Seitsemännes tehtävä käsittelee aihetta tasapaino. Ensimmäisessä osiossa mietin omaa tasapainoani ja mitkä asiat tukevat sitä että olen oppinut hallitsemaan tasapainoani. Katson myös kaksi eri videota, joissa nuoret aikuiset ja keski-ikäiset tekevät muutamia tasapainoharjoitteita. Lisäksi kokeilen myös itse liikkeet ja arvioin miksi tietynlaisia asioita tapahtuu harjoitteiden aikana.  Tehtävän toinen osio käsittelee halvaantumista ja sen jälkeistä potilaan tasapainoa. Avaan hieman erilaisia käsitteitä joita tasapaino aiheeseen liittyy.

Oman tasapainoni koen olevan hyvä. Jo pienenä lapsena sitä tuli kehitettyä monin eri tavoin. Asuimme lapsuuden perheeni kanssa useilla eri rivitaloalueilla ja siellä tuli leikittyä ja juostua yhdessä pihapiirien lasten kanssa. Samalla tuli tietämättä harjoitettua omaa tasapainoa ja koordinaatiota kun kiipeiltiin puissa, rimpuilutelineissä, keinuttiin kiikuissa, leikittiin hippaa ym. Näin alaraajat kehittyivät leikin tiimellyksissä; nivelet muotoutuivat liikkuviksi ja joustaviksi, lihakset vahvistuivat ja välttyivät turhilta lihaskireyksiltä. Myös koulujen liikuntatunneilla tuli harrastettua monipuolisesti liikuntaa, joka edesauttoi koordinaation ja tasapainon kehittymisessä.

Katsoin tasapainovideot, joissa 20-25v. nuoret aikuiset ja toisessa videossa 30-50v. keski-ikäiset seisoivat yhdellä jalalla. Heitä pyydettiin sulkemaan silmänsä, jolloin jokaisen tasapaino alkoi horjua. Tämän jälkeen pyydettiin nostamaan katse kohti kattoa, jolloin tehtävä vaikeutui vielä enemmän. Nuorten aikuisten videossa oli myös toinen tehtävä jossa he seisoivat jälleen yhdellä jalalla. Samalla heidän tuli viedä käsivarsiaan vuoron perään sivulle. Tasapaino pysyi yllä silloin hyvin, mutta kun hetkeä myöhemmin katseen piti seurata käsien liikkeitä, niin se osoittautui taas haastavammaksi tehtäväksi. Kaikki liikkeet myös kokeilin itse videoiden katsomisen jälkeen. Seuraavaksi analysoin mitä omassa kehossani tapahtui kun:

pienensin tukipintaa (siirryin seisomaan yhdellä jalalla): Tukipinta pieneni heti kun nostin toisen jalkani ilmaan. Yhdellä jalalla seisominen ei tuottanut vaikeuksia, mutta huomasin että vasemmalla jalalla seisoin vakaammassa asennossa kuin oikealla. Vasemmalla jalalla seistessä asento pysyi ryhdikkäänä ja hyvänä, nilkan ym. alaraajan osien ei tarvinnut käyttää asentoa korjaavia liikkeitä. Oikeassa jalassa huomasin pientä tärinää, eli ns. nilkkastrategia lähti korjaamaan asentoani.

kun eliminoin visuaalisen informaation seisoessani yhdellä jalalla (silmät kiinni): Kun suljin silmäni yhdellä jalalla seistessä, alkoi tasapainoni horjumaan heti. Nilkka ja lonkka pyrkivät pitämään minua pystyssä (nilkka- ja lonkkastrategiat). Kädet ojentuivat myös sivuille ja pyrkivät tasapainottamaan asentoani. Kun tietoisesti yritin pitää kädet rankani vieressä, asento lähti horjumaan vielä enemmän. Kädet siis olivat oleellinen osa säilyttämään tasapainoni.

kun eliminoin sekä visuaalisen että vestibulaarisen informaation seisoessani yhdellä jalalla (silmät suljettuna ja kohotan samalla pään kohti kattoa): Silmät suljettuina sain säilytettyä tasapainoni, vaikka se välillä kovastikin horjui. Kuitenkin kasvojen nostaminen kohti kattoa oli ns. ”viimeinen arkku naulaan” ja hetken horjumisen jälkeen tasapaino petti ja minun oli pakko laskea myös toinen jalka maahan tukipinnaksi. Muutaman kerran liikettä toistettuani alkoi asento pysymään hieman paremmin, mutta lopulta tasapaino aina petti. Uskon että erilaisilla säännöllisillä tasapainoharjoitteilla saisin tasapainoani parannettua ja liikkeen suoritus onnistuisi tällöin paremmin.

kun fiksoin katseen viedessäni käden sivulle tai seuraan käsien liikkeitä katseellani: Asentoni säilyi horjumatta kun seisoin yhdellä jalalla ja vein käsiäni sivulle. Sain pidettyä kiintopisteen horisontissa katseeni avulla ja asentoni pysyi vakaana. Kun kiintopiste lähti katseen siirtyessä seuraamaan käsien liikkeitä, alkoi tasapainoni horjua. Se ei kuitenkaan pettänyt, mutta kovaa horjumista tapahtui. Samalla myös ilmassa oleva alaraajani hapuili kovasti ilmaa. 

TASAPAINO JA HALVAUS

Tässä tasapainon ja halvauksen osiossa selvitän tietyt käsitteet itselleni, jotka löytyvät blogin tehtävän annosta. Tehtävän annossa oli linkki artikkeliin joka käsitteli halvauspotilaan tasapainoa. Luettuani kyseisen liitteen avaan nyt siinä mainittuja käsitteitä.

Tekijöitä jotka vaikuttavat halvaantuneen tasapainoon:

Biomechanical constraints: Tasapainon kannalta biomekaaninen rajoite voi olla esimerkiksi tukipinnan laatu ja sen koko. Jotta ihminen pysyy pystyssä haluamassaan asennossa, tulee hänen painopisteensä pysyä tukipinnan sisäpuolella. Halvaantumisen jälkeen potilaan tukipintaan voi vaikuttaa monet eri tekijät, kuten esim. kivut tai halvaantunee raajan heikkous.

Cognitive processing: Kognitiivisessä prosessissa terve ihminen säätelee liikkeitään saadun palautteen avulla. Palautetta tulee aistitoimintojen avulla (ennakointi, käsitykset, keskittyminen). Halvaantuneen henkilön aistitoiminnot ovat heikentyneet, jonka johdosta hän joutuu käyttämään enemmän tietoista ajattelua ja suorittamista jotta kehon pystyasento säilyy hyvänä.

Perception of verticality (visual and postural): Terve ihminen pystyy tunnistamaan oman pystyasentonsa. Hän tiedostaa seisooko hän suorassa, jakautuuko paino tasaisesti molemmille jaloille ym. Halvauspotilaalle tämä ei olekaan niin helppoa, eritoten jos hän kärsii myös neglect-oireista. Pusher-oireyhtymässä potilas siirtää tai työntää omaa painoaan halvaantuneelle kehon puolelle. Tällöin hänen asentonsa ei jakaannu tasaisesti vaan se on toispuolinen. Tästä johtuen potilaan pystyasennon tunnistaminen häiriintyy entisestään ja potilas luulee seisovansa suorassa. Toinen ihminen näkee hänen kuitenkin seisovan vinossa, paino jakautuen epätasaisesti toiselle puolelle kehoa.

Movement strategies: Liikestrategioiden avulla ihminen säilyttää tasapainon seistessään. Liikestrategioihin kuuluvat nilkka-, lonkka- ja askellusstrategiat. Nilkkastrategiassa ihminen pyrkii säilyttämään tasapainonsa nilkan pienten liikkeiden avulla. Nilkan liikkuessa ihmisen kehon painopiste pyrkii pysymään tukipinnan sisäpuolella. Lonkkastrategiaa käytettäessä liikettä näkee ihmisen lantion, polven ja nilkan seudulla. Lopulta jos nilkka- tai lonkkastrategia ei riitä pitämään ihmistä pystyssä, turvaudutaan askellusstrategiaan. Tässä strategiassa ihminen joutuu ottamaan korjaavan askeleen kehon painopisteen ja tukipinnan muuttamiseksi. Halvaantunut henkilö käyttää yleensä lonkkastrategiaa. Tämä johtuu siitä, että halvauspotilaan aistitoiminnot ja lihasaktivaatio ovat yleensä heikentyneet halvauksen johdosta.

Sensory integration and reweighting (CNS) + Sensory modalities (somatosensory, visual and vestibular): Jotta ihminen pystyy hallitsemaan pystyasentoon, käyttää hän erilaisia aistijärjestelmiä;
– somatosensorista, joka välittää kehosta tulevia paine- ja tuntoimpulsseja sekä myös proprioseptiivisia- ja kivun impulsseja
– visuaalista, jotka ovat näköaistimuksia välittäviä reseptoreita
– vestibulaarista, johon kuuluvat sisäkorvan liike- ja asentoreseptorit.

Sensorista informaatiota säädellään dynaamisesti ja se mukautuu aina ympäristön vaikutusten mukaisesti. Normaalista ihminen käyttää yleensä pystyasennon hallinnassa somatesensorista tietoa (jalat ovat maassa/ lattiassa kiinni – proprioseptiikka). Tällaisessa tilanteessa tarvittavat tiedot tulevat ihmiselle 70 % somatosensorin, 20 % vestibulaarijärjestelmän ja 10 % visuaalisen havainnoinnin kautta. Kun taas ihminen on halvaantunut, hänen havaintokyvyissään on ongelmia. Tällöin vestibulaarisen ja visuaalisen toiminnan kautta saadut tiedot ovat potilaalle todella tärkeitä. Halvauspotilaan voi olla vaikeaa säilyttää pystyasentonsa, joka johtuu kolmen yllä mainitun tietolähteen välisten suhteiden häiriöistä. Keskushermosto ei aina kykene säätelemään kyseisiä järjestelmiä tasaisesti. Tällainen ilmiö voi ilmetä esim. liikkuvassa bussissa: halvaantuneen henkilön visuaalinen järjestelmä voi ottaa vallan, vaikka nimenomaan keskushermoston tulisi osata osata säätää sitä hieman pienemmälle tasolle, balanssiin muiden järjestelmien kanssa.

Lähteet:

Pyöriä, Outi oppimateriaalit

Koulun oppitunneilla kävimme etukäteen päätetyissä ryhmissä läpi selkäydinvammaa ja sen kuntoutusta. Tapauksia lähdettiin rakentamaan tutoriaalien kautta (eräänlainen ryhmätyöskentelymuto) ja sen avulla jokaiselle tuli oma osa-alue josta lähtiä etsimään tietoja. Laitan tähän alle meidän valmiin työmme sekä loppuun kuvan learning cafésta, jonka pidimme yhdessä Outin ja ryhmämme opiskelijoiden kanssa.

Katja Ojala, Meri Vertainen, Tiia Tervonen, Essi Korhonen, Eija Kokko, Juho Karhula, Taneli Kärkkäinen, Jukka Kolehmainen ja Kaisa Haverinen

TAPATURMAISEN SELKÄYDINVAMMAN KUNTOUTUKSEN KEINOT

Tutoriaalikysymykseksemme muodostui ”Mitä kuntoutuksen keinoja fysioterapeutilla on tapaturmaisen selkäydinvamman kuntoutuksen eri vaiheissa?”. Jaoimme tiedonhankinnan kolmeen osaan: kuntoutuksen alkuvaihe tapaturman jälkeen, kuntoutuksen myöhempi vaihe sekä apuvälineet ja kodin muutostyöt. Tietoa haimme netistä sekä kirjallisuudesta.

Alkuvaiheen kuntoutus

Tapaturmaisen selkäydinvamman kuntoutus aloitetaan mahdollisimman nopeasti vamman jälkeen jo teho-osastolla ja sen jälkeen vuode- ja kuntoutusosastolla ja sitä jatketaan selkäydinvammojen hoitoon ja kuntoutukseen erikoistuneessa kuntoutuskeskuksessa. (Kuntoutusportti 2015.)

Tapaturmaisen selkäydinvamman kohdalla kuntoutuksen keinot ovat hyvin moninaiset ja kuntoutus on aina moniammatillinen kokonaisuus. Kuntoutus voi olla laitos- tai avomuotoista. Kuntoutuksen keinoja ovat muun muassa:

o   Suunnittelu, neuvonta ja ohjaus (kuntoutussuunnitelma)

o   Liikuntaharjoittelu kuntoutuksessa

o   Apuvälineet

o   Erilaiset terapiamenetelmät

o   Sopeutumisvalmennus

o   Ravitsemuskuntoutus

o   Tuki- ja vertaisryhmät

o   Stressin-, arjen ja elämänhallinnan tukeminen (Kuntoutusportti 2015.)

Akuuttivaiheen hoito sairaalassa on elintoimintojen ylläpitoa ja jatkuvaa sydämen ja hermoston toiminnan seurantaa. Tavoitteena on estää neurologisen vaurion eteneminen sekä ehkäistä infektiot, keuhkoveritulppa, sydämen rytmihäiriöt ja ihovauriot. (Riikola ym. 2013.) Vuodepotilasaikana kuntoutus koostuu lähinnä seuraavista terapiamenetelmistä: hengitysfysioterapia (hyvän ventilaation turvaamiseksi), passiiviset liikkeet (verenkierron vilkastamiseksi ja liikkuvuuden ylläpitämiseksi), aktiiviset liikkeet (lihasvoiman säilyttämiseksi ja palauttamiseksi) sekä asentohoito (painehaavojen estämiseksi ja verenkierron parantamiseksi) (Bromley 1998, 25–26).

Hengitysfysioterapia (respiratorinen terapia)

Kun selkäydin vaurioituu, hengityslihakset vammatason alapuolelta halvaantuvat myös. Akuutissa vaiheessa tarvitaan yleensä aina ennalta ehkäisevää hengitysfysioterapiaa, koska keuhkokuumeen riski kasvaa hengityslihasten heikentyessä. (Bromley 1998, 31.) Hengitysfysioterapia on merkittävässä roolissa selkäydinvammapotilaan kuntoutuksessa. Sen avulla pyritään parantamaan huonontunutta sisäänhengityksen voimaa ja volyymia, lisäämään voimaa uloshengitykseen sekä poistamaan limaa hengitysteistä. Fysioterapeutin tehtävänä on lisäksi ohjata potilasta tiedostamaan oma hengitystapansa ja oppimaan säätelemään hengitystään. Fysioterapeutti myös suunnittelee ja toteuttaa potilaan terapian sekä ohjaa ja neuvoo potilasta sekä häntä hoitavia henkilöitä. (Bromley 1998, 34; Talvitie 2006, 416.)

Tavallisimpia hengitysfysioterapian keinoja ovat: Hengitysharjoitukset (tavoitteena on ylläpitää keuhkojen kaikkien osien hyvää toimintakykyä), asentohoito ja valutusasennot (asentohoitoa käytetään painehaavojen ehkäisyn lisäksi hengityksen helpottamiseksi), avustettu uloshengitys ja yskiminen (potilaat, joilla on vatsanalueen lihasten halvaus, eivät pysty yskimään, jolloin avustaminen on tärkeää, etteivät yskökset jää jumiin keuhkoihin ja samalla estetään keuhkojen kollapsi), sekä rintakehän mobilisaatio (ravistelu ja täristely uloshengityksen aikana auttavat limaa poistumaan hengitysteistä) (Bromley 1998, 34–35). Yksi tehokkaimmista hengitystä tehostavista ja limaa irrottavista harjoitteista on PEP-tekniikka (positive expiratory pressure) eli uloshengitys PEP-pulloon (Talvitie 2006, 415). Jos potilaan hengityselimet eivät halvautumisen vuoksi toimi kunnolla ja potilas on hengityskoneessa, on hengitysterapia toteutettava eri tavalla. Hengityskonepotilaan hengityselinten toimintakykyä ja liman irrottamista hoidetaan niin sanotun käsiventilaation avulla eli hengitystä avustetaan hengityspalkeen (ambun) avulla. Lisäksi liman poissaamiseksi hengitysteistä käytetään imemistä, jonka avulla turvataan keuhkojen kaasujen vaihto, kun potilas ei itsenäisesti kykene saamaan limaa pois. (Bromley 1998, 39–40.)

Passiiviset ja aktiiviset liikkeet

Selkäydinvammapotilaan akuutissa hoitovaiheessa passiivisilla ja aktiivisilla liikeharjoituksilla on suuri merkitys, niiden harjoittamisella pyritään säilyttämään potilaan vauriotason mukaisen toimintakyvyn vaatimat liikkuvuudet, normaali lihaspituus ja nivelten liikkuvuus sekä pyritään estämään turhien virheasentojen syntyminen. (Terveyskirjasto 2012.) Ylemmän motoneuronin vaurioon liittyvä spastisuus ilmaantuu selkäydinvammapotilaalle yleensä spinaalisokkivaiheen jälkeen raajoihin tai vartaloon. Spastisuudessa lihasjännitys eli tonus lisääntyy, jolloin lihas on staattisesti tai dynaamisesti jäykkä. Spastisuutta tulee ennaltaehkäistä heti akuutissa hoitovaiheessa, jotta se vaikuttaisi mahdollisimman vähän potilaan päivittäisiin toimintoihin ja yleiseen terveydentilaan. Spastisuutta pyritään vähentämään varhaisella fysioterapialla, erityisesti passiivisilla ja aktiivisilla liikkeillä sekä erilaisten lastojen ja tukien avulla. (Terveyskirjasto 2012.)

Passiivisten liikeharjoitusten tekeminen tulisi aloittaa mahdollisimman pian, yleensä vammautumista seuraavana päivänä. Passiiviset liikeharjoitteet ylläpitävät potilaan jänteiden, nivelten ja lihasten liikkuvuutta, sekä edistävät neste- ja verenkiertoa. Lisäksi passiivisilla liikeharjoitteilla pyritään lisäämään potilaan hengityksen syvyyttä. Tällöin pyritään ehkäisemään keuhkoinfektioiden syntymistä, sillä potilaan omatoiminen liikkuminen on rajoittunut. Liikeharjoitukset ehkäisevät myös laskimotukoksia, sillä ne edistävät laskimoverenkiertoa. (Bromley 1998, 26–27.) Passiivisten liikeharjoitusten avulla tulisi käydä läpi kaikki selkäydinvammapotilaan raajojen liikeradat mahdollisimman rauhallisesti. Liikkeiden ääriasentoja tulee välttää, erityisesti polvessa ja lonkassa. (Bromley 1998, 27.)

Varovaiset avustetut aktiiviset liikkeet tulisi aloittaa mahdollisimman aikaisin, mielellään vammaa seuraavasta päivästä lähtien (Bromley 1998, 29). Aikainen selkäydinvammapotilaan fyysinen kuntoutus lyhentää potilaan hoito- ja kuntoutusaikaa ja auttaa toiminnan palautumisessa. Tällöin ehkäistään esimerkiksi potilaan nivelten ja lihasten jäykistymistä (Terveyskirjasto 2012.)

Asentohoito

Asentohoidon tarkoituksena on ehkäistä pneumoniaa ja kontraktuuria, sekä painehaavojen syntymistä. On myös todella tärkeää tukea potilaan kehonhahmotusta. Asentohoidossa on tavoitteena tukea myös fyysisiä toimintoja, jotka potilaalla vammautumisen jälkeen onnistuvat. Näitä ovat esimerkiksi istuminen, syöminen ja erittäminen. (Hantikainen & Hagström 2015, 3.) Näiden lisäksi asentohoidon avulla ehkäistään lihasten spastisuutta ja edesautetaan hyvää hengityselinten toimintaa sekä mahdollisten murtumien parantumista. (Bromley 1998, 24–25.)

Vammautunut henkilö on akuutissa vaiheessa paljon vuoteessa. Näin ollen hän on suuren riskiluokan potilas ihonhoidon suhteen. Riskin alueita ovat ristiluu, lantio, istuinkyhmyt, sarvennoinen, kantapäät, takaraivo, kyynärpäät sekä kehräsluut. Asentohoidon toteuttamisen tavoitteena on ennakoida ja saada käyntiin tarvittavat hoitotoimet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä vähentää potilaalle tulevia haittoja, pitkittynyttä sairaalahoitoa sekä lisäkustannusten syntymistä. (Kangas 2010, 444–445.) Ihovaurioiden riskitekijöitä ovat mm. liikkumattomuus, huono ihon kunto, tuntohäiriöt, sekä inkontinenssin, hikoilun tai kudoseritteiden ihoa ärsyttävä vaikutus. Myös hoitotoimenpiteistä esimerkiksi katetrit, ihon lävistävät toimenpiteet sekä ihorikkoja aiheuttavat kiinnitysmateriaalit voivat aiheuttaa ihovaurion riskiä. (Kangas 2010, 443.)

Painehaavojen ehkäisy on paljon helpompaa kuin syntyneiden haavojen hoitaminen. Ehkäisyn keinoja ovat esimerkiksi riskitekijöiden tunnistaminen, hyvä ihonhoito sekä ihoon ja kudoksiin kohdistuvan paineen vähentäminen. Punoittavia kohtia ei saa hieroa, koska se voi aiheuttaa lisää ihon venymistä, joka vain pahentaa tilannetta. Hyvä asentohoito estää kudosten pitkäaikaisen painumisen sekä luu-ulokkeiden ja punoittavien kohtien rikkoutumisen. Lisäksi se vähentää myös kudoksiin kohdistuvaa kitkaa. (Kangas 2010, 446–447.)

Myöhemmän vaiheen kuntoutus

Akuuttihoidon jälkeen kuntoutuksen pituuteen vaikuttavat selkäydinvaurion laatu, taso sekä muut mahdolliset liitännäisvammat. Kuntoutuksen pituuteen vaikuttavat myös vammautumista edeltäneet sairaudet ja viat. Selkäydinvammaiselle luodaan elinikäinen kuntoutussuunnitelma, johon kuuluu seuranta. Kiertäjäkalvosimen oireet, olkapääkivut sekä selän ryhtivirheet ovat tyypillisiä selkäydinvammaiselle. Ne johtuvat lihasten epäsymmetriasta, surkastumisesta sekä jatkuvasta ylävartalon yli-kuormituksesta. Siksi hyvä fyysinen kunto sekä toimintakyky näyttelevät välttämätöntä roolia selkäydinvammaisen kuntoutuksessa. (Ahoniemi 2015.)

Stokesin mukaan (2004, 139 – 150) tapaturmaisen selkäydinvamman sairaalavaiheen jälkeen asetetut potilaan kuntoutuksen tavoitteet ovat yksilöllisiä ja vamman tason mukaisia. Esimerkiksi C1 – C3 tason vammassa tavoitteena saattaa olla sähköpyörätuolin käyttö sekä itsenäisen puheen tuotto. S1 – S5 tason vammassa voi puolestaan olla tavoitteena normaali kävely, sekä lantion ja nilkkojen hyvä toiminta.

Selkäydinvammaisen henkilön toimintakyvyn edistyminen riippuu kehon mittasuhteista, spastisuudesta sekä mahdollisista komplikaatioista. Myös kuntoutujan motivaatiolla on merkittävä rooli. Tarkoituksenmukaista olisi, että kuntoutusohjelma sallisi etenemisen niin monella toimintakyvyn alueella samanaikaisesti kuin mahdollista.  Päivittäinen harjoittelu koostuu siis esimerkiksi liikkumisen vaatiman taidon, voiman ja kestävyyden yhdistämisestä muuhun tarpeelliseen harjoitteluun. Usein kuntoutujat tarvitsevat apua spastisuuteen, jänteiden ja nivelien kireyteen ja muihin tuki – ja liikuntaelimistön vaivoihin. Jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja ovat vuoteella kääntyminen, istumaan nousu sekä istumatasapainon saavuttaminen. Säännöllisessä pystyasennossa seisomisella pystytään helpottamaan alaraajojen nivelten jäykistymistä sekä kuormittamaan hengitys- ja verenkiertoelimistöä. Yleiskuntoa ja kestävyyttä harjoitellaan päivittäin kuormittavillakin fyysisillä harjoituksilla. Haasteita ilmenee, koska käytössä olevia lihasryhmiä saattaa olla vähän. Usein eri vammaisliikuntalajit palvelevat kuntoutuksellista päämäärää lisäten suorituskykyä ja tuottaen mielihyvää. (Alaranta ym. 2003, 249 – 250.)

Seisomista aletaan harjoitella heti kun se on mahdollista soveltuvan apuvälineen avulla. Seisominen helpottaa hengitystä, lisää luuntiheyttä ja parantaa muita kehon toimintoja. Sillä on myös psykologisesti positiivinen vaikutus kuntoutujaan. Seisoa voidaan kerrallaan jopa tunnin, kerran viikossa. Kuntoutujan ollessa tuettu apuvälineeseen, voidaan harjoittelua haastaa esimerkiksi poistamalla käsituet tai heittämällä ja vastaanottamalla palloa. Kun tasapaino on saavutettu, voidaan siirtyä kävelyn harjoitteluun. (Stokes 2004, 142.)

Usein kävely voidaan aloittaa vuoden kuluttua vammautumisesta, mutta siihen vaikuttaa vamman taso. Harjoittelu voidaan toteuttaa esimerkiksi valjaiden tai juoksumaton avulla. Yksi toimiva menetelmä on myös potilaan molemmille puolille asetettavat käsituet. Näin tasapainon saavuttaminen on helpompaa ja kaatumisriskiä voidaan pienentää, joskin ei kokonaan poistaa kuten valjaita käytettäessä. Apuna käytetään myös peiliä, joka on asetettu potilaan eteen palautteen saamiseksi. Kävelyssä voidaan käyttää sähköstimulaatiomuotoja liikkeiden avustamiseen ja spastisuuden vähentämiseen. Lämmin allas toimii myös hyvänä harjoitusympäristönä. (Stokes 2004, 144; Ahoniemi 2015.)

Yläraajojen voimaa harjoitellaan jatkuvasti vammautumisen jälkeen. Useat tutkimukset osoittavat, että suurimalla osalla pyörätuolia tarvitsevista esiintyy hartiakipua. Voimaharjoittelun on osoitettu vähentävän kipua sekä lihasten epätasapainoa. Harjoitteet vaihtelevat paljon eri urheilulajeista käsipyörään. Myös vesiterapiaa käytetään. (Stokes 2004, 142.)

Fysioterapiaa on hyvä jatkaa niin kauan kun hermoston regeneraatio ja motorinen oppiminen jatkuvat. Muutaman vuoden kuntoutuksen jälkeen selkäydinvammaiset saattavat tarvita laitoskuntoutusjaksoja 1-2 vuoden välein jolloin tarkoituksena on parantaa edelleen hoitaa tules-vaivoja ja fyysistä kuntoa sekä itsenäisyyttä. (Alaranta ym. 2001.)

Apuvälineet

Apuvälineillä on suuri merkitys selkäydinvammaisen kuntoutumisen, itsenäisen selviytymisen, elämänlaadun, sekä komplikaatioiden ja virheellisten asentojen ja liikemallien ehkäisyn kannalta. Yksilölliseen apuvälinearvioon vaikuttavat toiminnallinen vauriotaso ja vaurion laajuus, liikkumis- ja toimintakyky, turvallisuus, käyttöympäristö, yksilön ominaisuudet ja elämäntilanne. (Selkäydinvamma 2012.)

Pyörätuoli valitaan siten, että optimaalinen liikunta- ja toimintakyky mahdollistuvat. Pyörätuolin säädöt vaikuttavat myös yläraajojen kuormitukseen. Kävelyn helpottamiseksi on olemassa yksilöllisesti valmistettuja alaraajatukia ja apuvälineiden kanssa kävely, esimerkiksi kyynärsauvojen tai rollaattorin kanssa, voi olla usein hyödyllistä, vaikka tärkein liikkumisen apuväline olisi pyörätuoli. (Selkäydinvamma 2012.) Neliraajahalvaantunut voi ohjata sähköpyörätuolia ohjaussauvalla, imupuhallustoiminnolla, jalkalevyn avulla, tai esimerkiksi pään liikkeillä. (Joki 2011, 40.)

ADL-apuvälineiden ja pienapuvälineiden käyttöä arvioidaan toiminnallisissa tilanteissa. Ruokailussa käytettäviä apuvälineitä ovat muun muassa korkeareunaiset lautaset, pitkät ruokailuvälineet ja pillit. Siirtymisiin ja nostoihin selkäydinvammaisilla voi olla käytössä siirtymälautoja ja nostureita, sekä siirtolakanoita ja nostovöitä. (Joki 2011, 40-43.)  Potilaat, jotka eivät pysty itsenäisesti muuttamaan asentoaan ja joilla on suurentunut painehaavariski, tarvitsevat sähkökäyttöisen sängyn ja erityispatjoja. Autolla ajamiseen liittyviä erikoislaitteita ovat käsihallintalaitteet. (Selkäydinvamma 2012.)

Kodin muutostyöt

Vammaispalvelulain mukaan kunnan on korvattava vaikeavammaiselle henkilölle asunnonmuutostöihin liittyvät ja apuvälineiden (joita hän tarvitsee suoriutuakseen tavallisesta elämästä) hankkimisesta koituvat kulut. Kunta korvaa välttämättömät rakennustyöt, joita ovat esimerkiksi ovien leventäminen ja luiskien rakentaminen, jotta henkilö pääsee liikkumaan asunnossaan. Asunnonmuutostyöt tehdään siis siten, että asiakkaalle taataan esteetön liikkuminen ja apu päivittäisissä toiminnoissa. Näihin toimiin on oikeutettu henkilö, joka täyttää vammaispalvelulaissa ja asetuksissa siihen määrätyt kriteerit. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2015.)

Vammaispalvelulain mukaan asunnonmuutostöiden suunnittelu ja tarvittavat lausunnot sekä piirustukset kuuluvat myös kunnan korvaamiin palveluihin. Laissa ei kuitenkaan määritellä kuka asunnonmuutostyöt arvioi. Yleensä mukana on kunnan oma rakennusalan ammattilainen ja hänen apunaan on terveydenhuoltoalan ammattilainen, joka tuntee asiakkaan tilanteen. (Invalidiliitto 2015.)

Pohdinta

Työnjako ryhmän kesken onnistui helposti ja yhteisymmärryksessä. Jälkeenpäin ajateltuna jako fysioterapian alkuvaiheen ja myöhemmän vaiheen kesken oli hieman hankala, sillä monet asiat saattoivat kuulua kumpaan vain. Tästä johtuen alkuvaihetta käsittelevän ryhmän työ paisui pitkäksi. Yksittäiset henkilöt taas vastasivat apuvälineiden ja kodin muutostöiden teoriaosioista, sillä ne olivat pienempiä kokonaisuuksia ja helpompia rajata. Työn jakaminen useaan osaan oli kuitenkin hyvä idea, sillä jokainen jaksoi panostaa enemmän omaan alueeseensa perehtymiseen ja saimme aikaan kattavan ja laajan työn. Traumaperäisen selkäydinvamman kuntoutuksessa on paljon tärkeitä näkökulmia ja huomioon otettavia asioita. Työ valaisi paljon fysioterapian osuutta kyseisessä tilanteessa. Opimme useita käytännön asioita joita voimme hyödyntää omassa ammatissamme ja saimme paljon teoriatietoa toimintamme taustalle.

Lähteet

Ahoniemi, Eija 2015. Kuntoutusportti. Selkäydinvammaisten kuntoutus. WWW-dokumentti.http://www.kuntoutusportti.fi/portal/fi/kuntoutusmuodot/kuntoutus_eri_sairaus-_ja_kohderyhmissa/selkaydinvammaisten_kuntoutus/.

Ei päivitystietoja. Luettu 3.10.2015.

Alaranta, Hannu; Pohjolainen, Timo; Salminen, Jouko & Viikari – Juntura, Eira 2003. Fysiatria. Duodecim. Gummerrus kirjapaino Oy: Jyväskylä.

Alaranta, Hannu, Baer, Gerhard, Hellström, Pekka, Kallanranta, Tapani, Malmivaara, Antti, Ronkainen, Antti, Sairanen, Sirpa, Salminen, Jouko K., Vuornanen, Markku & Dahlberg, Antti 2001. Selkäydinvamma. Käypä hoito-suositus. Duodecim. PDF-tiedosto.

http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo92194.pdf. Päivitetty 2001. Luettu 1.10.2015.

Bromley, Ida 1998. Tetraplegia and paraplegia a guide for physiotherapist. Edinburgh: Churchill Livingstone.

Hantikainen, Virpi & Hagström, Kirsi 2015. Liikkumista ja toimintoja tukeva asentohoito. PDF-tiedosto. http://www.kinestetiikka.fi/images/kinestetiikka/Liikkumista_ja_toimintoja_tukeva_asentohoito-ohjelehtinen.pdf. Ei päivitystietoa. Luettu 1.10.2015.

Invalidiliitto, 2015. Asunnon muutostyöt. WWW-dokumentti.https://www.thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/itsenaisen-elaman-tuki/asuminen/asunnon-muutostyot. Ei päivitystietoja. Luettu 4.10.2015.

Joki, Riikka 2011. Selkäydinvammaisen kuntoutujan apuvälineet ja hallintalaitteet, Oman kuntoutujan tapauskertomus. Kehittämistehtävä. PDF-tiedosto.http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/29442/Joki_Riikka.pdf?sequence=2. Päivitetty 4/2011. Luettu 1.10.2015.

Kangas, Ros-Britt 2010. Painehaavojen ehkäisy. Helsinki: Duodecim.

Kuntoutusportti 2015. Selkäydinvammaisten kuntoutus. WWW-Dokumentti.  http://www.kuntoutusportti.fi/portal/fi/kuntoutusmuodot/kuntoutus_eri_sairaus-_ja_kohderyhmissa/selkaydinvammaisten_kuntoutus/. Päivitetty: ei päivitystietoja. Luettu 2.10.2015.

Riikola, Teija, Ahoniemi, Eija & Malmivaara, Antti 2013. Selkäydinvamma. WWW-Dokumnetti.http://www.kaypahoito.fi/web/kh/potilaalle/suositus?id=khp00028#NaN. Päivitetty: 7.5.2013. Luettu 2.10.2015.

Selkäydinvamma 2012. Käypähoito suositus. WWW-dokumentti. http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi36098. Päivitetty 18.12.2012. Luettu 1.10.2015.

Stokes, Maria 2004. Physical management in Neurological Rehabilitation. Elsevier.

Talvitie, Ulla, Karppi, Sirkka-Liisa & Mansikkamäki, Tarja 2006. Fysioterapia. Helsinki: Edita Prima Oy.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, 2015. Asunnon muutostyöt. WWW-dokumentti.https://www.thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/itsenaisen-elaman-tuki/asuminen/asunnon-muutostyot. Päivitetty 3.8.2015. Luettu 4.10.2015.

Terveyskirjasto 2012. Selkäydinvamma. WWW-dokumentti.http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=hoi36098. Päivitetty 18.12.2012. Luettu 1.10.2015.