”16.4 2006, Pulau Kecil, Malesia
Mitä tekisit, jos olisit yöllä Malesiassa pikkusaarella elämäsi pahimmassa pissahädässä ja liian peloissasi mennäksesi vessaan, koska piha-alue on pilkkopimeä, asunnon virkaa toimittavan mökin alla asuu kaksi dinosauruksen näköistä varaania, vessan katto on täynnä leguaaneja ja pihanurmikossa mönkii punaisia matoja?”
Nyt on kuulkaa taas aikamoinen reissukuume iskenyt tähän tyttöön! Kesäloma on melkein ihan kohta täällä, ja olisi ihanaa lähteä jonnekin. Eniten kiinnostaisi sukeltaminen, aurinko ja luonto. Ehkä muutamat bileet, tai useammatkin, kun Jamaikalla osa bileistä vaihtui treffeihin nukkumatin kanssa. Jamaika kiinnostaisi nytkin, tai Aasia. Kroatiasta olen myös kuullut paljon hyvää. Missä Euroopassa kannattaisi käydä sukeltamassa?
Kävin pitkästä aikaa läpi matkapäiväkirjoja ja valokuvia. Ensimäinen ulkomaanmatkani Viroa ja Ruotsia luukunottamatta suuntautui teinarina äidin kanssa Teneriffalle. Siellä mukavasti selkä paloi korpuksi ja, koska laihdutin, lenkkeilin aamuisin pari tuntia saaden äitini sydänkohtauksen partaalle sanomalla käyväni ” vain vartin verran pyörähtämässä rantakadulla”. Seuraava reissu oli Bulgariaan, niin ikään äidin kanssa.
Reissuseura vaihtui kaveriin ja Deturin jokerimatkalla tehtiin legendaarinen reissu Tunisiaan kesällä 2005. Silloin ei onneksi kuvattu Matkaoppaita tai Alanian sankareita (Soussessa), olisi nimittäin tullut erittäin sopivaa materiaalia meistä. Minä mm.hakkasin korkokenkäni pilalle hotellin lasioveen sen ollessa lukittuna baari-illan päätteeksi, jätimme ravintolaan tippiä enemmän kuin mitä lasku oli ja myöhästytettiin lentokenttäbussia, koska halusimme itsellemme tuliaisiksi veteen tarkoitetut ilmapatjat, joita ei kaupassa ollut pakkauksissa joten raahasimme näytekappaleet bussiin, jossa ystävälliset kanssamatkustajat auttoivat niitä erilaisin apuvälinein tyhjentämään. Toki pari päivää aikaisemmin oltiin shoppailtu jossain monikerroksisessa turistimyymälässä, jossa rahat loppuivat kesken kun yritettiin ostaa mm.kaupan omaa rekvisiittaa.
Vuonna 2006 lähdettiin kaverin kanssa sitten ensimmäiselle omatoimimatkalle kaakkois-Aasiaan. Matkasuunnitelma kulki Thaimaasta Indonesian Balille, sieltä bussilla Jaavalle Semarang -nimiseen kaupunkiin ja Keletin kylään keski-Jaavalle, josta matka jatkui Jakartan kautta Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin. Sieltä bussilla Taman Negaraan ja Perhentianin pienemmälle saarelle eli Pulau Perhentian Kecilille, josta junalla Singaporen kautta takaisin Thaimaan Bangkokiin. Nuoria valkoisia turistityttöjä oli paikoitellen helppo kusettaa, mutta aika hyvin pärjättiin silti. Palovammojen lisäksi reissusta jäi mieleen Penghiburin lastenkoti, jonka toiminnassa olen siitä lähtien ollut mukana, sekä Taman Negara, Malesian suurin kansallispuisto, jonka luolissa ja riippusilloilla rämmin Jakartasta napatun virtsatietulehduksen kanssa välillä housuun pissaten. Kärsin siitä yhteensä viisi viikkoa; kolme reissussa ja kaksi Suomessa. Kyllä siinä itkua tuherrettiin muutamaan otteeseen ja lopulta lääkkeistä huolimatta olo oli niin sietämätön, että lähdettiin pari viikkoa ennen suunnitelmaa kotiin. Vieläkin ihmettelen miten kivuttomasti päästiin lennolle: katsottiin netistä, että seuraavalle Finnairin lennolle on tilaa, pakattiin kamat ja otettiin taksi, vaikka varatut liput olivat päivätty parin viikon päähän. Kentällä virkailija mulkoili meitä epäillen, mutta nopeasti päädyttiin juoksemaan lähtöportille. Vinkki itselleni: älä sano olevasi kipeä jos haluat lennolle 🙂 Valitettavasti tauti ei tullut mahtavasta seksistä keskellä eksoottista Aasiaa, vaan lääkärin arvion mukaan likaisesta pesuvedestä ja kuumasta ilmastosta. Jos jotain opin, niin sen, että jatkossa en käy hienossa sairaalassa hakemassa lääkkeitä ja jatka matkaani maaseudulle tuppukylään olettaen, että jos en ole parantunut niin sieltä kyllä löytyy samat dropit. Ei löydy.
Indonesiassa koin myös yhden harvoista tilanteista jolloin olen reissussa pelännyt ihmisiä. Tultiin Balilta Jaavalle bussilla, ja meidät jätettiin suunnitelman mukaisesti Jeparan bussiasemalle. Bussikuski olisi halunnut viedä meidät hotelliin tai vähintäänkin jonnekin ravintolaan, mutta sitkeästi haluttiin jäädä asemalle, koska jatkokyyti lastenkodille oli sovittu sieltä. Vastoin kaikkia lakeja bussi oli etuajassa reilun tunnin, ja päädyttiin odottamaan jatkokyytiä ikuisuudelta tuntuneen ajan bussiasemalla hengailevien, kymmenien miehien piirittämänä. Kauniisti sanottuna he eivät suhtautuneet meihin erityisen kunnioittavasti tai ystävällisesti. Tärisin kauttaaltaan pelosta ja lopulta myös vihasta. Ihmisiä virtasi paikalle koko ajan lisää, olimme sen hetken suurin nähtävyys. Jossain vaiheessa asemalle ajoi mopolla englantia puhuva mies, joka pyysi meitä lähtemään mukaansa läheiseen ravintolaan, jossa hän voi taata turvallisuutemme. Bussiaseman miehiltä hän ei kuulema voi meitä suojella. Ei tiedetty, voiko tähän mieheen luottaa, ja lopulta päädyttiin jäämään asemalle, kun puhelimen kautta saatiin tieto, että jatkokyyti oli pistänyt kaasujalan pohjaan kuultuaan tilanteesta.
(Kuvat: Indonesian lentokenttä / Canoy Walkaway ja Gua Telinga (korvan muotoinen luola), Taman Negara)
Perhentianin saarella asuttiin pienessä hökkelissä. Ensimmäisenä päivänä kävi ilmi, että meidän mökin alla asuu kaksi helvetin isoa varaania. Illan hämärtyessä huomattiin myös, että pihalla luikerteli punaisia matoja nurmikon seassa. Valot sammuivat vähän väliä ja palasivat noin puolen minuutin kuluttua. Vessat ja suihkut sijaitsivat tietekin erillisessä rakennuksessa. Ensimmäinen vessareissu auringon laskettua sujui niin, että toinen toimitti asiaansa ja toinen antoi taskulampulla valoa odottaen sähkökatkosta, samalla tarpeillaan olevaa (ja itseään) rauhoitellen. Aina kun valot syttyivät, oli kattoparruilla majailleet värikkäät leguaanit, joita oli kymmenittäin, liikkuneet. Koko ajan sai pelätä, että pimeyden aikana joku niistä on eksynyt aivan viereen juuri kun olet haavoittuvaisimmillasi vessassa hosut nilkoissa.
Mullahan siis oli se virtsatietulehdus. Lääkkeet jotka olin saanut Kuala Lumpurissa olivat loppuneet ja oireet alkoivat taas tuntumaan. Toisena yönä oltiin jo nukkumassa kun heräsin hätään. Olin jo pidättänyt vaikka kuinka kauan ja istuin tuskaisena sängyllä, koska vessaan meneminen oli niin epämiellyttävää eläinten ja pimeyden vuoksi, kun kaveri heräsi hytkymiseeni. Vaihtoehtoja oli kaksi: kulkea pilkkopimeässä ulkovessaan leguaanien syötäväksi tai pissata kotinurmikolle jossa punaiset madot varmasti tunkeutuisivat sisääni ja varaani purisi perseestä. Keksittiin kolmaskin vaihtoehto, nimittäin roskakori, mutta koska sen pohjassa oli reikiä päätettiin jättää se kortti käyttämättä. Lopulta en pystynyt enää pidättämään edes vessaan menemisen verran. Niinpä otin käyttöön matkalaukusta löytyneen muovipussin. Kaverini oli tukehtua nauruun ja kusta sänkyynsä, kun kyykin alasti keskellä mökkiä pissa puulattiaan loristen oranssin roskasäkin päällä. Isosta pussista huolimatta tähtääminen oli haastavaa, koska naurultani suihku sihisi ympäriinsä, kun en pystynyt olemaan paikoillani. Näin jäkiviisaana mietin, miksi sitä pussia ei voinut laittaa roskakoriin ja pissata sinne?
(Kuvassa poseeraan pelastajani kanssa; tekstillä sensuroitu kohta paljastaa pussin pohjalla olevan pissan, ja vähän muutakin 🙂 )
Aasian reissuja on enemmän tai vähemmän värittäneet eläimet. Jättiläishämähäkit, kissan kokoiset rotat, apinat ja heinäsirkat ovat aiheuttaneet inhoa, pelkoa ja kurkun kipeäksi kiljumista. Vessassa majaillut sammakko oli vaaraton, mutta säikäytteli sitäkin enemmän hyppimällä milloin mistäkin kun olet alasti suihkussa. Yöperhonen on ajanut samaan sänkyyn kaverin kanssa, vaikka tilaa oli yhteensä pienen lapsen verran. Myös paikallisen perheen luona vieraana ollessa lautaselle kastikkeen mukana tullut kananjalka aiheutti hämmennystä, siitä selvisin heittämällä jalan takaisin kattilaan isännän kääntäessä selkänsä. Eräs balilla vessassa käyty tilanne on meni jotenkin näin:
*kaverin kanssa pesemässä hampaita*
Kaveri: *koko ruumis jäykistyy* Hyi saatana! Älä kato ylös!
Minä: Mitä? Mitä? MITÄ SIELLÄ ON??????????
Kaveri, kiihtyvällä äänellä: Nyt peruutetaan nopeasti pois täältä vessasta
*paniikissa juosten ulos vessasta ja oven läimäytys kiinni*
*Hysteerisesti nauraen ovi rakoselleen ja kurkistus katonrajaan:*
Keväällä 2008 lähdettiin taas Aasiaan, tällä kertaa päämäränä suorittaa työharjoittelu Penghiburin lastenkodilla. Samalla käytiin Singaporessa, Kuala Lumpurissa sekä Borneon puolella Kuchingissa, jossa käytiin katsomassa orankeja ja nenäapinoita. Boreno luonotokohteena kiinnostaisi vieläkin. Matkalla Singaporeen nukahdettiin junaan ja laukuista varastettiin toilettilaukku, onneksi ei sen vakavampaa. Lastenkodissa opetimme lapsille matematiikkaa ja englantia ja istutimme puita vuoristoon. Olimme myös mukana jakamassa ruoka-apua tulvista kärsiville kyläläisille, kiersimme paikallisia sairaaloita ja lastenkoteja tutustumassa niiden toimintaan ja olimme mukana sairaanhoitajan kiertäessä kylän raskaana olevien naisten ja pienten lasten luona. Eräältä tytöltä leikattiin umpisuoli jonka hän sai pussissa mukaansa, jäi mieleen erikoisena tilanteena. Pienessä kylässä valkoiset tytöt aiheuttivat kyllästymiseen asti hämmennystä, uteliaisuutta, hiusten koskettelua ja valokuvaamista, halusi sitä tai ei.
(Kuvat: Nasalis Larvatus eli Proboscis monkey eli Bekantan eli Nenäapina Bako National Parkissa / Borobudur, Buddhalainen temppeli Yogyakartassa /mies soutaa tulvavedessä/ maisemia)
Seuraavan vuonna oli aika vaihtaa mannerta, ja suuntasimme Keniaan ja Ugandaan. Matkan pääteeksi oli kova hinku päästä Nairobiin töihin, ja joitan virityksiä taisin yrittääkin. Tutustuttiin muutamaan suomalaiseen jotka olivat Caring Hands-järjestössä vapaaehtoistöissä tai työharjoittelussa. Tuli myös käytyä juhlimassa aika usein. Ugandassa käytiin laskemassa koskea, kiehtova ja pelottava kokemus, jonka jälkeen puolet rakennekynsistä puuttui. Safari oli mieleenpainuva, samoin vesiputoukset. Mielessä oli myös gorillaretki vuorille, jonne otetaan rajallinen määrä turisteja vuodessa, mutta se jäi lopulta tekemättä. Bussimatkalla Nairobista Kampalaan kuultiin ja nähtiin noin sata kertaa Peter Andren Mysterious girl, P-Squaren Do mi ja No one like you ja niiden välissä muutaman muun hittibiisin video. Yllättävää kyllä, oltiin molemmat terveitä koko matkan ajan, nimimerkillä Hän joka saa turistiripulin jo Tampereella.
2010 oli vuorossa Thaimaa ja Koh Tao (& Bangkok), jossa suoritin ensimmäisen sukelluskurssini Koh Tao Diversillä. Se oli kuulkaa rakkautta ensisilmäyksellä! Kaverini ei ensin halunnut sukeltaa ollenkaan, mutta lopulta oli todella tyytyväinen painostukseeni. Säälittää sukelluskouluttajaksi opiskeleva Mikko, jota alkupaniikissa raavin pitkillä pinkillä kynsilläni. Koh Tao oli tuolloin jostain syystä / vielä suht hiljainen, ainakin tämän rannan puolella. Taolla otettiin aurinkoa, sukellettiin ja syötiin. Täydellistä!
Loppuvuodesta 2010 irtisanouduin töistä kahden viikon varoitusajalla ja lähdin puoleksi vuodeksi Thaimaan Koh Changille töihin. Ihastuin saareen välittömästi! Ensimmäiset mopolla ajamiset ever eivät kuulu elämän kohokohtiin, ja pahimmat arvet sain vielä kuukausi ennen kotiin lähtöä. Mopoilu oli rentouttava ja vapauden tuntua tuova tapa liikkua Changilla, jossa välimatkat ovat suhteellisen pitkät. Saaren kiemurtelevat vuoret samaan aikaan pelottivat ja kiehtoivat. Oli mahtavaa ajella saaren päähän autiolle rannalle jossa pahimmillaan oli muutama henkilö itseni lisäksi. Suoritin myös advanced open water diverin tuolloin BB Diversilla. Syväsukellus jäi mieleen pelottavana ja ahdistavana tilanteena.; olet syvällä meressä, et näe eteesi etkä tiedä, missä kouluttajasi on, jossain lähellä toivottavasti. Navigoinnista en voi edes kertoa, olin ja olen varmasti edelleenkin maailman huonoin siinä. Ihan hävettää muistella. Thaimaan lisäksi kävin taas suosikkikaupungissani Kuala Lumpurissa, Jaavalla Penghiburin lastenkodilla sekä Kambodzan Phnom Penhissä, jonne en valitettavasti sen jälkeen ole päässyt. Kambodzaa kiinnostaisi nähdä lisää, nyt viikko Killing Fieldsiin, vankilamuseoon ja baareihin tutustuessa meni aivan liian nopeasti. Sanomattakin selvää, että Angkor Wat olisi listallani ensimmäisenä. Kambodzassa maistoin muuten ensimmäisen kerran hämähäkkiä, sen kerrotaan tukevan hedelmällisyyttä. Tuloksia ei ole näkynyt.
Muistiinpanot ja päiväkirjat reissuista päättyvät tähän. mutta kuvien peruseella olen sen jälkeen palloillut ainakin:
Yöjunassa matkalla Koh Samuille & Koh Taolle
Kreetalla
Unkarissa
Kyproksella
New Yorkissa
Oulussa 🙂
Alavudella
ja tietenkin Jamaikalla, joka ansaitsee oman postauksensa myöhemmin!
