Aallokkoa

Aika kuluu ja tunteet hälvenenät. Pahinta tällaisen kriisin jälkeen on varmaan se, kun mielessäsi olet jo ikäänkuin antanut anteeksi, mutta ylpeys ei kestä sitä myöntää. Ei kestä sanoa toiselle että no kaveerataan nyt vaan. Ylpeys sanoo että älä koskaan anna anteeksi, sydän sanoo että mene eteenpäin ilman kaunaa ja vihaa.

Ensin tulee epäusko, sitten tulee viha ja raivo. Vihan ja raivon jälkeen tuli mulla ainakin uupumus ja hyvin turta olo, joka olikin vain mun mieleni tapa kerätä energiaa uuteen ralliin olla vihainen, oikeastaan melkein edellistä järeämmin, halusin tehdä sen äärimmäisen selväksi. Mun Google haut oli päivätolkulla luokkaa ”kuinka loukata toista pahasti” . Haluaisin sanoa että se oli vitsi, mutta ei vaan ollut. Ihminen menee vihoissansa jännittäviin syövereihin. Tän kakkosaalto vihanpuuskan jälkeen mä tulin tähän missä nyt olen. Hyväksyntä.

Sallin silti itselleni kaikki tunteet. Tänään voi tuntua tältä ja huomenna tolta. Nyt voi tuntua hyvältä ja minuutin päästä huonolta.