Ensireaktioita ja jälkimaininkeja

 

 

Niinkuin aiemmin jo mainitsinkin, mun muistikuvat ihan ensihetkistä tän asian julkitulon jälkeen on aika hatarat, mutta sen verran mä muistan että mä oksensin ja paljon.

 

Se laittaa koko kropan sekaisin, kun yhdessä yössä sun kumppanista, sun lapsen isästä ja sun parhaasta kaverista tulee täysin vieras ihminen. Tämähän on vain mun kokemus asiasta, yksi reagoi yhdellä tavalla, toinen toisella. Tämä oli mun reaktio.

 

Mielessä pyöri tuhat ja yksi kysymystä, ja paukutin niitä nonstoppina mun miehelle, tai siis entiselle miehelle, se lienee tässä kohtaa jo melko ilmeistä. Kysyin että kuinka kauan tämä on kestänyt, vastaus oli että ei hän muista, kertoisi kyllä jos muistaisi. MITÄ? VITTUA? Kysyin myös että miksi hän ei lähtenyt, miksi hän ei käyttänyt mitään minun antamistani avoimista ovista, meillä oli avoimien ovien päivä helvetin usein. Aina siitä hetkestä lähtien kun pissasin tikkuun kaksi viivaa, annoin hänelle vaihtoehdon lähteä. Tämänkin jälkeen mainitsin usein että tämä ei ole mikään Alcatzar josta pitää uida pakoon henkensä uhalla, kyllä tästä ihan voi kävellä ulos ja jatkaa eri teille. Niinkuin olen aiemmin jo maininnut, hän ei tähän vaihtoehtoon suostunut, vaikka hänellä oli ollut toinen nainen tässä kohtaa jo ties kuinka helvetin kauan, vähintään puoli vuotta. Tähänkään kysymykseen hän ei antanut kuin ympäripyöreitä vastauksia, jännittävin niistä kuului että ”no minä olen kusipää, senkö sinä haluat kuulla”. Jälleen. MITÄ. VITTUA? Kusipäisiä miehiä mä olen tavannut aikaisemminkin, yksikään niistä ei kuitenkaan ole elänyt kaksoiselämää mun odottaessa heidän lastaan, se ei ihan riitä syyksi. Kysyin että oliko mikään totta, ensimmäinen vastaus oli että hän haluaisi edelleen kanssani naimisiin. MITÄ. NYT. HEVONVITTUA? Josta viikko eteenpäin hän muistikin kertoa että ei ollutkaan rakastanut minua enää aikoihin.

 

Ehkä suurinpiirtein tässä kohtaa ymmärsin, että hän ei ole se taho, josta tulen ikinä saamaan yhteenkään kysymykseeni vastauksen.