Ja se on menoa nyt

Muutamaa päivää vaille 9 kk lähti neiti konttaamaan ja nousi seisomaan tukea vasten. Korjattuikä hänellä on vajaa 8 kuukautta. Tähän asti hän on vaikuttanut hyvin maltilliselta nuorelta neidiltä, mutta nyt päätimme yhtäkkiä tehdä kaikki temput. Äidillä menee hetki tottua ajatukseen, että se lapsi joka ei ollu uhka millekään tavaroille, ehtii nyt kaikkialle. Yksi puhelin saatiin jo rikki… Minä olin ajatellut, että meillä ei lähdetä ainakaan ajoissa liikenteeseen? Toisaalta tiesin, että sitten kun lähdetään niin lähdetään kerralla ja kunnolla.  

Pidän Beatalla kaatumiskypärää useimmiten päässä. Itse, kun omistaa epilepsian ja tietää, että traumaperäiset epilepsiat ei ole harvinaisia, haluaa päätä suojata. Beataa alkaa silti aina itkettää kaatuminen harmituksen ja säikähdyksen vuoksi, eikä hän useasti halua kokeilla samalla tavalla kaatumista. En siis ainakaan vielä ole havainnut, että kypärällä olisi itsesuojeluvaiston kehittymiseen negatiivinen vaikutus. 

On jotenkin hurja ajatella miten nopeasti nämä pienet kehittyy. Miten iso kehittyminen heidän on otettava ensimmäisen vuoden aikana. Miten iso, mutta niin pieni ja äitiä tarvitseva hän on. Olen tämän 48h aikana ehtinyt ajatella koira-aitausta, leikkikehää, farkkuihin kiinnitettävää koukkua, isompaa asuntoa, ainakin toisia silmäpareja itselleni, jeesusteippiä tuoleihin ja tavaroihin, juossu vakuutusasioita läpi, iloinnu ja kauhistellu yhtäaikaa.  Ilona nyt pieni fakta tähän loppuun… tämä tahti vain kiihtyy!!