Valheita, haleja ja hellittelynimiä

Mieheni ihmetteli käytöstäni, Englannissahan kaikki käyttävät hellyttelynimiä. Totta, mä ajattelin. Taas mä ylireagoin ja hormonipäissäni suurentelen asioita. Tämä asia jäi silti mun takaraivoon enkä päässyt siitä yli pyhällä hengelläkään, yritin uskotella itselleni kaiken parhain päin- samoin teki mun mies.

Tästä jäi meidän suhteeseen aika iso haamu ja aika ajoin mainitsin että en tiedä pystynkö enää olla onnellinen, koska luottamus on rikottu. Mieheni (tässä kohtaa lienee sanomatta selvää että nykyinen entinen mies) tsemppasi ja kannusti mua eteenpäin tässä asiassa- kyllä me tästä päästään yli ja hän tekee kaikkensa saadakseen luottamukseni takaisin, siitä huolimatta että tässä on hänen sanojensa mukaan ollut ainoastaan normaalia kollegojen välistä viestittelyä.

Tässä kohtaa jouduin vetämään tietynlaista hätäjarrua, koska toki mun mieleni valtasi silti pelko, mitä jos se onkin käynyt jossain muualla mun tietämättäni ja tuonut mulle kotiin jonkun taudin, joka voisi pahimmassa tapauksessa häiritä vaikka mun istukan toimintaa. En saanut mielenrauhaa. Hän vakuutti mulle, että hän ei missään tapauksessa ollut koskaan, eikä tulisi koskaan tekemään mitään.

Tässä kohtaa tein päätöksen lakata epäilemästä häntä joka asiasta, olihan hän vakuuttanut mulle ettei mun tarvitsisi missään tapauksessa käydä testauttamassa itseäni sukupuolitautien varalta, mulla, vauvalla tai istukalla ei ole mitään hätää, hän ei koskaan tekisi sellaista. Tuntui vähän helpommalta hengittää. Eihän kukaan laittaisi oman syntymättömän lapsensa henkeä riskiin, ei sillä mitään ole ollut- tyhmät raskaushormonit.

 Hän tuli jatkuvasti kotiin mitä ihmeellisimpiin aikoihin, rahat vähissä ja taskut täynnä selityksiä. Mulla oli kiire rakentaa pesää, vauva oli syntymässä parin kuukauden päästä, joten en ehkä edes muistanut epäillä jokaista liikettä, ja luulen että tässä vaiheessa olin jo liian tottunut siihen kohteluun mitä vastaanotin, että annoin suurimman osan mennä läpi sormien ja tyydyin nielemään selitykset. Mä en kuitenkaan pitänyt tästä uudesta minästä joka musta oli kuoriutunut, mä en ole koskaan antanut kenenkään käyttää itseäni ovimattona ja siltä musta nyt tuntui, matolta jonka yli kävellään kerta toisensa jälkeen.