Kirosanana laihdutus
Törmäsin instassa Monna Pursiaisen ja Alona Kuusiston aloittamaan #tätärakastantätäen – haasteeseen, jossa ihmisiä haastetataan kertomaan asia josta he vartalossaan pitävät ja asia josta eivät pidä. Eksyin sitä kautta lukemaan Monnan blogia ja jäin miettimään postausta nimeltä Onko laihdutus kirosana. Postauksessa Monna miettii ”minkä vuoksi sitä arvostellaan ja lytätään jos joku haluaa pitää kehostaan huolta ja laihduttaa? Miksi laihdutus-sanasta on tullut kirosana?” ja puhuu lisäksi pikadiettien ja elämäntapamuutosten eroista.
Kirjoitus sinänsä on hyvä muistutus siitä, ettei kenenkään valintoja tulisi arvostella tarkemmin asiasta tietämättä. Olen itsekin huokaissut syvään kun kaverini kertovat aloittavansa kaalikeittodieetin, en siksi ettei kehostaan saisi huolehtia, vaan tavalle, jolla se tehdään. Huokaukset olisin voinut jättää huokaisematta ja jaksaa enemmän kuunnella, vaikka kuinka turhautti, että älykkäät ja kauniit ystäväni haluavat syödä pelkkää kaalikeittoa pienemmän vatsan toivossa sen sijaan, että vähentäisivät makean syömistä.
Olen kuitenkin hyvin yllättynyt, ettei Monnalle ole tuttua laihdutuskulttuurin problemaattisuus. Toisaalta, kirjoitus kehopositiivisuudesta oli myös suht yksipuolinen. Mielestäni jokaisen joka puhuu kehopositiivisuudesta ja laihduttamisesta tulisi tiedostaa ainakin, että
-Ihmiset, erityisesti tytöt ja naiset, altistuvat laihdutuspuheelle hyvin nuorena – mahdollisesti jo ennen murrosiän alkamista. Monilla heistä ei ole laihduttamisen tarvetta, mutta silti he lukevat lehdistä 5 keinoa päästä eroon joulukiloista, kuuntelevat aikuisten demonisoivan ruokia ja katsovat tv:stä kun normaalipainoiset ihmiset puhuvat laihduttamisesta ja kilpailevat pukuhuoneessa siitä, kuka on läskein.
– Moni aikuinen ylipainoinen on alkanut laihduttamaan ollessaan normaalipainoinen. Varsinkin lapsilla ja nuorilla keinot vartalon muokkaukseen eivät aina ole terveellisimmästä päästä, eikä vältämättä painoindeksin mukaan tarvettakaan -ja silti he laihduttavat. Laihdutus ei siis aina ole kehostaan huolehtimista, se voi olla juuri päinvastainen tilanne.
– Tunnetko henkilön joka silloin tällöin, säännöllisen epäsäännöllisesti, päättää alkamaan laiduttamaan ilman, että mitään (ainakaan pystyvää) koskaan tapahtuu? Hän voi olla mielestäsi normaalipainoinen. Ehkä hän lopulta jopa lihoaa isommaksi kuin ennen. Seuraavan kerran kun tämä henkilö kertoo taas laihduttavansa, muistele onko hän kertonut stressaavasta elämäntilanteestaan. Monille laihduttaminen on tapa hallita asioita, joita ei muuten voi hallita: haasteita parisuhteessa, ero, stressiä töissä tai ahdistusta ja häpeää johonkin asiaan liittyen. Tällöin on suht turvallista sanoa, että laihduttaminen ei ole avain tilanteeseen. Tunteiden käsittely on. Laihduttaminen ei siis aina ole teko terveyden hyväksi.
– Laihdutuspuhe pahimmillaan (vai parhaimmillaan?) lietsoo yhteenkuuluvaisuudentunnetta johon liittyy sellaiset asiat kun itsensä lyttääminen, tyytymättömyys, alhainen itseluottamus ja pystyvyyden tunne, läskifobia ja itsensä parantaminen ulkoisten puitteiden kautta sisäisen rauhan ja tyytyväisyyden sijaan. Laihdutuspuhe myös altistaa ongelmalliseen ruokasuhteeseen, puhumattakaan syömishäiriöstä toipuvista ihmisistä. Ylipäänsä sen olettaminen, että keskustelukumppani on kiinnostunut keskustelemaan laihduttamisesta esimerkiksi #metoo :n näkyvyyden sijaan, on harmillista.
– Meille myydään aika paljon asioita ja syyllisyyttä vääristyneellä ajatuksella hoikka=hyvä ja lihava=huono eli kannustetaan laihduttamaan. Ihmiset, jotka kokevat olevansa tyytyväisiä itseensä ilman laihduttamista, eivät elä tyhjiössä johon tällainen mainonta ei ylety. Tämä vaikuttaa arvoihin, joista erityisesti lihavat ihmiset kärsivät.
– Saako kahden kilon laihtuminen ihmisen voimaan paremmin fyysisesti ja henkisesti? Voiko muutos olla oikeasti niin iso? (kysyn, koska en itse ole koskaan huomannut 2 kilon laihtumista missään ja mielelläni kuulen muiden kokemuksia). Voiko saman fiiliksen saada jotain muuta kautta?
Ymmärrän, ettei Monna tarkoita laihduttamisella pikadiettejä vaan elämäntapamuutosta (suosittu sana johon kuitenkin usein liittyy laihtuminen, en oo koskaan kunnolla ymmärtänyt tätä). Kuitenkaan sanaan ”laihdutus” ei liity pelkkä elämäntapojen muutos, jonka vuoksi se monelle on kirosana.
PS: Voiko laihduttaa ilman, että sen kertoo muille?
PPS: Asia joka tulii myös mieleen, mutta ei täysin liity asiaan:
– Mikä on normaali suhde ruokaan? Voiko laihduttajalla ikinä olla normaalia suhtautumista ruokaan? Entä ylipainoisella?
Oon seurannut mielenkiinnon ja epätoivon värittämin tuntein Mungolifen Annan bloggausta kehopositiivisuudesta ja siihen vastauksena syntyneitä kirjoituksia (mm. Oi Mutsi Mutsi ja Masentunut Mutsi-blogit) ja erityisesti ensimmäisenä mainitun instapostausta. Monia on hämmentänyt Elsan (Oi Mutsi Mutsi) käyttämä ”valkoinen hetero nainen”-käsite. Tällähän siis viitataaan asemaan, josta ihminen mielipiteensä ja näkemyksensä kertoo. Esimerkki: Voinko minä kertoa, mikä vammaisille on parasta, kun en ole elänyt vammaisena? Voinko sanoa, kuka päättää liikuntarajoitteisen henkilön puolesta kuka häntä liikuttaa tai vaihtaa hänen tamponinsa? Tai voinko ihmisenä, joka ei ole kohdannut syrjintää seksuaalisuuteensä liittyen sanoa, että pridea rummutetaan liikaa? Ei, en voi. Tehtäväni on kuunnella, miten nämä ihmiset itse määrittelevät tarpeensa ja tukea heitä siinä. Samalla tavalla kun en tiedä minkälaista on elää tummaihoisena Suomessa, kokea syntyneensä kehoon jota ei koe omakseen tai minkälaista on elää todella karvaisena naisena, en myöskään tiedä, minkälaista elämä on ja mitä tarpeita on itseäni isommilla ihmisillä. Vaikka olen kokenut syrjintää, kiusaamista ja häpeää painooni ja ulkonäkööni liittyen, kuuntelen myös heitä, jotka ovat silmätikkuna painonsa takia enemmän kuin minä.