Isyyspakkaus

P1015116.jpg

Koska isät.♥ Olin päättänyt jo kauan aikaa sitten, että haluan muistaa Markoa jotenkin tulevan isyyden tiimoilta. Niinpä tänään Markon tullessa töistä ojensin hänelle Kela-kirjeen, jossa kerrottiin, että hänelle on myönnetty isyyspakkaus. Ja hän pääsi tutkailemaan omaa pakkaustaan, joka on juuri häntä varten. Samalla taloon tuli ensimmäiset vaipat,tutit sekä tuttipullo. Pippuri tulee menemään rintaruokinnalla ( jos vain kaikki onnistuu) , mutta varmasti tulee pumpattua  maitoa tuttipulloon typylle. Joten isi tarvitsee jonkun välineen millä pitää pikkuisen hengissä. 

Yritin koota isyyspakkauksen niin, että siellä on jotain hyödyllistä vauvaa varten sekä isälle mieluisia juttuja. Lemppari karkkeja ja lempi energiajuomaa.Kahvi ja energiajuomat oli itsestäänselvyys. Mitään alkoholipitoista en halunnut pakkaukseen ostaa, koska olemme tehny aika tarkan linjauksen yhdessä siitä, että kotona meillä ei pahemmin tissutella. Ei olla tähän asti tissuteltu, eikä tulla tästä eteenpäinkään niin tekemään. Juhlimaan jos lähdetään on asia erikseen, osataan kyllä repästä sillon kun sille päälle satutaan. Siveyden sipuliks tässä ei voi itseään kehua. 

Meille tulee käyttöön kestovaipat, mutta varalle kyllä ostetaan kertakäyttöisiäkin, koska varmasti myös niille on oma paikkansa millon käyttää. 
Tutit, tuttipullo, pukluliina sekä korvatulpat oli helppo keksiä ja tulee oikeasti tarpeeseen. Mutta sitten piti miettiä mikä tekisi tuon miehen oikeasti onnelliseksi ja millä yllättäisin nimenomaan hänet. Osaatteko arvata mitä lahjapaketin sisällä on? 

P1015119.jpg
Pitkään kiertelin ensinnäkin etsimässä korvatulppia, siis kuinka vaikea on löytää yhdet korvatulpat! Hikoilin kuin pieni possu pitkin kaupunkia ja maha ilmotti hidastamaan tahtia.

Sen jälkeen pähkäilin pääni puhki, että millä minä hänet yllätän. Jotain pientä ja kivaa, mutta mitä. Sitten mieleeni juolahti, että entä jos yllätys liittyisi parisuhteeseen ja kipinän ylläpitämiseen. Sitä kautta mieleen hypähti idea ostaa vähän erikoisemmat alusvaatteet. Etenkin yläkerran kanssa sai sumplia, että millaset nykyään on hyvän malliset, tuo etumus, kun on tupannu kasvamaan useamman kuppikoon. Ja urheilurintsikat on ehdoton lemppari. 

Hetken mietin, että onko se itsekästä jos ostan ns. itselleni jotain isyyspakkaukseen. Tässä kohdin kuitenkin tunsin mieheni ja meidän parisuhteen, eikä valinta menny ollenkaan huti. 😉 

P1015123 (1).jpg

Olen onnellinen, että sain tehtyä toisen iloiseksi muistamalla myös hänet. Aito hämmennys silmissä minkä näin sai minut hykertelemään onnesta. Vaikka sitten piti vielä kysyä jälkikäteen, että miellyttikö yllätys oikeasti – tiesin, että hän olin aivan otettu ja ihmeissään. 🙂 

P1015109 (1).jpg

Kävin eilen myös äitipolilla moikkaamassa pikkuista Pippuria ja pieni hän olikin. Painoa on nyt 1,6kg ja alakäyrän tuntumassa mennään, mutta kasvua kuitenkin tulee. Seuraava kasvukontrolli on rv 36, koska minulla on tiukkuutta kohtuvaltimovirtauksissa sekä pientä kalkkeumaa oli havaittavissa istukassa. Tällä hetkellä kuitenkin virtaukset on oikein hyvät.  Saa nähdä miten pikkuisen neidin saamme vai meinasko hän ottaa huiman loppukirin! 

Suhteet Rakkaus Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Rentoutta etsimässä kasvohoidon avulla

P1015092.jpg

Postaus tehty yhteistyössä Sataman Studion kanssa. 

Olen jo pitkään huomannut, että olen salaa stressaantunut. Huomaan, että unet on painajaisia ja syke nousee pienestäkin ärsykkeestä korkealle. Synnytystä ennen haluankin nyt keskittyä rentouden löytämiseen, koska tiedän miten iso negatiivinen vaikutus liialla stressillä kehoon on. Ajattelin yhdistää kasvojen hoidon sekä rentoutumisen ja yllätyin positiivisesti miten hyvin kasvohoito rentoutti. Hoidon aikana huomasin, että ajatuksia vaan ponnahteli päähän ja sain siirtää niitä sitä mukaan syrjään ja olo muuttui koko ajan rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Hoidon jälkeen olin pari päivää todella väsynyt ja sain helposti unen päästä kiinni. 

Hoidon aikana asento saatiin hyvin sellaiseksi, että myös raskaana oleva nainen pystyi makoilemaan ilman huonoa oloa tai epämukavaa tunnetta mahassa. Lisäksi hoidossa käytetyt aineet ei ollu liian hajustettuja, vaan juuri sopivalla tavalla tuoksui hyvältä myös herkemmänkin ihmisen nenään. 

Moni muistaa hyvinvointia etsiessä liikkua ja syödä hyvin, mutta rentoutumisen merkitys on vähintääkin yhtä iso. Itse pyrin panostamaan eri keinoin rentoutumiseen. Tässä yksi idea rentoutumiseen ja samalla saa ihon kuntoon. 

P1015071.jpg

Kärsin huonosta ihosta ja raskauden aikana etenkin selkäni iho on huonontunut paljon. En kuitenkaan ole vielä suostunut rankkoihin lääkehoitoihin, koska raskaus oli toiveissa ja lääkkeet olisi estänyt lapsihaaveet hetkeksi. 
Päädyttiin kosmetologi Annin kanssa tekemään kasvoilleni GERnétic Peel off- kasvohoito. Hoitoon kuului alkupuhdistus, timanttihionta, pitkä kasvohieronta, kasvonaamio sekä loppuvoiteet. Etenkin timanttihionta sai itselleni sellaisen olon, että iho puhdistuu kunnolla ja kuollut ihosolukko sai lähteä. 

Hoidossa käytetyt tuotteet valittiin tarkkaan ihotyypilleni sopivaksi. Hoidon aikana minulle kerrottiin tarkkaan mitä tapahtuu. Annin rauhallinen olemus ja selvä asiantuntemus kruunasi kaiken, en ihmettele, että hänelle jonot on pitkät. Olen ollut Annilla kerran aijemmin käsihoidossa ja jo sillon ihastuin hänen olemukseen. Toisilla on vain luontainen taito saada toiset rentoutumaan pienillä eleillä ja asioilla. 

 

P1015098.jpg

Hoidon jälkeen perehdyimme iho-ongelmiini. Mukaan lähti BiONin täsmäseerumin, joka on tarkoitettu aknesta kärsiville ihmisille. Olen käyttänyt nyt muutaman päivän aamuin illoin tuota seerumia ja jos minulle on tuosta apua, lupaan kirjottaa siitä teille lisää. Olen onneni kukkuloilla jos voin välttää lääkkeelliset hoidot ja jos löydän avun jostain luonnonmukaisesta tuotesarjasta. Toivon siis sydämeni pohjasta, että tämä tuotesarja helpottaisi minun iho-ongelmia. 

P1015099.jpg

Sataman Studio on saanut uuden työntekijän, jolla on tämän kuun loppuun kaikki hoidot -15% alennuksella. Voit varata aikoja suoraan Sataman Studion verkkoajanvarauksessa 24/7. Tässä hyvä idea vaikka äitienpäivälahjaksi. Minun instagram-tilillä on menossa arvonta kyseisestä kasvohoidosta, arvonta suoritetaan äitienpäivänä. 

Minä palaan asiaan, jos Inhibiting geeli tuo toivottuja tuloksia. 🙂 

Kauneus Iho Testit Raskaus ja synnytys