Mun elämä eli kymmenen parasta erobiisiä

Musiikilla on ihmeellisen parantava vaikutus moneenkin asiaan ja sydänsurut eivät tee tässä poikkeusta. Parhaat erobiisit saavat itkemään, huutamaan ja joissain tapauksissa myös nauramaan. Niihin voi samaistua ja ne sisältävät lohdun siemenen, what doesn’t kill you makes you stronger niin kuin ystävämme Kelly sanoo.

breakup.png

Tässä siis kymmenen biisiä joita kuunnella, kun on niin *piip* vihainen petturieksälleen, tai kun vain kasvoitte erillenne ja nyt on hyvästien aika. Tai tyhmä ihastus ei koskaan soittanutkaan, vaikka lupasi. En puhu omakohtaisista kokemuksista.

 

1. You Oughta Know

Kaikkien erobiisien äiti, oikea holy grail. Jennifer Anistonin hahmo luukuttaa tätä leffassa The Break-Up. Sen pitäisi kertoa jotain. Lisäksi Alanis Morissette on muutenkin ihan pirun hyvä kirjoittamaan katkeria tilityksiä paskoista miehistä (vrt. esim. Hands clean)

 

2. Me ei olla enää me

Parisuhteen päättymisestä kertovien biisien uutta osastoa esittelee hurmaava Sanni, jonka laini ”ostetaan joululahjat jollekin toiselle” saa kyynelkanavat aukeamaan. Myös julkisella paikalla. Kuten bussissa.

 

3. Irreplaceable

Tämä kappale liippaa vähän pelottavan läheltä omia kokemuksiani, ja siksi se onkin minulle niin tärkeä. Kyllä, elämässäni on joskus ollut siipeilevä luuseri jolla oli levoton katse. Mutta niin on ollut Beyoncéllakin, ja kattokaa missä se nyt on!

 

4. I Never Loved You Anyway

Biisi, jota kuuntelin 12-vuotiaana kun olin todella vihainen jollekin pojalle, joka särki sydämeni. En nyt muista kenelle. Toimii edelleen!

 

5. So What

Biisi, jonka jokainen juuri eronnut haluaa kuulla yökerhon tanssilattialla liian monen drinkin jälkeen. Eräänlainen klassikko sekin siis jo. Onneksi Pink ja Carey palasivat yhteen, koska True Love

 

6. Mun Elämä

Kukapa meistä ei olisi katsonut viikon verran ostoskanavaa kärsien unettomuudesta? 

 

7. Heartbreak Warfare

Saatiinhan tälle listalle yksi mieskin! Tunnettu sydäntensärkijä John Mayer, jolla on kymmenittäin ihania biisejä juurikin siitä sydämen särkymisestä. 

 

8. Foundations

Se tavallinen tarina. Kun ei osata päästää irti, vaan roikutaan suhteessa kunnes toisen naama oksettaa. Kivaa.

 

9. Littlest Things

Kun haluan itkeä silmät päästäni, kuuntelen tämän biisin. Rakkaus on ihana asia, mutta tuottaa välillä kohtuuttoman paljon tuskaa. Toisaalta, haluaisinko poistaa kaikki ne muistot jos voisin? En ikinä. 

 

10. Ex-Girlfriend

Arvoin pitkään tämän ja Don’t Speakin välillä, joka on tietenkin ikoninen erobiisi. Mutta Ex-Girlfriend on vaan niin törkeen kova! 

 

Etkö saanut tarpeeksesi? Lisää erobiisejä löydät tältä spotify-listalta, jonka joskus tein ihanalle ystävälleni. Siellä on myös muita biisejä parisuhteiden vaikeudesta ja sinkkuudesta, siksi sen nimi on sinkkulista.

 

facebook-friends-breakup-ecard-someecards.jpg

 

Suhteet Rakkaus Musiikki
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.