Elokuu on uuden aikaa

August is like the Sunday of Summer.  

Juuri siltä se tuntuu, elokuu. Kesä on lopuillaan, mutta ei ihan vielä ohi. Kuitenkin jotain uutta on pian alkamassa.

Vielä voi nauttia lämpimistä illoista, terassilounaista, jääkahveista ja heittää huolettomasti kangaskassin olalle.

Samaan aikaan on valmistauduttava uuteen. Suunnitella syksyn menoja, pohtia uusia urheiluharrastuksia, tarkastaa finanssit, lakaista nurkista pois heinäkuun helteet.

Siispä: Goodbye July, the Saturday of Summer. Hello August and new beginnings.

288u0025_1.jpg

Sen kunniaksi aloitan tämän blogin, joka on jo tovin pyörinyt mielessäni.

Blogin nimi, Neverending August, pitää sisällään parikin merkitystä.

Ensinnäkin, elokuu on lempikuukauteni. Kesän lämpö yhdistettynä pimeneviin iltoihin ja raikkaisiin aamuihin. Aurinkolasit ja kynttilänvalo. Sadonkorjuuaika. Paluu kotiin ja rutiineihin.

Elokuun soisi aina vain jatkuvan. Tarpeeksi lähellä kesää, tarpeeksi kaukana talvesta.

Sittemmin elokuulla on myös toinen merkitys. Sillä merkityksellä saattaa olla hieman enemmän painoarvoa tulevissa kirjoituksissani.

288u0073.jpg

Meille syntyi toukokuun lopussa esikoispoika. Ristiäiset pidettiin, yllättäen, elokuussa. Nimeksi tuli August, Viktor August Akseli.

Yleensä tähän aikaan vuodesta olen kävellyt aamuisin take away -kahvi kädessä töihin – aamut kun ovat lomien jälkeen vähän kirpaisseet kiireisyydellään. Nuuskinut syksyn tuoksua ilmassa ja nauttinut umpinaisten kenkien kopinasta keskustan mukulakiviä vasten.

Nyt en kävele. Nuuskin sen sijaan pientä nukkuvaa palleroa vieressäni, väsyneenä ja onnellisena. Tukka takkupalloina, sääret sheivaamatta, maitotahroja vaatteillani.

Uusia alkuja siis.

Seuraavassa kirjoituksessani avaan odotusajan ajatuksiani, tuota yhdeksän kuukauden raskasta ja ainutlaatuista matkaa. Toivotaan Augustille makoisia päikkäreitä vihdoinkin viilenevässä asunnossamme.

Nauttikaa elokuusta, kesän sunnuntaista, kun kaikki syksyn tuulet ovat vielä edessä.

Rakkaudella,

Veera

 

Perhe Mieli Lapset Vanhemmuus