The Neuletakit.

Päivän biisi by The Rokotteet

Päivän biisi-traditio syntyi niin, että häiriköin erästä ihanaa ystävääni loputtomalla youtube-linkkien tulvalla. Jossain vaiheessa kehittyi päivän biisi (ehkä halusin rajoittaa itse itseäni?), joka on fiilikseltään ja lyriikoiltaan aina senhetkiseen tilanteeseen sopiva.  Tämän päivän biisi on vahvasti sidoksissa siihen, että täytän maanantaina 25 vuotta.  And I, I don’t really care about Anybody else when I haven’t got […]

Kaksiovinen Elokuvakerho ja Koira On Kuollut

Kaksiovinen Elokuvakerho ja Koira On Kuollut

Kuulostipas Hitchcockmaiselta. Tarkoitukseni ei ollut kertoa Psykon suomalaisesta uusintaversiosta pääosassaan Mikko Leppilampi, vaan kahdesta loistobändistä joiden keikkaa pääsin viikko sitten todistamaan. Kyseessä on tietenkin ihana überhipsteriorkesteri suoraan Pohjois-Irlannista, Two Door Cinema Club lämppäreineen. Valitettavasti itse keikasta ei ole sen kummempia todisteita, mutta en usko suttuisten kännykkäkamerakuvien ilahduttavan ketään. Saatikka sitten videon, jolla kuuluisi lähinnä meikäläisen hiprakkaista […]

The Neuletakit.

Tää on kiusallista meille kaikille.

Kaikkein kiusallisinta on tietenkin aloittaa keskustelu Putous-lainauksella. Mutta se kertoo kaiken oleellisen allekirjoittaneesta, eli sen, että huonoimmat läpät naurattaa eniten. Muita asioita, joista haluan teille (eli Miljalle) kertoa: -Lempimusiikkiani tehtailevat Biffy Clyro, Danko Jones, Mumford & Sons, The Cardigans (jonka teistä näppärimmät äkkäsivät olevan myös blogini nimi) ja Two Door Cinema Club, näin muutaman mainitakseni. […]