Hetki jollon et tiedä oletko tullut hulluksi

Never Give Up

Olen kohta ollut vuoden päivät äitinä. Olen tässä aikana ehtinyt uida syvissä vesissä, olen tuntenut elämäni suurimpia onnen tunteita, pidätellyt itkua ja toisaalta tuijottanut tunti tolkulla hymy naamallani maailman suurinta ihmettä. Olen miettinyt, että haluaisin vain nukkua ja olla kaikessa yksinäisyydessä. Olen myös yksin ollessa miettinyt, että en halua olla ilman lastani, haluan hänet lähelleni. Olen nojannut lastenvaatekaappia vasten ja itkenyt väsymystä. Erityisherkälle luonteelle se, että joku on koko ajan kiinni on osottautunut vaikeaksi. Se herättää niin moni mutkaisia tunteita. Olet äärettömän kiitollinen siitä pienestä ja se on sinun koko elämä. Et haluaisi sanoa, että nyt et jaksa kuunnella huutoa tai kiukkua, mutta silti sisällä kuohuu.
Olen miettinyt, että lähden vain zombina kävelemään ilman määränpäätä. Tyhjä katse naamallani. Toitotat itsellesi päässä, että yksikin tarpeen osoitus minulle päin on liikaa. Ne on niitä hetkiä, kun pää on jo liikaa täynnä asioita ja tulee totaali lukko ja pää tyhjentää itse itsensä. Olen huomannu tukistavani itseäni ajatuksissani, ahdistuspäissäni. Näissä kohdin nappaan Beatan syliin ja me sylitellään niin kauan kuin tarve vaatii. Piippaillaan toistemme neniä ja etsitään nauru esiin. Seuraavana aamuna olet taas yhtä hymyä, olettaen, että yö on nukuttu hyvin. 

Koti jää siivoamatta, kun laittaa levon edelle. Siinä kohin, kun mietit oletko nyt hullu vai totaalisen väsyny. On ainut fiksu ratkaisu ottaa hetken aikaa enemmän levolle aikaa. Ulkoilla ja syödä hyvin. Meillä nukutaan nyt paremmin, joten minusta tuntuu, että nyt keho uskaltaa näyttää todellisen väsymyksen. Ihmiselle joka on kokenut masennuksen, on nämä tunnetilat pelottavia. Mietit onko kaikki hyvin vaiko eikö. Onneksi olen saanut huomata, että tässä ei ole mitään hätää. Elämä on alkanut helpottaa ja nyt pitää hetki kerätä pattereita täyteen. 

Olemme perheen kanssa ulkoilleet paljon, perheen yhteiset kävelylenkit on minulle elämäni tärkein aktiviteetti tällä hetkellä. Niillä on ihmeellinen vaikutus mielentilaani. Huomaan, että kotona olo ei ole minulle välttämättä hyväksi. Olen kiireinen, mutta koti herättää silti ajatuksia päähän niin paljon ja niitä jää pyörittelee. Asiaa ei helpota se, että tiedostan tasan kaiken vaikuttavan Beataan. Ollaan itketty sylikkäin. Se hetki tuntuu aina yhtä absurdilta, kun lähes kilpaitket lapsen kanssa. Koska hitsi! Olen hänen yksi isoimmista esikuvista. Siinä vaiheessa tekis äkkiä mieli luikkia komeroon piiloon ja näytellä sieltä iloisen nallen kuvia ja lähetellä virtuaalipusuja. Paitsi, että en minä pysty olemaan rakkaasta pienestä erossa. 

Beata on yksi aurinkoisimmista lapsista mitä tiedän ja tiedän monen ajattelevan, että ei niin helpon lapsen kanssa voi olla rankkaa. Enkä väitäkään, että olisi rankkaa. Reagoin vain tosi voimakkaasti väsymykseen. Selviän tästä elämänvaiheesta hyppien ja keikkuen. Tiedän ettei tunteeni ole todellisia, ne on vain viestejä, että nyt se pää tyynyyn. 

 

Kiitos, että siinä sä olet. Sun ilo on mun ilo. Sinun suru on minun suru. Sinun ansiosta me emme ole ikuisesti kahdestaan.♥

Kommentoi