Things No One Will Tell Fat Girls & Body Positive Power
Esittelyssä kaksi kirjasuositusta:
The Militant Baker – nimistä blogia ja instagramia hallinnoivan Jes Bakerin muutama vuosis sitten ilmestynyt kirja ”Things no one will tell fat girls” on helposti luettava kirja lihavien ihmisten ja erityisesti naisten kohtaamasta syrjinnästä, ennakkoluuloista, uskomuksista ja valtarakenteista. Jesin kirjoitustyyli on asiantunteva ja ammattimainen mutta myös tarpeeksi keveä, ja sopii luettavaksi sellaisellekin joka ei ole englanniksi tottunut lukemaan. Kirjassa on myös useita vieraskirjoituksia. Jes on puhunut ja kirjoittanut avoimesti mm.masennuksestaan ja teemoista joita lihavana kohtaa esimerkiksi deittailussa ja seksissä. Jesin uusi elokuussa julkaistava kirja Landwhale on saanut nimensä sanasta jota hänestä on loukkaamistarkoituksessa käytetty. Jesin haastattelun vuodelta 2015 voit kuunnella tästä
Kehopositiivisuusteksteillään ja ihastuttavailla tanssivideoillaan hurmaava Megan Crabbe eli Bodyposipanda julkaisi viime vuonna kirjansa Body Positive Power. Kirjassaan Megan kertoo omasta kamppailustaan anoreksian kanssa ja miten löysi kehopositiivisuuden. Kirjassa on myös useita vieraskirjoittajia. Jesin kirjaan verrattuna tässä on hieman enemmän luettavaa ja vaati itseltäni enemmän keskittymistä, mutta kieli on silti edelleen suht helppolukuista. Meganilla on myös blogi ja joulun tienoilla avattu youtube-kanava.
Tässä siis kaksi kirjasuositusta leppoisiin kesäpäiviin mökkilaiturille, rannalle tai junamatkalle.