Mitä kehopositiivisuuden puolesta puhujat ymmärtävät väärin

Kehopositiivisuudesta kirjoitetaan koko ajan enemmän mikä on pääasiallisesti hyvä asia. Usein näissä jutuissa kehopositiivisuuteen yhdistetään terveellisyys ja ajatus elämätapojen muuttamisesta helpommin kehopositiivisuuden kuuluessa elämään. Tämä onkin aivan totta; muutoksia on helpompi tehdä positiivisessa (olen arvokas, olen tärkeä, olen riittävä) kuin negatiivisessa (olen huono, olen arvoton, olen ällöttävä ja puutteellinen) mielentilassa.

Se, mitä näissä jutuissa ymmärretään väärin on; ihmisen arvoa ei mitata terveydellä.  Myös sairas ihminen, oli sairaus sitten mieleen tai kehoon liittyvä, saa olla kehopositiivinen. Ja kyllä, myös lihavat ja sairaat.  Puolustamalla kehopositiivisuutta elämäntapamuutoksiin tai (fyysiseen) terveyteen viitaten jätetään ulkopuolelle ne ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta ole terveitä. Erityisen haitallista tällainen kieli on tietenkin niille, jotka eivät voi sairaudelleen mitään. Kehopositiivisuus ei vaadi keholta mitään, ei edes terveyttä. Se, ettet sinä halua olla lihava tai sairas, ei tarkoita sitä, että muiden terveys kuuluu sinulle. Se on jokaisen oma asia ja itsensä päätettävissä, haluaako harrastaa liikuntaa tai syödä monipuolisesti tai käydä terapiassa tai irtaantua huonoista ihmissuhteista (mikäli näihin voi itse vaikuttaa). Matka jonka me kaikki täällä teemme on omamme.  Itse toivon, että kaikki ihmiset joille se on mahdollista, voisivat löytää jonkin liikkumismuodon josta nauttii ja sen kautta saada henkistä ja fyysistä hyvinvointia, oli se sitten kävely tai kuntosali, mutta sen puuttuminen tai löytäminen ei muuta kenenkään arvoa tai tärkeyttä.