M. Owen

Lapsuuteeni kuului kaksi suurta ihastusta. Heidän kummankin nimi sattui olemaan M. Owen, molemmat hurmaavan hymyn omaavia brittiherroja. Koska tämä blogi keskittyy musiikkiin eikä komeisiin jalkapalloilijoihin (olen kyllä valmis joustamaan tästä tarpeen tullen), ei puhuta tänään Michael Owenista (vai puhuttaisko sittenkin? oikeesti, miten kukaan voi olla noin komea?), vaan Mark Owenista. Mies kun on julkaissut uuden levyn The Art of Doing Nothing, jonka ensisinkku Stars on puhdasta kultaa. Se Axe-mainos on ihan väärässä väittäessään että naiset valitsevat aina astronautin muiden sijaan, mutta tämän herran minäkin kelpuuttaisin yksiööni.

Mark on siis se söpöin (täysin objektiivinen mielipide) Take Thatin jäsen, joka uhkasi välillä jäädä biisinikkari-Garyn ja hulivili-Robbien varjoon. Jos Take Thatin tyypit eivät ole tuttuja eli olet syntynyt 90-luvulla, voin kertoa että Take That oli originaali One Direction (tästä voi sitten aloittaa kiistelyn, mutta mun mielipide on tämä). Mark vei ensinäkemältä sydämeni herkällä lauluäänellään ja ujolla hymyllään. Tämä tapahtui siis vuonna 1996, jolloin allekirjoittanut juhli 8-vuotissynttäreitään ja hämmästeli TV-uutisissa itkeviä teinityttöjä, jotka surivat Take Thatin lopettamista. Sittemmin bändihän on kasattu uudelleen ja jopa Robbie on esiintynyt yhdessä entisen bändinsä kanssa. Mark julkaisi ensimmäisen soololevynsä pian bändin hajoamisen jälkeen, ja levy on edelleen mielestäni yksi ysärin parhaista, ja se on paljon sanottu se.

https://www.youtube.com/watch?v=TQud8JtktmY

Ensin nauroin ihan hulluna tälle videolle, sitten nostalgiakyyneleet vierivät poskiltani. Ja onhan tämä nyt ihan perhanan koskettava biisikin. Damn you, onnellinen lapsuus!

Saa jakaa painavan sanansa aiheista komeat jalkapalloilijat ja söpöt poikabändiläiset! Tai vaikka aiheesta afrikkalaiset kääpiösiilit, käy sekin.