Ulkomailla asuminen muuttamatta ulkomaille

Miten mä päädyin asumaan ulkomaille.

Tää on pitkä ja rönsyilevä tarina, joten ota hyvä asento ja sitten tuu mennään!

Mähän en siis koskaan varsinaisesti muuttanut ulkomaille, mä en tehnyt sellaista päätöstä, että nyt mä otan ja muutan ulkomaille. Mä lähdin Englantiin miettimään, että missä mun paikka on, mitä mä haluan tehdä ja oikeastaan, että kuka mä oikein olen.

Vastauksia olen löytänyt paljon, mutta samaa tahtia kysymyksiä on herännyt lisää. Se on elämää, me ei varmaan ikinä voida olla ihan täysin varmoja mistään ja silloin kun tuntuu, että ollaan, jotain odottamantonta tapahtuu. Niinkuin mulle kävi.

Mä kävin Englannissa ensimmäisen kerran 13 vuotta sitten lomalla. Mun sydämessä läikähteli, mä tiesin sisimmässäni, että tässä paikassa on jotain, jota en ole koskaan tuntenut missään muualla. Se tunne ei oikeastaan koskaan kaikkien vuosien aikana jättänyt mua täysin rauhaan ja palasin Englantiin vuosien mittaan useita kertoja. Joka kerta se sama kohta mun sydämessä aktivoitui. Joka kerta mä tunsin, että taas pieni pala musta jäi Englantiin. Hassua, mutta muutama vuosi ennenkuin sitten päädyin asumaan tänne, olin päivittänyt mun instagramiin kuvan saatesanoilla ’En pyydä paljoa, pyydän vain, että voisin herätä joka aamu Lontoossa’.

Tein Suomessa pitkään töitä vaatealalla ja pääsinkin etenemään alallani, opiskelin ammatinkin. Mä olin verrattain nuorella iällä päässyt etenemään sellaiseen pisteeseen, josta en oikein enää itsekään tiennyt mihin pyrkiä seuraavaksi ja tunsin, että vaateala ja myynti ei enää ollut mulle se, jota kohtaan tuntisin paloa. Jos paloa ei ole, mun mielestä ei myöskään pysty tarjoamaan työlleen itsestään tarpeeksi. Joku ehkä, minä en. Irtisanouduin lähes kymmenen vuoden työsuhteesta.

Päätin, että haen opiskelemaan journalismia. Halusin tutkia ja kirjoittaa, pääasiassa kirjoittaa.

Kuitenkin ennen kouluun hakemista halusin lähteä reissuun muutamaksi kuukaudeksi. Tadaa! Sillä samaisella reissulla olen edelleen, lähes viisi vuotta myöhemmin.

Mun paras ystävä sanoo mulle usein, että hän tiesi siitä hetkestä lähtien, kun kerroin lähteväni reissuun, että takaisin en ole tulossa. Mä uskallan väittää, että mä en itse sitä tiennyt. Mua pelotti aivan perkeleesti. Mua siis pelotti niin, että meinasin perua koko homman, mut sinne mä vaan painoin pelkoni kanssa maailmalle.

Alku oli ihan järkyttävää. Mä en ymmärtänyt lähes sanaakaan mitä mulle puhuttiin- brittiaksentti on vaikeampaa kuin ajattelisi. Mulla ei ollut töitä eikä oikein varsinaista suunnitelmaakaan. Rahaa oli nippanappa pariksi kuukaudeksi.

Latasin Tinderin ja deittailin. Kävin treffeillä, jossa ymmärsin noin 30% mulle sanotuista asioista. Yhden Tinderin kanssa päädyttiin ihan styylaamaankin. Tein hänestä turvasataman itselleni, oli ainakin jotain tuttua siellä suuressa ja tuntemattomassa, juttelu nyt oli ihan sivuseikka.

Mun oli siis tarkoitus palata kotiin noin kolmen kuukauden jälkeen, mutta oltuani Englannissa noin parisen viikkoa, mun rakas koira, jonka olin jättänyt Suomeen mun entisen kumppanin hoiviin kuoli. Hän nukkui pois sohvan nurkassa. Mä sain uutiset Englantiin yhtenä keväisenä aamuyönä. Mä olin aivan tuusannuuskana ja surun murtama. Joka sanoo, että koiran kuolema on vain koiran kuolema ei ole koskaan omistanut koiraa.

Se on järkyttävä kokemus, joka ravistelee lujaa. No, mulla oli siinä vaiheessa aika vähän syitä palata alkuperäisellä aikataululla Suomeen ja päätin, että jään vielä pariksi kuukaudeksi. Töitä oli löydettävä, koska taskut alkoi olemaan melko tyhjät.

Niinkuin Englannissa kuuluu, tapasin yhtenä arki-iltana ystävän mun lähi pubissa ja juttelin niitänäitä tän kyseisen pubin omistajan kanssa ja mainitsin, että vähän puolihuolimattomasti etsiväni jotain töitä.

Mies, joka istui mun takana kuuli tän keskustelun ja puuttui mun puheeseen. Hän kysyi, että oonko mä koskaan ollut hoitoalalla. Vastasin kieltävästi, mutta hän ei luovuttanut. Hän sanoi pitävänsä mun asenteesta.

Mun mielestä mun asenne ja olemus oli vielä silloin hyvin pelokas enkä suinkaan ollut se kaikista houkuttelevin työntekijä kandidaatti yhtään mihinkään, saatika alalle, jolla en koskaan ollut työskennellyt.