Puheenvuoro isien puolesta

Haluan sanoa muutaman sanan isien puolesta ja iseille. Isit – te olette mittaamattoman arvokkaita. Teidän panostus perheidenne eteen on mittaamattoman arvokasta. Teidän paikkaa ja panostusta ei voi äiti korvata. Tehkää parhaanne ja olkaa isejä, älkää yrittäkö olla äitejä vaikka äidin arvo on nostettu pilviin. Teidän arvo on yhtä korkealla. 

Olen miettinyt paljon isien paikkaa ja miten paljon isejä arvostetaan. Valitettavasti minä olen sitä mieltä, että monesti isit unohdetaan tunteineen ja tarpeineen kokonaan sivuun. Areenalle astuu äiti ja lapsi, eikä isillä ole enää sanavaltaa tai hänen tarpeilla ei ole niin väliä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että äitejä pitää arvostaa tasan samalla tavalla ja pitää huolta äitejen hyvinvoinnista, mutta ei isien kustannuksella. 

Moniko on pysähtynyt miettimään mitä isi tuntee? Miten hän kokee asiat? Onko imetyksen epäonnistuminen isälle iso asia? Onko synnytyksen suhteen isällä pelkoja tai onko isä pettynyt synnytyksessä johonkin? Moni sanoo, että isällä nyt ei saa olla mitään sanomista synnytykseen liittyvissä asioissa. Meillä sai olla ja koin, että synnytys oli meille yhteinen asia, enkä halunnut työntää Markoa sivuun. Toki minä tunnen kehoni paremmin ja teen loppukädessä päätökset, mutta Markoa kuunnellen. Ajattelen näin, että jos minut työnnettäis alusta asti päätöksenteossa sivuun, olisi tosi vaikea tuntea olevansa yhtä arvokas ja tärkeä. Ottaa vastuuta samalla tavalla. 
Olin synnärilläkin hieman äreä, kun osalla hoitajista tuntu olevan asenne kuin isi olisi tiellä ja turhaa tiuskimista tuli kuultua. 

Olen lukenut hyvin ikäviä kommentteja isyyteen liittyvien asioiden suhteen mm. ” niin kauan, kun isät ei synnytä, en halua heiltä kuulla kommenttejakaan”. Sangen ikävästi sanottu, eipä niitä lapsiakaan olis tässä  maailmassa ilman miehiä. Fyysisesti toki raskaus ja lapsi on naiselle isompi muutos ja asia, mutta elämänmuutos, tunteet ja paikan hakeminen on aivan samalla viivalla. Miehilläkin on tunteet ja ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että isot tunteet onkin! 

Yritämmekö me äidit helposti omia lapset itsellemme? Minun lapsi, minä päätän miten tehdään, minä sanon miten toimitaan, minä tein tuon aarteen, minä olen kasvattanut hienon lapsen… minä ainakin olen paristi huomannut, että puhun helposti yksikössä mitä lapseen tuleen. Marko on myös kiltisti korjannut lauseet muotoon ” me”. Kyllä, yhdessä tätä hommaa pyöritetään omilta osiltamme. Isä on lapselle yhtä tärkeä osa elämää. 

En tiedä mitään arvokkaampaa näkyä kuin Marko kertomassa Pippurille kuinka rakastaa häntä ja miten täydellinen pieni tyttö onkaan, antaen lopuksi pusun ja ottaen kainaloon nukkumaan. 

Ja samalla isät muistaa, että äidillä on täysi työ kotona vauvan kanssa. Ei korosteta, että työn teko olisi tärkeämpää ja arvokkaampaa. Kumpikin osapuoli hoitaa omilta osiltaan tärkeää tehtävää. 

Meidän perheessä nainen voi opetella korjaamaan autoa ja mies opetella olemaan sellainen isä, että pärjää lapsen kanssa yksin helposti. Näin olettaen, äidit ja isät – olette tärkeitä, muistakaa se.♥