Kauniit kodit somessa

Tasaisin väliajoin tää aihe nousee jonkun somessa. ”Kaikki ei ole sitä miltä näyttää”.

 

Mäkin puhun tästä aina ajoittain ja aion nyt taas nostaa tän saman laulun. Mä kuulen hyvin usein sanottavan, että musta saa todella itsevarman kuvan ja että vaikuttaa siltä, että mulla on todella hyvä olla itseni kanssa. Totta. Ja tarua. On. Ja ei ole.

 

Suurimman osan aikaa onkin, mutta eilen illalla (joka kirvoittikin mut tätä aihetta taas pohtimaan) päädyin selamaan sellaisia sometilejä, joissa oli mun mielestä todella kauniita ihmisiä todella kauniissa kodeissa. Niiden lapsetkin oli kauniita ja puettu kauniisti. Kattaukset oli kauniita. Etupihoilla niillä ihmisillä oli kauniita asetelmia erilaisia lyhtyjä ja kasveja. Kauniita vatsoja ilman sektioarpia ja kauniita ihoja ilman näppylöitä. Kauniita laitettuja hiuksia ja kauniisti levittynyt meikki. Kaunis riidaton avioliitto heidän kauniin puolison kanssa. Kauniisti käyttäytyvät lapset, jotka kauniisti tuhisten nukahtivat yöunille nanosekunnissa, kauniin iltasadun saattelemana. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta you got the point?

 

Tää kaikki loputon kauneus hukutti mut hetkellisesti sellaisiin ajatuksiin, että miksi helvetissä mulla on arpia niin naamassa kuin vatsassakin. Miksi helvetissä mun lapsi ei nukahda nanosekunnissa enkä mä kerro kauniita satuja. Miksi mun meikki ei levity noin tasaisesti ja tukkakin on ihan paska. Miksi mun selässä on finnejä ja etupihalla roskia niiden vitun lyhtyjen sijaan.

 

Mutta asiaan. Siihen, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. No toi edellä mainittu listahan on aivan yhtä totta kuin Kauniit ja Rohkeat. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

 

Niin vaan niidenkin kauniiden seinien sisällä riidellään. Ollaan ehkä masentuneita? Piilotetaan kaikki paska varastona toimivaan saunaan, jotta saadaan someen kauniita kuvia? Muokataan iholta pikkulapsi arjen jättämät juonteet. Onneks on filtterit, niin kukaan ei huomaa miten täällä voidaan! Stressataan rahasta ja kärsitään unettomista öistä. Harkitaan avioeroa ja petetään. Googlaillaan keskellä yötä lapselle diagnoosia milloin mihinkin vaivaan. Itketään yksin ja yksinäisinä maailmantuskaa. Näitäkin asioita niiden kauniiden seinien sisällä tapahtuu.

 

Että ei se minunkaan itsetunto aina ole pelkkää sitä, mitä täällä somessa sen näytän olevan. Jos se olisi, niin en antaisi niiden kauniiden kotien ja arvettomien vatsojen vaikuttaa muhun niin, että alan kyseenalaistamaan itseäni. Etenkään kun ne eivät ole kuin prosentti totuutta, joskus ei sitäkään.

 

No älkää siis luottako kehenkään älkääkä mihinkään. Koska siellä piilee aina jotakin mitä me ei tiedetä. Paitsi että, luottakaa vaan moneenkin asiaan, älkääkä ainakaan kyynistykö.

 

Ps. Tästäkin teksistä ajattelin ensin, että onpa paska en julkaise, joku muu kirjoittaisi paljon paremmin.

 

Muistakaa puhua itsellenne tänään kauniisti 🫶