Pelkäänkö pettämistä

 

Parisuhde on monella koetuksella raskauden ja vauva-ajan aikana. Olenkin käynyt paljon pienessä päässäni läpi parisuhteen uhkakuvia ja miettinyt missä me mennään. Varmasti yksi isoimmista peloista parisuhteessa on pettäminen. Enkä kyllä sinällään ihmettele, koska sen verran yleistä se tuntuu olevan.
Olen itse pelännyt kaikissa aijemmissa suhteissa pettämistä ihan hullun lailla ja varmaan sillä pelolla ja syyllistämisellä ajanut kumppanit pettämään minua tai ainakin tehnyt siitä helpompaa. Voin tällä hetkellä sanoa kuin apteekin hyllyltä, että minun ja Markon välillä en ole koskaan pelännyt pettämistä. En mieti hänen ollessa reissussa, että istuuko hänen sylissä toinen tyttö tai vaihtuuko sylki jonkun muun kanssa. En ole pelännyt enkä toivon mukaan ikinä tule moista pelkäämään.

Johtuuko luottamus asian suhteen Markosta, meistä vai minusta? Väitän, että suurimmaksi osaksi pelko on poissa sen takia, että olen itsestäni jollain tavalla varmempi. Olen alusta asti antanut Markolle mahdollisuuden näyttää, että häneen voi tämän asian suhteen luottaa. Toki Markon teoilla on iso merkitys luottamisen suhteen, mutta vaikka hän tekisi kaiken oikein ja minä en antaisi ajatuksissani mahdollisuuttakaan toiselle luottamuksen näyttämiseen – olisi toisen teot ja sanat täysin turhia. Toisaalta mun vahvan luottamisen voi musertaa se yksi teko, jolloin vain toisen teoilla on väliä. Ajattelen itse niin, että pahimmillaan omalla käytöksellä, jatkuvalla epäilyillä ja jopa syyttelyillä ajaisin toista kohti muiden ihoa. En silti sano, että pettäminen olisi oikein tai perusteltua, vaikka toinen kuinka epäilisi. Uskon silti, että omalla käytöksellä voin vaikuttaa siihen kuinka luotan ja kuinka annan toiselle mahdollisuuden luottamuksen näyttämiseen.

 

Elän myös vahvasti siinä uskossa, että meillä tämän asian suhteen luottamus on molemminpuoleinen. Me ollaan ikuisesti alkuhuumassa eläviä höpsöjä. Välillä vihataan toisiamme enemmän kuin ketään tai mitään muuta, mutta kaiken lopussa on se rakkaus meillä vahvin tunne eikä siihen väliin mahdu kukaan muu. Okei, Pippuri tulee mahtumaan siihen, koska hän täydentää sitä mitä meillä jo on.

En pelkää pettämistä, mutta olen joskus miettinyt sitä, että eihän toinen vain pelkästään tyydy minuun ja jämähdä paikoilleen ja ole minulle uskollinen pelkästä velvollisuudesta. Näiden ajatusten takana piilee aina ajanjakso jolloin en ole itse itseeni tyytyväinen. Siinä onkin taas hyvä muistutus siitä kuinka omat ajatukset peilautuu lähes aina toisen ajatuksiksi.
Olen joskus itkenyt sitä toiselle, että minä en näe hänestä arvostusta minua kohtaan. Olen monesti siinä vaiheessa sulkenut itseltäni silmät arvostusta kohtaan, koska en vain itse kykene olemaan tyytyväinen itseeni. Toinen on saattanut sanoa vaikka mitä ihanaa ja minä en vain näe tai se ei vain riitä. Lähtökohtaisesti kukaan muu ei voi rakentaa omaa luottamusta, itsearvostusta tai rakkautta itseään kohtaan. Siksi koen tärkeäksi, että arvostan itse itseäni ja luotan itseeni, jotta toisen teot pääsee oikeuksiin.

Raskauden aikana parisuhde muuttuu. Naisen keho käy ison muutoksen läpi, mies pääsee todella lähelle naisen yksityisyyttä ja raskaus näyttää mukana monta hyvin epäseksikästä asiaa. Meidän kohdalla raskaus on minun silmissä vahvistanut meitä ja hetkittäin toisen läheisyys tuntuu uuden viehättävältä ja perhoset lentelee vatsassa. Ehkä siksi, että olen huomannut ettei mikään muutu vaikka kroppa ei ole niin tikissä ja pissa lirahtaa välillä housuun.

Ymmärrän silti, jos parisuhde on koetuksella kaikkien mullistuksien keskellä ja jälkeen. Kroppa ei tunnu omalta ja kaikki aika menee vauvan hyvinvointiin. Jokainen nainen haluaa varmasti olla miehensä silmissä viehättävän näköinen ja viehättävyyden mittari omissa silmissä on usein turhankin korkealla. Siinä vaiheessa varmasti miettii, että riittääkö toiselle. Uskon silti, että miehet useimmiten näkee oman naisen silti yhtä seksikkäänä eikä halua ketään muuta vierelle. Vaan haluaa vaikka sen puklulta haisevan takkutukkaisen naisen viereen, kunhan se on se oma rakas. Haluaa läheisyyttä ja hellyyttä häneltä.
Itse ajattelen näin, että ei se muuttuva ulkonäkö haittaa. Mutta jos käytös muuttuu hyvin vältteleväksi ja syyttäväksi omalta kohdalta, on toisen edes vaikea näyttää omia tunteita toiselle. Siitä päästään sitten ikävään oravanpyörään.

Tästä pääsenkin siihen, että asioista olisi aina tärkeä ja hyvä puhua ääneen. Monesti me ymmärrämme toistemme käytöksiä väärin eikä asioiden takana ole ne asiat mitkä itse uskoisi olevan.

 

Mitä mieltä te olette? Oletteko onnistunu selättämään pelot pettämisen suhteen tai huomannut, että pelot kumpuaa ihan jostain muusta kuin toisesta?