Annan ääneni Augustin tulevaisuuden puolesta

Minulle vaalit ovat aina olleet ilmastovaalit. Sain äänestää eduskuntavaaleissa ensimmäisen kerran, kun olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Olin nuori ja huolestunut.

Äänestin vihreitä vuonna 2007, äänestän vihreitä huomenna. Olen edelleen sitä mieltä, että kaikki muu on toissijaista, jos emme saa pidettyä tätä planeettaa elinkelpoisena tuleville sukupolville.

Vaalikone ehdotti tänä vuonna ilmastonmuutostutkija Atte Harjannetta. Kärkijoukossa myös pitkään seuraamani Kemikaalicocktailin Noora Shingler. Jos äänestäisin Uudellamaalla, niin ääneni saisi varmasti Mikko Kiesiläinen.

Ilmastonmuutoksen lisäksi minulle tärkeitä vaaliteemoja ovat perhevapaiden uudistaminen isien eduksi ja panostukset koulutukseen. Haluaisin myös, että jatkossa 16 vuotta täyttäneet saavat mahdollisuuden vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon äänestämällä.

Heidän tulevaisuudesta tässä taas päätetään.

Sunnuntain lappuun tuleva numero on vielä auki. Haluan äänestää mahdollisimman nuorta. Haluan äänestää naista. Haluan, että hänellä on rohkeutta laittaa isosti kampoihin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.

Neljän vuoden välein jokaisella meistä on aito mahdollisuus vaikuttaa. Huomenna minä nappaan tuon kuvassa olevan palleron mukaan ja opetan sen vaaliuurnille alusta saakka. Sen jälkeen mennään juomaan hyvät kahvit.

Tule mukaan äänestämään!

<3 Veera

Perhe Vanhemmuus Tasa-arvo Uutiset ja yhteiskunta