Äidinvaistoja etsimässä, vai löytyykö ne jo
Väitän, että jokaisella on joku käsitys siitä miten ihmeellisen maagiset ne äidinvaistot on. Niillä ennustetaan tsunamit, syövät ja muut möröt nurkan takaa. Olenhan minä kuullut omankin äidin suusta miten niillä äidinvaistoilla vaan pärjää pitkälle. Miten äidinvaistot pelastaa monelta. Miten äidinvaistot kertoo sukupuolenkin ennen kuin masuasukki on edes millin kokoinen. Miten äidinvaistoilla ennustetaan millon synnytetään.
Voihan hittolainen miten iso vastuu yhdellä vaistolla tuntuu olevan. Ja rehellisyyden nimissä musta tuntuu, että tän talon miehelläkin on parempi äidinvaisto kuin minulla. Tai isänvaisto toimii paremmin. En tunne, että mulla olis maagisia äidinvaistoja ja hetkittäin tässä melkein stressaa, että onko mussa joku vikana, kun en todellakaan koe, että voisin mun vaistoilla tällä hetkellä ennustaa tai tuntea mitään sen enempää. Pitkään mä pidin masuasukkia poikana, kunnes yksi yö näin unta, että odotettiin tyttöä. Ei mun vaistot oo huutanu selkeesti, että nyt ollaan raskaana. Olettamus kyllä on ollu, mutta en ilman testiä olisi silti uskonu. Mies taas on kertonu kuin apteekin hyllyltä, että turhaa sinä testejä teet.
Osaisinko mennä sairaalaan, jos masuasukilla olisi joku hätä? En ole hirmuinen höyry häyrynen juoksemaan lääkärissä. Olen jo nytkin kuunnellut useammat rauhalliset vaiheet ja luottanut, että kaikki on hyvin. Ajatellut, että välillä on huilipäiviä, välillä myllätään hulluna. Raskaussovellukset muistuttaa, että pitäisi mennä heti tarkistuttamaan jos sikiö liikkuu vatsassa yhtään vähempään. Siinä tapauksessa saisin juosta paristi viikossa siellä. Mutta osaisinko mennä sillon, jos joku olisi hätänä? Tulisiko minulle olo, että tällä kertaa tämä hiljaisempi eläminen ei ole normaalia.
Heräänkö yöllä, jos vauvalla olisi joku hätänä? Herään minä ja kyllä minä tiedän jos joku olisi huonosti. Olen tähänkin asti osannut mennä sillon sairaalaan, kun on oikeasti tarve mennä.
Toisinaan musta tuntuu, että ne jotka säikähtää pienintäkin asiaa ja vahtii vauvaa kuin hullu, mielletään hyvän vaiston omaaviksi äideiksi. Uskon, että äidinvaistot toimii sitten, kun niiden kuuluu toimia. Ei tarvitse olla yliäiti, jotta olisi hyvä äiti. Uskonkin, että hyvä äiti ymmärtää ettei kaikki langat voi olla omissa käsissä, kaikelta ei voi suojella. Voi tehdä vain parhaansa ja murehtia sitten, jos on aihetta murheeseen. Äidin pitää ennakoida ja elää yhden askelen lasta edempänä, mutta ei äidin pidä pyrkiä estämään kaikkea tapahtumasta. Eikä kukaan pystykään kaikelta suojelemaan.
Koen, että siinä vaiheessa jos äiti käy ylikierroksilla suojelemisen kanssa alkaa tapahtua kahta kauheammin. Rauhallinen maalaisjärellä toimiva äiti on minun silmissä sellainen äiti, jollaiseksi haluaisin itse tulla. Mutta en usko sen olevan helppoa. Ne ketkä tuntee minut tietää miten luonteva olen jos minulle antaa lapsen hoidettavaksi, ei mene peukalo keskelle kämmentä. Tiedän silti, että oman lapsen kohdalla en voi olettaa olevani yhtä rauhallinen heti alkuun. Varmasti joku aivo-oikosulku saa tuntemaan, että en osaa.
Mitä vaistoihin tulee. Kyllä ne varmasti minullakin toimii ja oikein hyvin. Ei minun tarvitse varmaankaan tuntea huonoutta, kun olen odottaja sieltä rauhallisemmasta päästä ja stressaan vähän. Tai jos en nyt osannut arvata sukupuolta. Tai ole tuntenut maagista tunnetta, kun olen raskautunu.
Tiedänhän minä milloin Veetilläkin on hätä ja osaan viedä hänet silloin hoitoon. Tiedän hänen pienistä eleistä, jos joku on huonosti. Miksi en samalla tavoin lapsen kohdalla oppisi ja vaistot heräisi ja herkistyisi. On silti hurjaa miten minä ja Marko ollaan ne ihmiset ketkä tulee tuntemaan Pippurin parhaiten ja meillä on avainasema huomata, jos joku on huonosti. Me olemme hänen maailma. Meidän sylit on hänelle ne oleellisimmat turvapaikat. Paikat josta saa aina turvan. Halaus, joka tuntee jos joku on huonosti, vaikka lapsi sanoisi mitä muuta.
En minäkään ole pystynyt äidiltäni peittämään huoliani. Äitini on herännyt sikeästä uensta, jos minulla on tullut kohtaus kesken yön. Eikä äitini ole koskaan höslännyt tai varotellut turhista, hän on antanut minun elää. Äitini halaus on sekunnissa saanut huolet pois. Vasta aikuisiällä Markon halaus on pystynyt samaan kuin äitini halaus.
Pitkään minulla oli sellainen olo, että hiton äidinvaistot, miksi niistä puhutaan niin paljon. Nyt, kun olen käsitellyt ajatuksiani läpi, olen sinut sanan ”äidinvaisto” kanssa. Kyllä ne sieltä herää, kun on herätäkseen, ellei ole jo herännyt. Ei väkisin, ei yrittämällä. Ajan mittaan ja silloin, kun on tarve.