaan, vaikka nykyään on tiedossa, että suurin osa laihdutusyrityksistä lopulta lisää painoa ja monelle ihmiselle painon ja syömisen vahtiminen lisää ahdistusta ja henkistä pahoinvointia. Sekään tuskin on uutta tietoa, että lahduttamisen ihannointi ja siihen painostaminen on omiaan laukaisemaan ongelmallista syömiskäyttäytymistä.  Kaikki irti ihmisten heikkouksista! Syömishäiriöistä toipuville ja ahdistuneille joulu ja vuodenvaihde voi olla tuskallista aikaa, kun toipuminen on vielä käynnissä tai siitä ei koskaan täysin pääsee eroon.

 Joulupyhien aikana monet ihmiset ovat joutuneet kuulemaan sukulaisiltaan kommentteja painosta, syömisestä ja elämäntyylistä. Heti sen perään alkaa laihdutuspuhe, jota käydään olohuoneessa, työpaikalla ja harrastusryhmissä kaiken kokoisten ihmisten toimesta. 

Lyhyt muistilista joulun ja uuden vuoden ajalle:

* Saat olla sellainen kun olet. Ulkonäkösi tai painosi ei kuulu kenellekään muulle kuin sinulle.

* Saat syödä kaikkia niitä ruokia joita haluat syödä. Syömisesi ei kuulu kenellekään muulle kuin sinulle.

* Saat jättää syömättä ruokia joita et halua tai jaksa syödä, vaikka joku loukkaantusi.

* Saat kieltäytyä tapahtumista jossa altistut ulkonäkösi ja syömisesi arvostelulle.

* Saat kieltäytyä alkoholista ja sitä käyttävien ihmisten seurasta, vakka joku loukkaanuisi. 

* Saat poistua tilanteista tai jättää ottamatta osaa keskusteluihin tai viesteihin jossa käsitellään laihduttamista, läskipuhetta, tammikuun elämäntaparemonttia ja itsenä kuuriin laittamista. 

* Saat haluta aloittaa elämäntaparemontin tai huolehtia terveydestäsi – sen voi tehdä ilman itsensä mollaamista tai pakottamista. Jos huomaat näiden asioiden hallitsevan elämääsi, voi olla hyvä pysähtyä ja miettiä, mistä tilanne johtuu ja olisiko syytä huolehtia psyykkisestä voinnista ensin.  Mikä tunne laihtumisen takana on? Onko perimmäinen tarpeesi olla rakastettu, hyväksytty, pidetty, kaipaatko huomiota ja ystäviä, mutta tuneiden kohtaamisen sijaan laihdutat?

* Saat olla onneton, masentunut, yksinäinen. Joulu ja uusi vuosi eivät ole kaikille ilon ja juhlan aikaa.

* Saat rajata yhteydenpitoasi ihmisiin jotka tuovat enemmän negatiivisia  kuin positiivisia tunteita.

img_20171227_210316.png

 

Kun sitten kohtaat yllämainittuihin aiheisiin liittyviä tilanteita, voit miettiä valmiiksi vastauksia, esim

 ”Yritän päästää irti vahingoittavasta syömiskäyttäytymisestä/laihduttamisesta ja toivoisin, että puhuisitte näistä aiheista silloin kun en ole paikalla.”

”Oman hyvinvointini vuoksi en halua ottaa osaa tähän keskusteluun/tapahtumaan”

”Mä olen kuullut asiasta nimeltä kehopositiivisuus ja yritän muuttaa ajattelutapaani”

”Tulen mielläni, mutta voidaanko sopia/olisiko mahdollista, että ei nautita alkoholia/puhuta laihduttamisesta”

Vaihtoehtoisesti voit myös esim.:

         –  Tunkea suun täyteen suklaamoussea ja puhaltaa sitä ulos nenän kautta  

          – Täydessä ruokapöydässä laittaa parhaimman suklaakonvehdin kielelle, tuijottaa ihmisiä silmiin ja heiluttaa konvehtia pitelevää kieltä

         –  Hypätä keskelle ruokapöytää polviltaan twerkkamaan ja laulamaan Antti Tuiskua

         –  Esittää kanaa kesken skumppatarjoilun

         –  Kertoa kovaan ääneen, ettei syö tuotetta X, koska sitä mainostetaan lauseilla kuten ”herkuttele hyvällä omalla tunnolla” etkä halua kannattaa näkemystä, jossa ruoka on omantunnon asia

         – Todeta olevasi niin helvetin kuuma ettei sun tarvitse laihduttaa ja läpsäistä omaa takapuoltasi ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Näihin tunnelmiin,

img_20171227_210511.png

   <3 Netta

(Kuva: Sanne Thjis : @full_of_freckles_illustrations)

 

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli