Parasta vuodessa 2017!

En mä mitenkään myöhässä ole, mutta näin tammikuun lopun kunniaksi postaus parhaimmista asioista viime vuodelta.

1. Jamaika. Tammikuun reissulla käytiin biitsillätreenattiin ja treenattiin:

ja käytiin bileissä

img-20170104-wa0020.jpg

img-20170111-wa0008.jpg

 

2. Kaverit ja kesä. Erityisen parasta oli reissu Tampereelle, jossa kaverin lisäksi oli mukana Peto, joka pakotti tutustumaan myös Tampereen luontoon. (itku tuli näitä kuvia valitessa.)

img_20170715_115234.jpg

img_20170729_214117.jpg

 

3. Seksuaalikasvatus. Opiskelin Sexpolla seksuaalikasvattajaksi ja kipinä jatko-opiskeluun roihahti niin, että huhtikuussa kutsuu taas Helsingin kurvi ja seuraava koulutus. Jos vaikka jonain kauniina päivänä valmustuisin seksuaaliterapeutiksi.

img_20171110_091444.jpg

 

4. Kävin myös pyörähtämässä yksin Kroatiassa. Elokuu oli meikäläiselle aivan liian kuuma aika ja rannat niin täynnä, ettei puolen päivän jälkeen löytynyt paikkaa johon pyyhkeensä pystyttäisi.

img_20170804_163606.jpg

img_20170806_124509.jpg

img_20170803_195512.jpgimg_20170805_172040.jpg

 

5. Vanhemmilta saatu synttärikortti, jossa oli väärä ikä.

6. Kummipojalle syntyi veli ❤ ja yhdelle toiselle pikkukaverille myös.

7. Hetki kun tajusin Dancehall Saturdazessa vedetyn keikan jälkeen, mistä lavaa mukavasti seuraavia tanssijoita varten liuastuttanut huuhteluaine on peräisin (kohta 1:06)

 

8. Muutenkin koreot, joihin olen ollut suht tyytväinen vaikka esiintymiset eivät ihan putkeen ehkä menneetkään, esim:

 

9. Tanssituntien pitäminen, joka inspiroi silloinkin kun mikään muu tanssissa ei. Klikkaa tästä päästäksesi katsomaan kevään kisaryhmän vetoa sotyssä, kaksi ensimmäistä koreota on tehnyt kollegani Wilma ja viimeisen (Spice – Indicator) minä.

10. Oman tulevaisuuden ja haaveiden määritteleminen ja askelten otto niiden suuntaan. Tämän on mahdollistanut myös omien rajojen ja vajavaisuuksien kirjoittaminen ääneen ja niihin liittyvistä haaveista irti päästäminen. Toivotaan, että yhden oven sulkeutuessa toinen avautuu.

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Plus size workout wear

Isoja kokoja tarjoavia urheiluvaatteita on nykyään suht helppo saada kaupoista, ymmärtääkseni ainakin kokoon 52 saakka. Niistä monet eivät kuitenkaan omia makunystyröitäni miellytä roikkuvuudellaan ja väreillään. Niinpä tämä postaus on niille siskoille ja veljille jotka ymmärtävät nettikauppojen päälle.

Asokselta ja Forever 21:ltä olen hankkinut tanssitunnille sopivia vaatteita, mutta esim.salille sopivia asuja on haastava löytää. Onneksi urheiluvaatejätit kuten Nike ja Puma ovat ottaneet rohkeasti askeleen oikeaan suuntaan -paitsi jos lihavuuspelkoisilta kysytään, isot koot kun eivät kuulema kannusta laihduttamaan. Miettikää: joidenkin mielestä lihavat ihmiset eivät ansaitse urheilla Niken vaatteissa.

Niken vaatteet on merkin luotettavaa peruskauraa, löytyy mustaa, harmaata ja hieman väriäkin. Niken omilla sivuilla kerrotaan helppolukuisessa kokotaulukossa oikeat koot, jotka näyttävät olevan suht pientä; normaalisti kokoa 44/46 käyttävä näyttäisi sijoittuvan kokoon 52 tai 1xl. Tuo vaaleanpunainen puku jostain syystä kuumottelee mielessä, toivotaan etten hanki sitä 🙂

pixlr_20180116120215369.jpg

pixlr_20180116120438916.jpg

Puma myy yhteistyössä Asoksen kanssa värikästä mallistoa myös plussakoossa. Vaikka aivan täysin samoja vaatteita ei löydy niin plussa-kuin streittarikoossa, olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen mallistoon. Puma on rohkeasti lähtenyt juuri sille tielle mitä plussakokoisten urheiluvaatteista on puuttunut:trendejä, rohkeutta, värejä ja esillä olemista.

1515949213874.jpg

pumaplussizepixlr_20180116122703476.jpg

Asokselta saa myös Rainbeau Curvy- merkillä varustettuja vaatteita, joista osa on hinnoiteltu lähes Puman hintoihin. Nuo isommassa kuvassa olevat housut ovat suosikkini ja toimivat hyvin!

pixlr_20180116115050612.jpg

Asos myy myös South Beach – merkin urkkavaatteita plussakoossa. Tältä merkiltä löytyy normaalikoossa myös mm.biksuja.

pixlr_20180116114445780_0.jpg

Myös H&M, Ellos ja Citymarketista saatava For Every Body tarjoavat vaihtoehtoja isommille naisille.

Ja sitten asiaan: oli rintasi mitä kokoa tahansa, panosta urheiluliiveihin! Mitä isommat ja raskaammat daisarit omistat, sitä enemmän joudut liiveistä maksamaan. Get over it. Myös pienemmän varustuksen omaavien kannattaa ostaa urheiluliivit – sen lisäksi, että ne tukevat rintojasi, säästät myös päiväliivejäsi kun et hiosta ja rasita niitä, olkaimet pysyvät paikallaan jne. Niin urheiluliivit kuin arkirintsikatkin kannattaa pestä usein ja vaihtaa uusiin noin 6kk-1,5v  välein, käyttömäärästä ja laadusta riippuen. Yksi tärkeä asia oikean koon löytämisessä on tarpeaksi napakka ympärys, jolloin paino ei kasaannu pelkästään olkaimille.

Omia suosikkejani ovat Shock Absorberin liivit, joita kuvan mallissa saa HH-kuppiin asti. Nämä liivit tukevat hyvin, mutta eivät ole erityisen kauniin malliset päälläni. Käytän näitä esimerkiksi ratsastuksessa, juoksussa tai muussa rinnoille kovaa rasitusta aiheuttavassa lajeissa. Huomaa, että kaikista Shock Absorberin malleista ei ole G tai H – kuppia. Näitä myydään urheilukauppojen lisäksi tavarataloissa sekä netissä, esim. brastop.com.

screenshot_2018-01-16-09-01-55.jpg

Toinen suosikkini, josta pidän enemmän ulkonäön kuin tuen vuoksi, ovat Panachen urheiluliivit, joita saa kaarituellisina ja tuettomina. Laatu on selvästi huonompaa kuin Shock Absorberin liiveissä, esimerkiksi olkaimet venyivät muutamassa käytössä niin, että joudun käyttämään olkaimissa olevaa hakasta jolloin hartiat joutuvat kantamaan enemmän painoa. Lisäksi toisesta kupeisa lähtee kaarituki, joten kannatan hankkimaan tuettomat liivit (tosin itselläni on tällä hetkellä toisessa kupissa tuki ja toisessa ei, toimii näinkin : D ). Nämä ovat kuitenkin ainoat kivan näköiset urheiluliivit joista löydän sopivan koon ja mallin, joten joudun antamaan laadussa periksi. Monesti olkaimet ovat mulle liian pitkiä. Panachen liivejä saa esim.Lumingerieltä, josta kannattaa tsekata muitakin urheiluliivejä. Osto ja palautus on yleensä suht.helppoa.

screenshot_2018-01-16-09-05-36.jpg

Muoti Liikunta Terveys Trendit